Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#28033 Re: Messiaan saapumisen airueita

08.02.2014 07:52

#28032: Vieras (Herran oma) - Messiaan saapumisen airueita

 


Jeesus tulee pilvissä,  mutta
voi tulla aivan toisellakin tapaa tähän ihmisen todellisuuden tasolle.



Huomenta vaan,  ja jatkaisin tuosta eilisestä vielä jonkin verran.

Ei tarvitse olla mitään hirmuvanhempia että ihminen haavoittuuu suojaamattomana  =   lapsuutensa päivinä.
Siihen riittää jo lapsiryhmässä oleva ilkeys - ihmisen syntinen perusluonto pienen lapsen mittakaavassa,  jos 
käyttäytyminen on jatkuvaa,  ja lapsi kokee asian ylivoimaisena.  No tämä on kyllä aidon keittiöpsykologin teoria,  jonka kuka tahansa voi kumota.  Mutta eiköhän se suurinpiirtein näin ole,  mikäli kehitys ei saa parempia puitteita.  Ja riippuu myös henkilökohtaisesta herkkyydestä - vai riippuuko?  
No,  joka tapauksessa haavan päälle kasvaa arpi,  ja ison haava-alueen päälle kasvaa isoarpialue.
Se ei kuitenkaan vastaa oikeaa ihoa,  se on kova  ja kuiva rakenteeltaan, siitä puuttuu ihon kimmoisuus ja joustavuus.  Sen suojaamiskyky pettää tiukanpaikan tullen,  ja haavoja voi tulla helposti uudestaan etenkin sen reunoille.  

No,  Jeesus-laastarilla ei tee mitään haava-alueen päällä,  ja tekeekö laastarilla yleensäkkään mitään isoissa asioissa. On ihan sama onko sitä vai ei,  sehän voi olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.  Kun kuvan vetää sielunelämän tasolle,  se on kuin pintauskonnollisuus,  joka ei ruoki eikä rakenna.  Ihminen ajoittain saattaa kuitenkin aavistaa,  että on olemassa jokin rakkauden ulottuvuus,  ja yhteys,  johon tuntee suurta kaipausta.





Vastaukset


Vieras

#28035 Re: Re: Messiaan saapumisen airueita

2014-02-08 08:27:48

#28033: - Re: Messiaan saapumisen airueita



Mutta,  tuon  kovettuneen,  hankalan ja pientä  kipuakin tuottavan arpialueen kanssa vaeltaminen vuodesta toiseen on tukahduttavaa.  Täytyy olla tarkkana,  ettei kukaan söhäise siihen ja suojautua kovuudellakin, jotteivat ihmiset töki  tahtoen tai tahtomattaan.
Sielujen Paimen kysyy lupaa päästä korjaamaan tilannetta.  Ei harjoita  pakkovaltaa,  ei painosta,  eikä uhkaile. Ei lyö edes Raamatulla päähän!  Kysyy vain,  tahdotko?

17 Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee."  Sef 3

Ihminen saa uudelleen yhteyden tuohon haavoittuvaan,  herkkään osaan itsestään,  jota tämä maailma niin monella tavalla näykkii ja runtelee.   Jeesus ottaa pois tulehtuneen moskan ja vuodattaa suojaavan balsamikerroksen,  jonka alla iho voi suojassa kasvaa koko alueeltaan uudestaan.  

Minkälaajuisesti tämä itsekullakin,  ja millä tavalla tuo muutos sielussa tapahtuu,  jää meille arvoitukseksi.  Mutta sen huomaa ajanoloon, kun   painajaiset jäävät pois.  Ja  aamu aamulta saa herätä läsnäolevaan rakkauden kokemukseen.


Hes. 34:12     Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.