#24236: - Re: Ihastumisen mekaniikasta

Kiva että on ihmisiä, jotka uskaltavat kohdata sisimpämme olemuksen oman kokemuksensa kautta. Se antaa vielä toivoa ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Satuin juuri kuulemaan Yle puheesta, kun suomalainen kosketuksen merkitystä tutkinut kulttuuriantropologi Taina Kinnunen (Liikuntatunti 6.11 http://yle.fi/puhe/ohjelmat/liikuntatunti/kosketus_poistaa_stressia_8276.html) kertoi juuri näistä asioista, joita minäkin täällä olen nostanut esiin. Hän totesi sitä paitsi (kuten olen ounastellut), että sotien seurauksena Suomessa on muodostunut koskettelemattomuuden kulttuuri, jossa sodasta traumatisoituneet aikuiset eivät ole kerta kaikkiaan kyenneet olla henkisesti eikä edes fyysisesti läsnä lapsilleen. Ja me kaikki tiedämme, kuinka merkittävää fyysinen kosketus on yksilön hyvinvoinnille, sillä se vaikuttaa jopa suoraan hormonitoimintaamme (!) - puhumattakaan henkisestä läheisyydestä.

Sodanjälkeiset sukupolvemme ovat siis varttuneet hellyyden ja läheisyyden "nälänhädässä", ja siirtävät tätä puutostilaa myös tuleville sukupolville, sillä vain rakkautta saanut voi sitä antaa.

Erityisen pahaksi asian tekee juuri se, että niin moni on täysin sokea tälle puutteelle, sillä se mikä elämästä puuttuu, sitä ei ole helppo havaita. Ja sitä mitä ei havaitse, se pääsee vaikuttamaan tietämättämme.

Ihanteena on ollut "itsenäistää" lapset mahdollisimman varhain (esim. nukuttaa yksin, olemalla vastaamatta heidän kutsuun eli itkuun ja pitämällä sekä henkistä että fyysistä etäisyyttä muutenkin). Tämäkin on osaltaan juuri johtanut siihen, että "kiinnittymistä" on silloin estetty muodostumasta. Oikea tapa luoda itsenäisyyttä olisi ensin luoda kiinteä suhde, jonka turvassa itsenäistyminen sitten omaehtoisesti toteutuu. Nyt tuloksena on ollut vain lapsen turvattomuuden kokemuksesta johtuva takertuminen, ja sen epäonnistuessa uhma ja katkeroituminen, tai jopa lamaantuminen. Lapset ovat jääneet henkisesti omilleen, ja sen pohjalta joutuneet luomaan omat "selviämisstrategiansa" tilanteiden ja kykyjensä mukaan.

Tämä on juuri tätä "kiinnittymisen" kyvyn vaurioitumista, josta edellä kirjoitin. Mutta siihen liittyy myös kaikki muu sielullinen haavoittuminen ja henkisyyden "sokeat pisteet". Sitä voi tieteen keinoin tonkia kuinka paljon tahansa, mutta tieteen välineet eivät tahdo riittävällä tavalla kattaa henkisluonteisia ilmiöitä, kuten tunteita ja kokemuksia. Ihminen itsekin voi olla omille tunteilleen sokea, ja täysin ymmärtämätön tiettyjen kokemustensa todellisesta merkityksestä, jos referenssipisteet puuttuvat. Hän ei siis välttämättä tiedä, mikä on oleellista tietyn kehityskulun yhteydessä.

Harva ihminen uskaltaa katsoa omaa sisäistä totuuttaan silmiin. Se johtuu juuri kokemistamme kielteisistä tunteista, jotka haavaisella ihmisellä nousevat pintaan. Häpeä on näistä tunteista merkittävässä asemassa, sillä sitä mitä häpeämme me pidämme mieluusti piilossa (viittauksena viikunanlehtiin). Olemme oppineet karttamaan muitakin kielteisiä tunteita, joten näiden kohtaaminen jälkeenpäin on ymmärrettävästi vaikeata.

Ongelmamme kielteisten tunteiden kanssa on usein juuri se, että yritämme piilottaa ne, sen sijaan että kohtaisimme ne silmästä silmään. Tähän meidät yleensä opetetaan: älä itke, älä marise, ei saa suuttua, ole hiljaa! Se, joka ei kestä kohdata omia tunteitaan, kieltää ne yleensä myös muilta. Kierre on siten valmis.

Palaan mielelläni häpeään erikseen, jos kerkeän, mutta totean vielä yleensä ja erikseen, että piilotetut tunteet ovat juuri niitä, jotka eniten meihin vaikuttavat. Vain vapaat tunteet pääsevät tulemaan ja myös menemään. Tunteiden tukahduttaminen johtaa sen sijaan psykosomaattisiin vaivoihin, henkiseen ahdistukseen ja mielen ongelmiin sekä herkkään räjähtelyalttiuteen. Niin syvälle niitä ei voi piilottaa, etteivätkö ne olisi meissä tallella ja vaikuttaisi meihin. Siksi tunteet on opittava kohtaamaan, ja niiden syihin puuttumalla kertyneistä patoumista ja solmuista myös pääsee eroon.

Tunteet aktivoituvat vanhojen muistijälkien kautta, ne eivät sinällään varastoidu kehoon. Muistijälki aktivoituu ärsykkeestä, ja saa tunteet tulvimaan. Siksi tunteiden ajatuksellinen hallinta ei ole tehokas tapa vaikuttaa asiaan, sillä se vain monimutkaistaa asiaa. Ajatukset ovat sitä paitsi aina jälkijunassa, sillä tunnereaktio on tajuntaa nopeampi. On vaikutettava suoraan näihin muistijälkiin, löydettävä tunnereaktion syyt ja ymmärrettävä niiden toiminta. Sitä kautta voidaan tästä tunteen otteesta lopulta vapautua, tavallaan (ja usein ihan käytännössäkin)  "antamalla anteeksi".

#24250: - Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista

Tuo kirjoitus kertoo enemmän sinun omasta psyykeestäsi kuin mistään muusta. Häpeää ja viikunanlehtiä..huh huh. Koeta tulla tähän päivään.