Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#24250 Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista06.11.2013 16:37#24236: - Re: Ihastumisen mekaniikasta Kiva että on ihmisiä, jotka uskaltavat kohdata sisimpämme olemuksen oman kokemuksensa kautta. Se antaa vielä toivoa ihmiskunnan tulevaisuudesta. Satuin juuri kuulemaan Yle puheesta, kun suomalainen kosketuksen merkitystä tutkinut kulttuuriantropologi Taina Kinnunen (Liikuntatunti 6.11 http://yle.fi/puhe/ohjelmat/liikuntatunti/kosketus_poistaa_stressia_8276.html) kertoi juuri näistä asioista, joita minäkin täällä olen nostanut esiin. Hän totesi sitä paitsi (kuten olen ounastellut), että sotien seurauksena Suomessa on muodostunut koskettelemattomuuden kulttuuri, jossa sodasta traumatisoituneet aikuiset eivät ole kerta kaikkiaan kyenneet olla henkisesti eikä edes fyysisesti läsnä lapsilleen. Ja me kaikki tiedämme, kuinka merkittävää fyysinen kosketus on yksilön hyvinvoinnille, sillä se vaikuttaa jopa suoraan hormonitoimintaamme (!) - puhumattakaan henkisestä läheisyydestä. Sodanjälkeiset sukupolvemme ovat siis varttuneet hellyyden ja läheisyyden "nälänhädässä", ja siirtävät tätä puutostilaa myös tuleville sukupolville, sillä vain rakkautta saanut voi sitä antaa. Erityisen pahaksi asian tekee juuri se, että niin moni on täysin sokea tälle puutteelle, sillä se mikä elämästä puuttuu, sitä ei ole helppo havaita. Ja sitä mitä ei havaitse, se pääsee vaikuttamaan tietämättämme. Ihanteena on ollut "itsenäistää" lapset mahdollisimman varhain (esim. nukuttaa yksin, olemalla vastaamatta heidän kutsuun eli itkuun ja pitämällä sekä henkistä että fyysistä etäisyyttä muutenkin). Tämäkin on osaltaan juuri johtanut siihen, että "kiinnittymistä" on silloin estetty muodostumasta. Oikea tapa luoda itsenäisyyttä olisi ensin luoda kiinteä suhde, jonka turvassa itsenäistyminen sitten omaehtoisesti toteutuu. Nyt tuloksena on ollut vain lapsen turvattomuuden kokemuksesta johtuva takertuminen, ja sen epäonnistuessa uhma ja katkeroituminen, tai jopa lamaantuminen. Lapset ovat jääneet henkisesti omilleen, ja sen pohjalta joutuneet luomaan omat "selviämisstrategiansa" tilanteiden ja kykyjensä mukaan. Tämä on juuri tätä "kiinnittymisen" kyvyn vaurioitumista, josta edellä kirjoitin. Mutta siihen liittyy myös kaikki muu sielullinen haavoittuminen ja henkisyyden "sokeat pisteet". Sitä voi tieteen keinoin tonkia kuinka paljon tahansa, mutta tieteen välineet eivät tahdo riittävällä tavalla kattaa henkisluonteisia ilmiöitä, kuten tunteita ja kokemuksia. Ihminen itsekin voi olla omille tunteilleen sokea, ja täysin ymmärtämätön tiettyjen kokemustensa todellisesta merkityksestä, jos referenssipisteet puuttuvat. Hän ei siis välttämättä tiedä, mikä on oleellista tietyn kehityskulun yhteydessä. Harva ihminen uskaltaa katsoa omaa sisäistä totuuttaan silmiin. Se johtuu juuri kokemistamme kielteisistä tunteista, jotka haavaisella ihmisellä nousevat pintaan. Häpeä on näistä tunteista merkittävässä asemassa, sillä sitä mitä häpeämme me pidämme mieluusti piilossa (viittauksena viikunanlehtiin). Olemme oppineet karttamaan muitakin kielteisiä tunteita, joten näiden kohtaaminen jälkeenpäin on ymmärrettävästi vaikeata. Ongelmamme kielteisten tunteiden kanssa on usein juuri se, että yritämme piilottaa ne, sen sijaan että kohtaisimme ne silmästä silmään. Tähän meidät yleensä opetetaan: älä itke, älä marise, ei saa suuttua, ole hiljaa! Se, joka ei kestä kohdata omia tunteitaan, kieltää ne yleensä myös muilta. Kierre on siten valmis. Palaan mielelläni häpeään erikseen, jos kerkeän, mutta totean vielä yleensä ja erikseen, että piilotetut tunteet ovat juuri niitä, jotka eniten meihin vaikuttavat. Vain vapaat tunteet pääsevät tulemaan ja myös menemään. Tunteiden tukahduttaminen johtaa sen sijaan psykosomaattisiin vaivoihin, henkiseen ahdistukseen ja mielen ongelmiin sekä herkkään räjähtelyalttiuteen. Niin syvälle niitä ei voi piilottaa, etteivätkö ne olisi meissä tallella ja vaikuttaisi meihin. Siksi tunteet on opittava kohtaamaan, ja niiden syihin puuttumalla kertyneistä patoumista ja solmuista myös pääsee eroon. Tunteet aktivoituvat vanhojen muistijälkien kautta, ne eivät sinällään varastoidu kehoon. Muistijälki aktivoituu ärsykkeestä, ja saa tunteet tulvimaan. Siksi tunteiden ajatuksellinen hallinta ei ole tehokas tapa vaikuttaa asiaan, sillä se vain monimutkaistaa asiaa. Ajatukset ovat sitä paitsi aina jälkijunassa, sillä tunnereaktio on tajuntaa nopeampi. On vaikutettava suoraan näihin muistijälkiin, löydettävä tunnereaktion syyt ja ymmärrettävä niiden toiminta. Sitä kautta voidaan tästä tunteen otteesta lopulta vapautua, tavallaan (ja usein ihan käytännössäkin) "antamalla anteeksi". |
Vastaukset
Vieras |
#24253 Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista2013-11-06 17:18:10#24250: - Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista Tuo kirjoitus kertoo enemmän sinun omasta psyykeestäsi kuin mistään muusta. Häpeää ja viikunanlehtiä..huh huh. Koeta tulla tähän päivään. |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
13395 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
5404 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4216 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1463 Luotu: 27.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
798 Luotu: 28.09.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2370 Luotu: 09.03.2022
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
1204 Luotu: 28.06.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
324 Luotu: 30.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15142 Luotu: 20.10.2022
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18462 Luotu: 11.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
384 Luotu: 25.09.2024
Vesangan lähikirjasto pitää säilyttää!
207 Luotu: 26.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13652 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
232 Luotu: 28.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4472 Luotu: 30.06.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2863 Luotu: 13.01.2023
Vaadimme, että Suutarilan ala-asteen ja Suutarinkylän peruskoulun yhdistymisen jälkeiset luokkajärjestelyt otetaan uudelleen tarkasteluun
112 Luotu: 03.10.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
297 Luotu: 27.09.2024
Pihateiden auraus säilytettävä Kokkolan kaupungin vastuulla
94 Luotu: 03.10.2024
Seinäjoen kaupungista koiraystävällisempi
150 Luotu: 22.08.2024