Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#23409 Re: Re: Tasa-arvo, erillisoikeudet, ihanteet ja propaganda

29.10.2013 06:34

#23406: - Re: Tasa-arvo, erillisoikeudet, ihanteet ja propaganda

... eli laajoin kaarin: Olet riisunut puolustuksestasi keskustelumme aikana käytännössä kaikki ne uhkakuvat, joilla aluksi perustelit homojen epätasa-arvoista kohtelua: lasten kasvaminen kieroon, yhteiskunnan muutos kaameaan suuntaan.... Lopulta käteesi jäi vain se, että sinua pännii ja että pitäähän nyt ryhmillä olla eroja oikeuksissa. Mukana roikkuvat varjona myös täysin kestämättömät luonnollisuus- ja aikuisuusteemat.

Maalaisilla ja kaupunkilaisilla oli aikanaan erilaisia oikeuksia mm. kaupankäynissä. Nykyään laki on tuonkaltaisisissa asioissa yhtäläinen kaikille. Faktisia eroja kavennetaan koko ajan, mikä näkyy mm. oikeudessa internettiin. Lapselle tulee tiettyjä oikeuksia vasta iän myötä, mutta niin tapahtuu KAIKILLE lapsille. Pieni ihminen ei yllä kaupan ylähyllylle, mutta se ei ole lainsäädäntöongelma. Paitsi tavallaan on, esteettömyyslainsäädäntö ottaa kantaa senkaltaisiinkin asioihin. Sen lisäksi laeissa on ns. negatiivisen syrjinnän periaate, joka sallii jonkin heikommassa asemassa olevn ryhmän suosimisen.

Homojen tasa-arvoinen avioliitto ei ole erillisoikeus, sellainen olisi vaikkapa alaikäisten oikeus mennä naimisiin.

Vastaukset


Vieras

#23422 Re: Re: Re: Tasa-arvo, erillisoikeudet, ihanteet ja propaganda

2013-10-29 12:16:29

#23409: - Re: Re: Tasa-arvo, erillisoikeudet, ihanteet ja propaganda

Vastaan perusteellisemmin, kunhan kerkeän, mutta haluan kiinnittää huomiota muutamaan asiaan nyt heti.

Minulla ei ole tarvetta "olla oikeassa", minulla on tarve viedä asioita eteenpäin rakentavaan suuntaan. Siksi olen valmis myös muuttamaan omaa käsitystäni ja näkemään asiat uudessa valossa, jos siihen on aihetta. Mainitsemasi "puolustukseni riisuminen laajassa kaaressa" on kuitenkin näköharha, mikä johtuu asioiden muuttuvasta painotuksesta pitkin minunkin osaltani jo pitkää keskustelua tällä palstalla.

Ihan ensimmäisistä viesteistä alkaen (#21606 ->) perusajatukseni lienee luettavissa, ja samoissa asemissa olen edelleenkin. Olen edelleen huolissani yhteiskuntamme suunnasta, enkä ole kieltänyt sitä, että aivan liian moni lapsi kasvaa jos ei "kieroon" niin suuntaan, joka ei tue lapsen omia optimaalisia edellytyksiä ja tervettä kasvua. Minun mahdollisuuksieni rajoissa ei ole ratkaista, mikä osuus näissä on homoudella, mutta voin kuitenkin osaltani edellyttää, että tämä on tähdellistä selvittää, ennen kuin asian tiimoilta tehdään ratkaisuja. Hurmoshengen pohjalta (mitä koen homohypetyksen olevan) tai vääristellyn faktan pohjalta tehdyt päätökset eivät ole vastuuntuntoisia ratkaisuja.

"Luonnollisuus" ei ole alkuunkaan kuulunut omiin motivointeihini, vaikka siitäkin olen jotakin kommentoinut. Tuohon aikuisuuden teemaan aion kuitenkin vielä palata, kunhan kerkeän.

"Homojen tasa-arvoinen avioliitto ei ole erillisoikeus, sellainen olisi vaikkapa alaikäisten oikeus mennä naimisiin."

Tuohon kuulisin mielelläni tarkempia perusteluja, mitkä eivät ole nykyhetken lakinäkemyksiin vaan konkreettiseen todellisuuteen perustuvia. Tarkoitan tällä esim. sitä, että "alaikäisyys" on käsitteenä veteen piirretty viiva.