Jos mielen opiskelun lisäksi tutkisit kaikenlaisia uskoja,uskomuksia ja elämän tarkoitusta joka kannalta sekä eläisisit kokemuksien kautta lisää, voisitko kuvitella ettet kirjoittaisi ihan noin homoista ja lapsen kasvatuksesta? Jos elämän tarkoituksena olisikin valita itse olosuhteet ja kokemukset joita sielu haluaa kokea, muuttuisiko katsantokanta kokonaan? Muuttuisiko ihminen luontaisesti ymmärtävämmäksi ja keskittyisi vain omaan polkuunsa? Teoriassa monikin asia voisi olla kuten kirjoitat meidän kaikkien kohdalla. Se vaatii luontaista kiinostusta tutkia asioita evoluution kannalta. Riittääkö siihen yksi elämä? Entä jos jokainen kokee kaikkia osa-alueita elämiensä aikana. Sieltä käsin peilattuna moni kädenvääntö vaikuttaa turhalta ja lapselliselta egojen taistelulta sillä ego ei ole yhtä kuin syvin olemuksesi, sielusi. Näin ollen Jumalan tarkoitus ei ole muuta kuin lähettää lapsensa maailmaan kokemaan, odottaen rakastavasti ja kärsivällisesti kotiin, ihan jokaista, riippumatta mistään. Ihmisen perustarve on tulla hyväksytyksi ja se on haastavaa kun egojen arvomaailma taistelee hiekkalaatikolla. Homo, musta, valkoinen, hetero, transu, buddhisti, muslimi,kristitty, juutalainen,hindu,ateisti.... Yhtä samaa kaikki.

#21904: - 21900

Viisaita ajatuksia ja tähdellisiä kysymyksiä! Minua kiinnostaa kaikki, mikä kuuluu ihmisen olemukseen, ja haluan korostaa, että päämääränäni ei ole erotella ja tuomita, vaan nimenomaan ymmärtää - mutten suinkaan väitä ymmärtäväni kaikkea. Ymmärtäminen ei myöskään edellytä kaiken hyväksymistä, vaikka hyväksyminen  - kuten kieltäminenkin - edellyttäisi aina ymmärtämistä.

Evolutiivisesti katsottuna elämä muotoutuu olosuhteiden mukaisesti, se on joustava ja muotoutuva. Samoin tekee ihmisyksilö, hän muotoutuu olosuhteiden mukaiseksi. Mutta tämä muotoutuminen tapahtuu elämän alussa, jonka jälkeen hän älyllisessä tietoisuudessaan pyrkii hallitsemaan olevaisuutta saavutetun muotonsa pohjalta, oli siinä järkeä tai ei. Olosuhteiden muuttuessa hän silloin sopii ympäristöönsä silloin yhtä huonosti kuin palapelin pala väärässä paikassa. Tämä jäykkyys ei tosin johdu ihmisen älystä tai tietoisuudesta, vaan siitä, että hän LUULEE käyttävänsä niitä. Todellisuudessa hänen älyään ja tietoisuuttaan ohjaavat hänen tunteensa.

En siis näe, että Jumalan osuus olisi ihmisen elämässä muuta kuin ympäröivien olosuhteiden muokkaajana - ainakaan mikäli ihminen ei itse valitse muuta. Tämä on "vapaan tahdon" ajatus.

Eräs ihmisen perustarpeista, kuten sanoit, on tulla hyväksytyksi, mutta haastavinta siinä on itsensä hyväksymisen osuus. Se on haastavaa juuri siksi, ettei ihminen useinkaan alussa saa oppia todellista olemustaan, vaan hänestä kasvaa juuri mainitunlainen jäykkä "palapelin palanen". Kun ihminen ei tunne itseään, hän takertuu keinotekoiseen identiteettiin. Tämä keinotekoinen identiteetti on usein joku fyysinen ominaisuus tai aate. Näitä luettelitkin. Tämä on surullista, sillä jokaisen keinotekoisen identiteetin takana on samanlainen ihminen, huomiota ja rakkautta kaipaava olento. Jokainen näistä olennoista voisi elää rauhassa yhdessä, omana itsenään, mutta he kaikki kokevat muiden omasta poikkeavan identiteetin uhkaavan omaa (valheellista) identiteettiään, ja ovat siksi puolustuskannalla toisiinsa nähden. Hätäisimmät hyökkäävät toisten kimppuun ehtiäkseen ensin sivaltamaan.

Olet siis oikeassa: kaikki kädenvääntö näiden valheellisten identiteettien välillä on turhaa ja tuhoisaa. Jokaisen takana on samanlainen ihminen.

Tämän oivalluksen kautta ihminen muuttuisi ymmärtävämmäksi, sillä hän kykenisi näkemään itsensä myös muissa, samankaltaisuutensa heidän kanssaan. Tämä tarkoittaisi myös sitä, ettei kukaan kokisi tarvetta muuttaa toisiaan itsensä kaltaiseksi, eikä kokisi toisten erilaisuutta uhkana.

Mutta tämä tarkoittaisi myös, että ihmiseltä katoaisivat kaikki keinotekoiset valta- ja ajatusrakenteet, ja muut kuin myötäsyntyiset ominaispiirteet, sillä ihminen ei niitä enää tarvitsisi. Yllä oleva lista lyhenisi huomattavasti. Ihminen ei olisi enää "jotakin", vaan hän olisi oma itsensä. Itsensä tunteva ihminen ei koe tarvetta leimautua joksikin erityiseksi, vaan hän voi keskittyä elämiseen ja olemiseen. Ja miten ihminen oppii tuntemaan itsensä, siitä olen jo kirjoittanut.

Tämä on minulle se realistinen mekanismi, joka muuttaisi maailman. En näe syytä spekuloida uskojen ja uskomusten kautta, sillä ne ovat lopulta vain omiaan erottamaan ihmisiä entistä enemmän toisistaan, tarjotessaan ihmiselle jälleen uuden ihmisestä itsestään vieraan identiteetin tartuttavaksi.

En ole varma, miten ymmärsit ajatukseni homoista ja lasten kasvatuksesta. Minulla ei ole mitään itse homoseksuaalisuutta vastaan, se on luonnollinen ilmiö, ja käsitykseni lasten kasvatuksesta tullee selvemmin ilmi uudemmassa kirjoituksessani tässä yllä (#21954).