#20747: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

On aika omituista väittää, että usko ei ole uskoa, jos se ei sisällä jotain käsittämätöntä höperehtimistä. Ainakaan minulle ei tuota mitään vaikeuksia hahmottaa jumalaa, joka on johdonmukainen ja oikeudenmukainen toimissaan ja joka myöskään ei pakoile omaa todistustaan olemassaoloastaan erilaisten hurmoksellisten, aivojaan käyttämättömien ihmisten vakuuttelujen taakse. Ja jos on kaikkivoipa ja ihmisiä rakastava, ei paiskaa heitä suin päin asioihin, joista sitten syyttää omia epätäydellisiä luomuksiaan. Hahmottaa kyllä siis voin, muutta äijää en itseään ole havainnut. Enkä varmaan tule tapaamaankaan.

Tarinat antikristuksesta ovat oma epäuskottava lisä tarustoon. Sama teema esiintyy toki myös Kalevalaisessa tarustossa. Tarinan epäuskottavuus folkoren toisintomaisuuden lisäksi on siinä, että ei kai kaikkivoivalle tuottaisi pienintäkään ongelmaa nitistää moinen kiusanhenki. Jos taas siirrytään tarinan allegoriseen tulkintaan, jossa puhutaan ihmisen kyvystä käyttää tietojaan tai taitojaan niin hyvään kuin pahaan, puhutaan taas ihan syvällistä filosofiaa: Siinä vaiheessa, kun ihminen alkoi toimia yhteisössä pelkästään omien tavoitteittensa ajamiseksi, paratiisi ihmisten väliillä katosi. Mutta siihen ei mitään antikristusta tai Jumalaa tarvita.

#20766: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Löytyykö kalevalaisesta tarustosta yhtäläisyyttä tälle Raamatun kertomalle: Se 'kiusanhenki' sidotaan tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan alussa (toiminta estetty) ja vapautetaan aivan lopussa vähäksi aikaa ja sitten lopuksi tuomitaan tuliseen järveen.
Joh.ilm. 20
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.20.html