Rakentavan keskustelun puolesta ev.lut. kirkossa

Kommentoitu viesti

huolestunut
Vieras

#37

04.04.2011 10:38

Jos ihminen syntyy katulapsena, paatuu ja tulee rikolliseksi, ei ole sitä onnea, että tapaa itseään auttavia ihmisiä eikä siis edes ymmärrä katua, mitä arvelette Jumalan tekevän? Eiköhän armollinen Jumalamme hänelle kuoleman jälkeen ilmoita evankeliuminsa. Vastuu on hyväosaisilla, mutta heitä ei ole riittävästi auttamaan. Ihminen, josta ei ole vastuuta otettu, ei pysty vastuuta ottamaan, jos ei joku tule apuun.

Manu Ryösölle: Jätetään tämä helvetillä uhkailu. Raamatussa sanoo myös, etteivät huorintekijät pääse taivaseen. Jeesus sanoo, että avioero on huorintekoa, ainoastaan jos puoliso on pettänyt, saa ottaa avioeron. Missä kohtaa sana on tiukka ja sitten se yhtäkkiä unohdetaan? Kaiken lisäksi Jeesus kutsui meitä avionrikkojien sukupolveksi ja sanoi, ettei mitään merkkiä tulla antamaan kuin Joonaan merkki eli hänen ristinsä.

Siinä olet oikeassa, että liberaaliteologian äärimmäiset muodot eivät ole enää kristinuskoa, vaan kristinuskosta lähtenyt toinen uskonto. Ja on turha varoittaa näitä ihmisiä, että nyt toteutuu Paavalin sana: ihminen luulee olevansa Jumala itse. Tämä muoto valmistaa tietä Antikristukselle. Olen huolissani nuorista ihmisistä, koska lopun tapahtumat ovat todennäköisesti jo ovella.

Vastaukset

Manu Ryösö
Vieras

#38 Re:

2011-04-04 11:19:55

#37: huolestunut -

Nimimerkille huolestunut

Olen pahoillani, jos koit kommenttini helvetillä pelotteluksi. Se ei ole tarkoitus. Helvetti on realiteetti, jolla ei ole tarkoitus pelotella. - Vähän kuin jyrkänteen reuna. - Jokainen jyrkänteen reunaa kohti vievä askel, tekee vaaran todellisemmaksi. - Jos jatkamme synnissämme, kuljemme helvettiä kohti. - Pelottelu ei ole tarpeen, realiteettien taju on tarpeen!

Meitä ei vapauta se, että kaikki me kaadumme ja kompastelemme. Aidossa Kristuksen kirkossa emme voi hyväksyä sellaista opetusta, jossa sanoisimme: "Ei mitään väliä..."

On oikeastaan ihan sama mille synnille alamme vaatia hyväksyntää. Jokaiselle synnille elintilan vaatiminen on vieraan ja vaarallisen harhaopin tuomista Kristuksen kirkkoon. Tämä vie kohti jyrkänteen reunaa.

Parannuksen armoa me tarvitsemme kaikki. Parannus on kuitenkin kokonaan eri asia kuin Kristuksen kirkon muuttaminen kaiken suvaitsemista edustavaksi keskustelufoorumiksi. - Tällainen on kaiken lisäksi pettävää illuusiota. Jopa keskustelufoorumit tukehtuvat vihapuheisiin, jos niitä ei kontrolloida mitenkään.

Jos tämän realiteetin ymmärrämme, kysymykseksi nousee seuraava: Jos kontrollia tarvitaan kaikissa yhteisöissä, mistä ammennetaan kristillisen kirkon kontrollin normit?

Kristillisessä kirkossa normien lähde on aina ollut Raamatun sanassa. Nyt tätä ikivanhaa rajaa yritetään siirtää. Nyt kirkon itsekontrollin lähteeksi yritetään tuoda vierasta tulta.

Kysymys ei ole siitä, etteikö kristillisessä kirkossa saisi valvoa järjestystä. Kysymys ei ole edes siitä, etteikö väärin opettavilta pitäisi ottaa taloudellista tukea pois. - Kysymys on siitä, mistä lähteestä ammennetaan pelisäännöt...

Jos tämän adressin tavoite on luoda kirkollinen utopia, jossa kaikki kukat saavat kukkia, ollaan pahasti metsä(niity/llä)ssä... Kaunis paikka, mutta kaukana kotoa...