Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
p. |
#14162 Re:23.05.2013 05:10
Saisinko vastata tällä mielestäni sävyisessä hengessä tehdyllä videolla, joka ei ole millään lailla päälle käyvä. Päähenkilö korostaa, ettei, vaikka luetteleekin myös addictioitaan, tahdo sanoa, että nämä automaattisesti liittyisivät homoseksuaalisuuteen. Hän sai kristillisen kasvatuksen, mutta korostaa, ettei ollut henkilökohtaisessa suhteessa Jeesukseen Kristukseen. Kuitenkin hän ryhtyessään samaasukupuolta olevaan suhteeseen, sanoi Jeesukselle, että olen tässä suhteessa vain vuoden. Vuosi kului ja viisikin. Yhä hän lupaili, ja joutui pettämään lupauksensa. Oli kulunut jo 20 vuotta, kun eräänä syyskuun päivän kumppaninsa avasi ( elivät Yhdysvalloissa) television ja näki edessään World Trade Centerin murhenäytelmän, kun 2. lentokone iskeytyi torniin, hänen tajuntanaansa repesi totuus: |
Vastaukset
Nimi on enne |
#14173 Re: Re:2013-05-23 06:48:14P, niinkuin Pentagon."p":n kannattaisi varmaan raportoida tiedoistaan suoraan Pentagonin tutkijoille. Saisimme luettavaksemme jymyotsikkoja. ´Arvovaltainen New York Times´- lehtikin kirjoittaisi:"Pelätty al-Qaida ei sittenkään 9/11 iskun takana-luotettava suomalaistaho paljasti syyksi erään miehen strategisen pidättäytymismissuunnitelman yllättävän pettämisen..." Asian uusi tutkinta alkamassa, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on vielä luvassa paljon kitkaa, ennenkuin republikaanien ja demokraattien edustajat siitä yksimielisyyteen..." |
q. |
#14175 Re: Re:2013-05-23 06:53:48
On todella uskottavaa väittää suunnittelevansa etukäteen olevansa rakkaussuhteessa vuoden verran. Oletko kuullut sellaisesta käsitteestä kuin "kriittisyys"? Arvailepa vielä sen sanan etymologiaa.
|
ihmeellinen luonto |
#14183 Re: Re:2013-05-23 07:33:41Kun tämän asian haluat tuoda esille niin tarkoittaako se että sinulla on ollut omakohtaisia kokemuksia ja Jeesus pelasti sinut. Onpa fair play rakastaa tollei ihan vähän vaan ja pistää pelin poikki pelon vuoksi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16407 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
295 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
190 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
186 Luotu: 16.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
458 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
178 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15966 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
231 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101595 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
399 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
446 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025