Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
p |
#13997 Re: Re: ERe:20.05.2013 17:17Täällä se toisinaan -ajattelija. Ymmärrän jotenkin kauhean hyvin sen, että kristityt vaikuttavat aina hiukan elämää vieroksuvalta porukalta. Hyvä, kun ei hämähäkin seittiä kasva, eiks niin ? Näin itsekkin ajattelin, kun kuuntelin erästä uskovaista ja hänen johdatustaan verhoasioissa Jeesukseen. Se tuntui niin naivilta. Silloin joskus. Kyllä me kuitenkin suurimmaksi osaksi ollaan tässä maailmassa usein raskaastikin tahraantunutta porukkaa. Merkillinen Herramme on kuitenkin suostunut ottamaan tällaisen rupusakin ( ei nyt kaikista tietenkään voi näin sanoa). Ja Hän kehtaa meitä kutsua jopa omiksi lapsikseen, aika ihmeellinen Jumala! Vertaan aina islamiin mielessäni, siellä ihminen ei voi uneksiaakkaan sellaisesta. Uskonto on alistumista. Sitä tarkoittaa syvimmiltään myös tuo Afgaanienkin lausuma shalaam , melkein sama sana kuin juutalaisten shalom, mutta niin eri sisältöinen. Shalom = rauhaa, eheyttä Tuomion sanoja on tullut kyllä liikaa. Anteeksi ! Riittäisi kyllä, että kerran tai kaksi joku teksti mainittaisiin. Vaikea käsitellä kylläkin silloin. Mentäiskö mekin kävelylle? |
Vastaukset
Vieras |
#14154 Re: Re: Re: ERe:2013-05-22 20:50:23Onpa jännä kannanotto. Ehkäpä joku päivä sinäkin ihminen ymmärrät perusajatuksen. Olemme kaikki yhtä Luojan lapsina riippumatta uskonnosta tai uskosta. Oletkohan kuinka tarkasti lukenut islamin oppeja lausuaksesi eriyttäviä lausahduksia. Kokeekohan ihminen itsensä tarpeellisemmaksi alistamalla toisinajattelevat. Ihminen itse lajittelee itsensä ja toiset rupusakiksi ei Jumala. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16391 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15959 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
445 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
387 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
290 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
181 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
156 Luotu: 19.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024