Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#13782 Viestinviejä vaihtui18.05.2013 07:30Sateenkaariyhteisöt ry nimittää Kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5.2013 kansanedustaja Lasse Männistön (kok) homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi 1705-juhlassa Helsingissä. Edellisen kauden lähettiläänä toimi Olavi Uusivirta. Männistö on toiminut näkyvästi yhdenvertaisuuden puolesta. Hän toimi vetäjänä tasa-arvoista avioliittoa koskevan lakialoitteen taustalla toimineessa eduskunnan työryhmässä. Lakiesitystä ryhdyttiin edistämään kansalaisaloitteena eduskunnan lakivaliokunnan hylättyä 76 kansanedustajan allekirjoittaman lakiesityksen. - Minulle itselleni tasa-arvo on jakamaton oikeus, joka kuuluu ihan jokaiselle. Sen takia tämä työ on niin tärkeää, sanoo Männistö 17. toukokuuta 1705-sivustolla julkaistussa ensimmäisessä lähettilään videotervehdyksessään. Männistö on ilmaissut toimivansa jatkossakin tasa-arvoisen avioliittolain ja yhdenvertaisuuden puolesta. - Uskon, että kyse ei ole siitä, että säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki. Kyse on siitä, milloin se säädetään, sanoo Männistö Lopuksi Olavi Uusivirran mainio tulkinta Aleksis Kiven klassisesta runosta: http://www.youtube.com/watch?v=QXOkeIoaBH0 |
Vastaukset
paras on edessä. |
#13787 Re: Viestinviejä vaihtui2013-05-18 09:23:37#13782: - Viestinviejä vaihtui Tasa arvo on jo olemassa. Haureutta ei tule sotkea tasa-arvoon millään tavalla. Sotkette tasa-arvon haureuden tukemiseen ja Se vie pohjaa teidän moraaliselta kayttäytymoseltä. Suvaitsette vain omia halujanne ja himoja. Avioliitto on naisen ja miehen välinen pyhäliitto. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101575 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16341 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15936 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
321 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
264 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
170 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
162 Luotu: 31.12.2024