Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Nythän mä jo hokasin! |
#12043 Re: Re: Re: Re: Re: PIKA TUTKIMUS29.04.2013 09:24#12038: - Re: Re: Re: Re: PIKA TUTKIMUS Eli lapset omaksuvat seksuaalisuuden toisilta lapsilta, jotka kokoilevat asioita vanhemmilta oppimiensa esimerkkien perusteella?! |
Vastaukset
Homouden synnystä |
#12045 Re: Re: Re: Re: Re: Re: PIKA TUTKIMUS2013-04-29 09:33:42#12043: Nythän mä jo hokasin! - Re: Re: Re: Re: Re: PIKA TUTKIMUS Aivan! Homovanhemmat antavat vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta adoptiolapsilleen, jotta nämä viettelevät saamansa esimerkin mukaan muita lapsia kokeilemaan homouden syntejä. Lapsi saadaan orjuutettua synnille, ennen kuin hän edes tajuaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Silti lain mukaan ei ole tehty mitään rikosta, vaikka lapsi on joutunut hyväksikäytön kohteeksi. Homouden synty on valinta, johon lapsi tai nuori voi joutua eksytetyksi, jo ennen kuin edes ymmärtää tekevänsä vääryyttä. Raamattu on siis oikeassa kun siinä sanotaan, että homouden harjoittajat ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnottomaan. He eivät vain tajua tulleensa eksytetyiksi. |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2259 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
1919 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18210 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
791 Luotu: 28.06.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
472 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4324 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
340 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
304 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
308 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
190 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
159 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13457 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2734 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
107 Luotu: 27.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
105 Luotu: 25.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
76 Luotu: 24.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
689 Luotu: 02.04.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4790 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1483 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
58 Luotu: 28.09.2024