Vetoomus Ylelle: Israel boikottiin Euroviisuissa!

Vetoomus Ylelle: Israel boikottiin Euroviisuissa!

MUISTA VARMENTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTISSA

Me allekirjoittaneet vaadimme, että

1. Yle painostaa Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista,

2. Yle boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2024 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistua.

Ei ole arvojemme mukaista, että sotarikoksia tekevä ja miehityspolitiikkaa harjoittava valtio saa näkyvän paikan kiillottaa imagoaan musiikin nimissä. Samalla muut kisoihin osallistuvat maat tulevat antaneeksi tukensa Israelin politiikalle. Yle oli ensimmäisten joukossa vaatimassa Venäjän ulos sulkemista vuoden 2022 kisoista, ja odotamme Yleltä samaa aktiivista arvojen puolustamista nytkin.

Linkkejä:

YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto: Gazassa tapettu ainakin 25 295 palestiinalaista (22.1.2024)
YK: Neljännes Gazan asukkaista nälkiintynyt – nälänhädän riski kasvaa päivä päivältä (Yle 22.12.2023)
Amnesty: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan (1.2.2022)
Musiikkialan ammattilaiset vaativat Israel-boikottia Euroviisuissa (10.1.2024)
Sumud ry:n ja Vapaa Palestiina -yhteisön kirje Journalistiliitolle, LiveFINille, Muusikkojen liitolle ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitolle koskien Euroviisuja (23.1.2024)

Vetoomuksen ovat aloittaneet Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry sekä Vapaa Palestiina -yhteisö. Vetoomus luovutetaan Ylelle sähköpostitse.

Voit tilata Sumudin uutiskirjeen täyttämällä seuraavan lomakkeen. Uutiskirjellä välitetään tietoa pitkäjänteisen yhteiskunnallisen muutoksen edistämiseksi, jolla pyritään miehityksen ja aparheidin lopettamiseen: Uutiskirje | Newsletter (google.com) 

---

Petition to Yle: Boycott Israel in Eurovision song contest!

REMEMBER TO VERIFY YOUR SIGNATURE IN THE EMAIL

We, the undersigned, demand that

1. the Finnish Broadcasting Company (Yle) pressures the European Broadcasting Union (EBU) to ban Israel from the Eurovision song contest,

2. Yle boycotts the contest and doesn’t send a contestant to the 2024 Eurovision in the case that EBU permits Israel to take part.

It is not in accordance with our values that a country that commits war crimes and continues a military occupation is given a public stage to polish its image in the name of music. At the same time other participating countries end up giving their support to Israel’s policies. Yle was among the first to demand the banning of Russia from the 2022 contest and we expect the same active defending of values from Yle now as well.

Links:

United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs: At least 25,295 Palestinians killed in Gaza (Jan 22, 2024)
Entire Gaza population facing hunger crisis, famine risk - U.N.-backed report (Reuters Dec 21, 2023)
Amnesty: Israel’s apartheid against Palestinians: a cruel system of domination and acrime against humanity (Feb 1, 2022)
Finnish and Icelandic artists call for Israel to be banned from Eurovision (11.1.2024) 
Letter from Sumud and the Free Palestine Community to the Union of Journalists in Finland, LiveFIN, The Finnish Musicians’ Union, and Trade Union for Theatre and Media Finland regarding the Eurovision Song Contest (in Finnish) (Jan 23, 2024)

The petition has been launched by Sumud - the Finnish Palestine Network and Free Palestine Community. The petition will be delivered to Yle by email.

Fill this form if you wish to get Sumud's newsletters that provide information regarding long term societal changes, which aim to end the occupation and apartheid:  Uutiskirje | Newsletter (google.com) 


Sumud - Suomen Palestiina-verkosto ry    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Sumud - Suomen Palestiina-verkosto ry näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…