Vetoomus 280 hehtaarin aurinkovoimalan rakentamissuunnitelman perumiseksi maaseutualueellamme

Vetoomus 280 hehtaarin aurinkovoimalan rakentamissuunnitelman perumiseksi maaseutualueellamme

Hyvä Kunnanhallitus, Olemme paikallisia asukkaita, jotka suhtautuvat myönteisesti uusiutuvan energian kehittämiseen ja aurinkosähkön tuotantoon. Kuitenkin Tuusulan kunnan Neoen Finlandin kanssa suunnitteleman mittavan 280 hehtaarin aurinkovoimalan sijainti Vanhakylän, Jäniksenlinnan ja Nummenalan maaseutualueellamme herättää vakavia huolia, joiden vuoksi vaadimme kaavaprosessin ja hankkeen välitöntä lopettamista.

Hanke itsessään on hyvä, mutta sijainti on väärä

Maaseutumaata ei tulisi muuttaa teollisuusmaaksi. Valtio suosittaa välttämään tuotannossa olevien peltojen ja metsämaan käyttöä aurinkovoimaan, ja sijoittamaan aurinkovoimalat rakennettuun ympäristöön, turvetuotannosta vapautuneille alueille ja joutomaille (Valtioneuvosto, 2023). Vanhakylän, Jäniksenlinnan ja Nummenalan pelto- ja metsäalueille suunniteltu aurinkovoimala on massiivinen hanke, ja se vaikuttaa elinympäristöömme erittäin paljon. Suuri osa voimalan suunnitellusta alueesta sijaitsee Tuusulan tekemän selvityksen mukaan maisemallisesti ja historiallisesti merkittävällä aluekokonaisuudella Vanhankylän koulutien ja Vanhan Turuntien varrella ja Jäniksenlinnan alueella (Tuusula, 2014).  Alue rajautuu lännessä Palojokeen, jonka vesistöön ja eläimistöön aurinkopaneelit tulevat vaikuttamaan.

Maisemahaitta ja sosiaalinen hyvinvointi

Aurinkovoimala kattaa 280 hehtaarin alueen, mikä aiheuttaa merkittävän maisemahaitan sadoille seudun asukkaalle. Tämän laajuinen voimala muuttaa merkittävästi maisemaa ja heikentää alueen sosiaalista hyvinvointia, sillä se muokkaa asukkaiden kokemusta elinympäristöstään. Alueella on maaseutuasutusta tasaisesti. Suunnitellun alueen välittömässä läheisyydessä on arviolta noin 120 asuntoa, joiden asukkaiden asumisympäristö muuttuu maaseudusta teollisuusympäristöksi. Lisäksi lähialueella asuu satoja asukkaita, jotka päivittäin kulkisivat voimalan läheisyydessä. Kesäaikaan alueella liikkuu myös paljon pyöräilijöitä. Hankealueen aikataulun takia vaikutukset ovat pysyviä ottaen huomioon asukkaiden iän ja hankkeen keston.

Kiinteistöjen arvon lasku ja yhdenvertaisuus

Aurinkovoimalan läheisyys vaikuttaa kiinteistöjen arvoon negatiivisesti. Alueen asukkaat voivat kärsiä taloudellisia tappioita, kun kiinteistöjen arvo laskee voimalan rakentamisen myötä. Tämä luo epävarmuutta ja huolta asukkaiden keskuudessa. Tuusulan kunta on sitoutunut yhdenvertaisuussuunnitelmaan, jolla edistetään asukkaiden yhdenvertaisuutta kunnan toiminnassa. Nyt suunniteltu kaavamuutos suosii muutamia kunnan maanomistajia, kun heidän omistamansa maatalousalue muutetaan teollisuuskäyttöön. Onko kunnalla tarkoitus toteuttaa yhdenvertaisuutta ja kaavoittaa muutkin maatalousmaat teollisuusalueiksi maanomistajien niin halutessa? Sadoille alueen kuntalaisille yhdenvertaisuus ei toteudu tässä suunnitelmassa, vaan se aiheuttaa heille taloudellista tappiota ja suurta sosiaalista haittaa.

Ruuantuotanto ja huoltovarmuus

Peltojen muuttaminen aurinkosähkön tuotantoon heikentää alueemme ruuantuotantokapasiteettia. Mielestämme ei ole järkevää siirtää peltoja pois ruuantuotannosta, kun ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa viljelyä lämpimämmissä maissa. Pohjoiset pellot ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä ruuantuotannon turvaamiseksi, ja niiden säilyttäminen maatalouskäytössä on elintärkeää huoltovarmuutemme kannalta.

Puutteelliset ympäristövaikutusten tutkimukset

Massiivisen aurinkovoimalan vaikutusta luontoon ja vesistöön ei ole tutkittu riittävästi. Suunnittelualueen rajalla sijaitsee Palojoki, jonka välittömään läheisyyteen aurinkopaneelialue sijoittuisi. Aurinkopaneeleista aiheutuvien hulevesien siirtyminen luontoon ja suoraan vesistöön aiheuttaa huolta. (Tuusula, 2024). Aurinkovoimalla voi olla vaikutuksia eläimiin, kuten lintuihin muuttamalla tai kaventamalla niiden elinympäristöä ja vaikuttamalla muuttolintujen reitteihin ja pesimäalueisiin. Voimaloiden aitarakenteet estävät suurikokoisten nisäkkäiden liikkumisen alueen läpi. Reittimuutokset saattavat aiheuttaa muutoksia myös ravinnonhankintaan ja reviireihin. Aurinkopaneeleiden häikäisyn vaikutukset alueella asuville ja siellä liikkuville ihmisille ja eläimille aiheuttavat myös huolta. Suunniteltu voimala-alue sisältää peltojen lisäksi myös metsäalueita, joiden hakkuu vaikuttaa ympäristön maisemakuvaan ja voimala-alueen näkyväisyyteen asutukseen. Metsän poistaminen vaikuttaa negatiivisesti eläimiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Vaadimme, että Tuusulan kunta peruu suunnitelmat 280 hehtaarin aurinkovoimalan rakentamisesta nykyiselle sijaintipaikalle. Pyydämme teitä harkitsemaan vaihtoehtoisia paikkoja aurinkovoimalalle (esim. käytöstä poistetut hiekkakuopat), joissa se ei aiheuta yhtä suuria haittoja asukkaille ja ympäristölle. Me allekirjoittaneet toivomme, että huomioitte vetoomuksemme ja sen taustalla olevat huolenaiheet. Yhteisömme hyvinvointi ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen ovat meille ensiarvoisen tärkeitä.

Ystävällisin terveisin,   Ari Kivekäs, Vetoomuksen laatija Ari Kivekäs Puhelin: 0400 409 170, ari@kaivuukolmio.fi

Lisätietoja vetoomuksen taustoista ja huolenaiheista löydätte täältä:

Lähteet: Valtioneuvosto, 2023. Vahva ja välittävä Suomi Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, s. 140. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165042/Paaministeri-Petteri-Orpon-hallituksen-ohjelma-20062023.pdf?sequence=1&isAllowed=y Tuusulan kunta, Kulttuurimaisema ja rakennuskanta https://www.tuusula.fi/attachments/text_editor/30539.pdf Tuusulan kunta, TUUSULA RAKENTAA 2024–2025 https://www.tuusula.fi/tuusula/attachments/text_editor/40341.pdf?name=Tuusula%20rakentaa%202024%202025

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Ari Kivekäs näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…