Suomen ja Venäjän rajaliikenne sallittava perhesiteellä.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#14208

Rajanylityspaikkojen sulkeminen on laitonta niillä perusteilla, millä hallitus on ne pannut kiinni. Pakolaisuus on suuri ongelma ympäri maailmaa. Pakolaisia pyrkii rajan yli Meksikosta USA:han, Afrikasta Italiaan ja Aasiasta Pohjoismaihin. Venäjällä on myös paljon pakolaisia. Venäjällä heille ei anneta etuuksia avoimella kädellä, kuten Suomessa ja he joutuvat tekemään mitä tahansa töitä. Sen sijaan, pakolaiset tietävät hyvin, että Pohjoismaissa elämä on paljon helpompaa ja paljon etuuksia. Siksi pakolaisia pyrkii Venäjältä Suomeen. Hallitus on kertonut, että Venäjän viranomaiset "työntävät" pakolaisia Suomeen, mutta tämä ei pidä paikkansa. Todellisuudessa tämä ryntäys on tapahtunut siksi, että venäläisen viranomaiset eivät käännätä enää paperittomiä välitarkastuspisteiltä takaisin, kuten ennen oli. Kaikki, jotka ovat matkustaneet Venäjällä tietävät, että 90-luvun alusta alkaen rajavalvonta Venäjällä oli äärimmäisen tiukka. Rajavyöke saattoi olla kymmeniä kilometriä ennen rajaa. Passia tarkastettiin kaikilta rajan suuntaan menilöijltä välitarkastuspisteiltä 20, 30 ja jopa 50 km päässä rajanylityspaikasta. Venäläiset rajaviranomaiset tekivät valtaosan työtä suomalaisten kollegojensa puolesta ja helpottivat paljon suomalaisten työelämää. Nyt venäläiset lopettivat tarkastukset ja rajalle pääsi pakolaisia. On väärin väittää, että pakolaisia "työnnetään" rajalle. Tietenkin, tässä tilanteessa aina löytyy hyötyjiä. Esim. pakolaiset Afrikasta maksavat salakuljettajille paljon rahaa kuljetuksesta Italiaan. Samoin nyt Venäjällä yrittelijät tyypit käyttävät tilannetta hyödyksi ja toimittavat ihmisiä rajalle rahasta. Rajaviranomaisille ei jää muuta, kun laskea Suomeen pyrkivät pakolaiset oman raja-aseman läpi. Suomessa pakolaisia houkuttaa yleisessä tiedossa oleva "helppo" elämä, paljon etuja ja hakemusten pitkät käsittelyajat. Tieto siitä on levinnyt aikaa sitten kulovalkean tavoin kaikessa somessa. Suomen tulisi pikemmin muuttaa pakolaislainsäädäntöä, tiukentaa maahantulokriteerit ja ilmoitta siitä virallisesti. Silloin pakolaisvirta rajaasemilla ehtyy.

Helena Hirvonen (Kuopio, 23.11.2023)

#14311

EI Ameriikan proxy-sodalle.

Jussi Laitervo (Turku, 25.11.2023)

#14317

Hei,
Olen Ekaterina Maiboroda. Asun Suomessa jo melkein 6 vuotta. Äitini on muuttunut Suomeen vuosi sitten. Kotona jäi minun isäni. Nykyisen tilanteen takia minun perhe ei asuu yhdessä. Tulevaisuudessa meillä on suunnitelma asua Suomessa, koska me rakastamme tätä maata. Mutta nyt on tosi hankala nähdä toisen toiselle vain kerran vuodessa. Pysyn vain mahdollisuudesta olla yhdessä Uutena Vuona. Joulun aikana tai Uuden Vuoden aikana olisi paras lahja jos rajat olisi taas auki. Säännöt ovat epärehellisiä, koska isällä on kaikki asiakirjat kunnossa, sama kuin muualla ihmisillä jotka jäi erotettu. Emme tue sodan, olemme kiitollisia mahdollisuudesta asua ja työskennellä Suomessa ja kaikki verot on maksettu. Emme pysyy mitään vain olla yhdessä perheen kanssa Uuden Vuoden aikana. Kiitos.

Ekaterina Maiboroda (Seinäjoki, 25.11.2023)

#14327

Päivää! Opiskelen Suomessa aika kaukana rajalta. Matka kotiin Pietariin oli n.673 km eli 10 tuntia. Nyt on 3 kertaa pitempi ja 7 kertaa kalliimpi.
On monta opiskelijoita alle 18 v.v.,jotka ei voi nyt nähdä heidän vanhempansa. Nyt! Talvella! Kiinni ennen joulua!
Suomalaiset rajakaupungit nyt menettävät viimeisiä turisteja-ostajia!

Toivon parasta
T. Aina Jaakkola

Aina Iakkola (Alajärvi , 26.11.2023)

#14337

Rajan aukipitäminen on tärkeä myös meille jotka teemme tieteellistä ja kulttuuriyhteistyötä

Gunnar Söderbacka (Seskarö, 26.11.2023)

#14344

Kiitos aloituksesta!

Pakolaiset voivat tulla vaikka lentoaseman kautta tai keskellä Suomea, vaikka hossaj Kostomus kauttaa.

Meillä on just lähisukulaiset molemmilla puolella.

Terveisiä.
M. Kim.

Mikhail Kim (Turku, 26.11.2023)

#14346

You protect and respect the rights of people who are criminally crossing the border without documents. You have closed the only possibility for a EU families to see their relatives. I’m a single mother, pregnant and traveling with 2 children and a grandmother. I can’t afford the prices of flights to Dubai or Turkey. My father is in Russia and has invalidity degree 3. He can’t make such a long trips too. You also leave your Karelia region without tourism, commerce and business.
We are all against the war and you make a preference not to a legal EU citizens of divided families, but to a people without any documents and also economic resources, while our families spend with pleasure when visiting Karelia and your beautiful towns that all of us remember since childhood. Please, open the borders back. Don’t make this mistake happen

Daria Khoreva (Bordighera, 26.11.2023)

#14358

Päätöksellä sulkea kaakkoiset tarkastuspisteet kokonaan ei ole riittävää oikeusperustaa, ja se loukkaa oikeuttamme vapaaseen liikkumiseen ja yhteydenpitoon perheidemme kanssa. Pyydämme löytämään toisen ratkaisun kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Olika Chertousova (Espoo , 27.11.2023)

#14365

Rajat auki kiitos

Natalia Bondarenko (Helsinki , 27.11.2023)

#14374

Tälle ihmisjahdille ja kiusaamiselle on saatava loppu

Ellen Ermakova (Espoo, 27.11.2023)

#14375

Pakolaiset tulevat uuskolonialismin ja ilmastomuutosten kurjistamista olosuhteista. On epäinhimillistä ja itsekästä estää heiltä pääsy korkean elintason maahan. Päinvastoin, heitä tullaan tarvitsemaan Suomessa. Antti Holma, taidegraafikko, Oulu

Antti Holma (Oulu, 27.11.2023)