Säilytetään Saarenmaan Kyläkoulu
Saarenmaan sympaattinen Koulu, sijaitsee Keski-Suomen kauniissa maisemissa ja ollut toiminnassa kohta komeat 100 vuotta. Koulun oppilaat koostuvat Saarenmaan, Vertaalan, Lintukankaan ja Puuppolan kylien lapsista. Koulun kunto on hyvä ja peruskorjauksen tarve vasta n.6- 10 vuoden päästä. Viisi vuotta sitten kouluamme viimeksi uhkasi lakkauttaminen, säästösyistä ja oppilasmäärän vähenemisen vuoksi. Näin ei käynyt, sillä katsottiin ettei todellisia säästöjä tuolloin koulun lakkauttamisesta syntyisi, eikä lapset alueella vähenisikään. Koulussamme on luokkia 1-4:ään ja oppilaita tällä hetkellä 43. Koulussa järjestetään myös laadukasta iltapäivätoimintaa, jossa lapsia on ollut 6-12. Nyt tilannetta on arvioitu uudelleen ja koulua uhkaa lakkauttaminen jo tämän lukukauden päättyessä. Soiko Suvivirsi Saarenmaan koululla keväällä vihoviimeistä kertaa...siitä ovat sivistyslautakunnan jäsenet nyt vastuussa.
Koulun piha on metsän ympäröimä, rannan läheisyydessä ja mukavan rauhallisella paikalla. Leikkikentää huolletaan, kenttävalot ovat toiminnassa myös talvi-iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin esim. jääkiekkoa pelaavat nuoret ja luistelevat lapsiperheet voivat harrastaa ihan kotinurkilla. Liikuntasalin lattia on uusittu, samoin jätevedenpuhdistamo ja ompa lämmityskin vaihtunut energiaystävälliseen maalämpöön ja koululle saatu myös langaton tukiasema.
Koulun harrastusmahdollisuudet iltaisin ovat erinomaiset, siellä pelataan sählyä, sulkapalloa, jumpataan ja pidetään erilaisia kursseja. Käyttöaste on suuri! Kyläyhdistys on järjestänyt koululla myyjäisiä, lasten kesäkisoja ja paljon muita tapahtumia. Tapahtumia tullaan toivottavasti järjestämään vielä tulevaisuudessakin, sillä eihän ole mitään järkeä sulkea tervettä, hyvävoimaista koulua, joka palvelee näin loistavasti lähialueen asukkaita. Varsinkin kun Jyväskylän kaupunkistrategian (vuosille 2017-2021) tarkoituksena on lisätä yhdenvertaisuutta, palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tukea harrastustoimintaa. Nämä kaikki romahtavat romukoppaan jos Saarenmaan Koulu lakkautetaan. Koulu on kylän ainoa palvelu, se antaa mahdollisuuden harrastaa maksuttomalla koulun kentällä kesä- ja talviurheilulajeja. Entä kun tätä mahdollisuutta ei enää ole? Kuljetetaanko lapset täpötäysiin Palokan harrastustiloihin, ajellaanko autoilla eestaas monta kertaa viikossa, jopa useamman kerran päivässä harrastuksiin, kun useimmat pääsisivät koulun kentälle ihan omin neuvoin ynnä kimppakyydein. Ei tule kimppakyytejä, kun ei ole yhteisöllisyyttä, ei tunneta ketään, kun ei kokoonnuta enää yhteisiin tapahtumiin koululla. Tämä jos mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä nuorten mutta myös ikäihmisten kesken.
Koulun lakkauttaminen ei myöskään tue lasten mahdollisuutta oppimiseen, jos heidät sijoitetaan luokkiin, jotka ovat oppilasmääriltään liian suuret ja koulumatkat venyvät kohtuuttomin pitkiksi. Kouluverkkoselvityksen mukaan uuden suunnitteilla olevan Savulahden päiväkotikoulun valmistuttua 2019 Saarenmaan koulusta voitaisiin luopua. Koululaisten määrä Saarenmaalla ei ole vähenemässä lähivuosina. Viimeisimmän kaupungin julkistaman oppilasennusteen 3.4.2018 mukaan Saarenmaan alueen oppilasmäärä on päinvastoin kasvussa ja suurimmillaan v.2020-21. Miksi siis kiirehtiä Saarenmaan koulun lakkauttamista, olisiko kuitenkin hyvä odottaa ihan rauhassa, kunnes Savulahti ensin valmistuu ja katsoa tilannetta uudestaan silloin. Oppilaita ollaan tunkemassa nyt jo täpötäysiin naapurikouluihin kuten Keski-Palokkaan ja Mankolaan, eikä Savulahtikaan tule väljäksi jäämään. Keski-Palokan kouluun saatiin rakentamalla hieman lisätilaa, mutta silti koulu on täpösen täysi ja Mankolan kouluunkin on valmistumassa laajennus, mutta nykytilanteessa se on sama kuin laittaisi laastarin avohaavaan, ei auta kuin hetken.
Jos Saarenmaan koulun lapsia kuskattaisiin uuteen Savulahteen, tulisi koululaisten matkasta entistä pidempi ja sitä kautta vaarallisempi. Alueen tienhoito on vuosi vuodelta vain huonontunut, tiet täällä ovat todella kapeita, mutkaisia ja mäkisiä. Näille teillekö lapset pitäisi laittaa autoissa kulkemaan entistä pidempiä matkoja?! Me kyläläiset, ja lasten vanhemmat todella toivomme, että päättäjät eivät nyt tekisi hätiköityjä päätöksiä koulumme suhteen. Muistutamme myös että keväällä 2018 Jyväskylä sai Suomen UNICEFIN tunnustuksen lapsiystävällisyydestään ja koulumme säilyttäminen puoltaisi tätä tärkeää tunnustusta. Koulu on kylämme sielu ja sydän, ja me olemme valmiita taistelemaan sen puolesta jälleen kerran. Jos sinä et ole vielä allekirjoittanut tätä tärkeää adressia, tee se nyt, sillä osallistumalla voit vaikuttaa ja samalla tukea aatetta kaikkien jäljellä olevien kyläkoulujen puolesta, sillä kyläkouluissa on pienten ihmisten turvallista ottaa niitä ensiaskeleita koko elämään vaikuttavalla opintiellä.
Tuestanne lämpimästi kiittäen, kaikkien kyläläisten ja oppilaiden puolesta
Saarenmaan-Vertaalan Kyläyhdistys ry ja Vanhempaintoimikunta
Jaana Valkonen Saarenmaan-Vertaalan Kyläyhdistys ry. Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |