Perukaa Daavidin linko – loppu kansanmurhan rahoittamiselle

Muista varmentaa allekirjoituksesi sinulle lähetetyn sähköpostin kautta /Remember to verify your signature through an e-mail you’ve received

Suomen asekauppoja Israelin kanssa on jo pitkään kritisoitu ja yritetty saada loppumaan. Suomi on hankkinut aseita Israelilta sadoilla miljoonilla euroilla viime vuosikymmenien aikana. Asekaupoillaan Suomi on tukenut Israelin laittomien siirtokuntien laajenemista ja palestiinalaisiin kohdistuvia sortotoimia, jotka muun muassa Amnesty on todennut täyttävän apartheidin tunnusmerkistön.

Suomen hetki sitten Israelin kanssa tekemät asekaupat vahvistavat jälleen, ettei Suomi välitä kansainvälisistä oikeuksista, ihmisoikeuksistakin vain valikoivasti. Ei ole hyväksyttävää käyttää verorahoja hankintoihin valtiolta, joka toteuttaa kansanmurhaa.

Haluamme kutsua kaikki kansalaiset vaatimaan Suomen valtiolta viimeisimpien asekauppojen, eli ilmatorjuntajärjestelmä Daavidin lingon, perumista sekä tulevien asekauppojen lopettamista.

Suomi rahoittaa 317 miljoonalla eurolla suoraan Israelin asevoimia samaan aikaan kun asiantuntijat varoittavat palestiinalaisten kansanmurhasta

12. marraskuuta 2023 Suomi allekirjoitti Israelin kanssa noin 317 miljoonan euron arvoisen sopimuksen Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän hankkimisesta. Nämä asekaupat tehtiin sen jälkeen, kun YK:n asiantuntijat olivat antaneet jo kaksi varoitusta kansainväliselle yhteisölle Israelin suorittamasta palestiinalaisten kansanmurhasta ja kymmenen päivää sen jälkeen, kun Israelin asevoimat olivat tappaneet yli 10 000 palestiinalaista 7. lokakuuta alkaneen eskalaation jälkeen.Ohjusjärjestelmän toimittaa Israelin puolustusministeriön omistuksessa oleva Rafael, jonka valmistamia laitteita on käytetty iskuissa palestiinalaisia siviilejä vastaan. Israelilaiset yritykset hyötyvät asemarkkinoinnissaan valtavasti siitä, että aseet on testattu taisteluolosuhteissa. Suomen asekaupat Israelista ylläpitävät ja edistävät sitä, että israelilaisyritykset tekevät voittoa Gazan ja Länsirannan militarisoinnilla ja palestiinalaisiin kohdistuvalla sorrolla. 

Daavidin linko toimitetaan Suomeen vastan 2020-luvun loppupuolella. Meillä on aikaa vaatia kauppojen peruuttamista. Asekauppojen lopettaminen Israelin kanssa tulee aloittaa Daavidin lingosta.

Asekaupan lopettaminen on keino, jolla voidaan painostaa Israel lopettamaan sortotoimet

Suomen tulee asettaa Israelille pakotteita, jotka kieltävät suoraan tai välillisesti sellaisten tavaroiden ja teknologian myynnin, toimituksen, siirron ja viennin, jotka saattaisivat edistää Israelin sotilaallista kehitystä ja tukea palestiinalaisten sortoa.

EU asetti vastaavia pakotteita Venäjälle sen miehitettyä Krimin ja kiristi niitä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.

Suomen asekauppa 2020-luvulla tukee sortavia ja kansanmurhia suorittavia valtioita

Suomi jatkaa ase- ja puolustustarvikekauppaa Israelin lisäksi myös Turkin valtion kanssa, samaan aikaan kun Turkki eskaloi siviileihin kohdistuvaa hyökkäyssotaansa Kurdistanissa.

Me allekirjoittaneet emme pidä hyväksyttävänä, että Suomi rahoittaa Israelin armeijaa samaan aikaan kun Israel suorittaa sotarikoksia ja kansanmurhaa Palestiinassa. Sen vuoksi vaadimme, että Suomi peruu Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän hankkimisen.  

Lopullinen tavoitteemme on, että kaikki asekaupat saadaan Israelin kanssa lopetettua. 

Lisäksi Suomen tulee lopettaa asekauppa ja kaikki sotilaallinen ja puolustuksellinen yhteistyö valtioiden kanssa, jotka miehittävät, tekevät sotarikoksia tai suorittavat kansanmurhaa.

Lähdeluettelo

Paasonen, Kari (2022) Suomen ja Israelin asekauppa 2000-luvulla - Sotatuotteita Suomen Puolustusvoimille, komponenttien vientiä ja tuontia. Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry.

https://rauhanpuolustajat.org/wp-content/uploads/2022/04/Suomen_ja_Israelin_asekauppa.pdf

Herlin, Catharina (12.11.2023) Israel allekirjoitti sopimuksen ”Daavidin lingon” myynnistä Suomelle – tällainen se on. Helsingin sanomat.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009986114.html

United Nations (16.11.2023) Gaza: UN experts call on international community to prevent genocide against the Palestinian people.

https://www.ohchr.org/en/press-releases/2023/11/gaza-un-experts-call-international-community-prevent-genocide-against

United Nations (14.12.2013) Hostilities in the Gaza Strip and Israel - reported impact, 14 December 2023 at 23:59.

https://www.unocha.org/publications/report/occupied-palestinian-territory/hostilities-gaza-strip-and-israel-reported-impact-14-december-2023-2359

Nousiainen, Anu (10.10.2010) Aseveljemme Israel - Toistasataa julkisuuden henkilöä vaatii Suomea lopettamaan asekaupan Israelin kanssa. He katsovat, että kauppapolitiikka pitkittää Lähi-idän konfliktia. Helsingin Sanomat.

https://icahd.fi/wp-content/uploads/2011/04/israel-suomi.pdf

ICAHD (2010) Vetoomus Suomen ja Israelin asekaupan lakkauttamiseksi.

https://www.icahd.fi/vetoomus-suomen-ja-israelin-asekaupan-lakkauttamiseksi-2/

Kankkonen, Tom (12.11.2023) Turkki iski Syyriaan ja Pohjois-Irakiin – kuolleita yli 30, raportteja siviiliuhreista. Yle.

https://yle.fi/a/3-12679244

Hakahuhta, A. Piirainen, E. Puolustusministeriö puolsi vastikään asevientiä Suomesta Turkkiin, vaikka Turkki oli juuri pommittanut Syyriaa. Yle.

https://yle.fi/a/74-20008101

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että ASEKAUPPA SEIS näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…