KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

Pirjo Peltoniemi
Vieras

/ #562 Puheenjohtajaehdokas?

21.01.2011 16:56

Tämä on tarkoitettu kaikille KKY:n jäsenille ja muutenkin kissoista kiinnostuneille. Sekä tietenkin puheenjohtaja Terttu Kanervolle.
Olen saanut kuulla että v.2006, kun uusi puheenjohtajaehdokas tuli vaaleihin ilmoittamatta etukäteen asiaa, siitä ei pidetty.
Viime vuoden vuosikokouksessa oli myös ennaltailmoittamaton ehdokas, joka kyllä vetäytyi pois vaalista, ennen valintaa.
Tästä asiasta kuulin moneen kertaan ja vielä myöhemminkin, että uudesta ehdokkaasta pitää ilmoittaa etukäteen.
Tätähän ei ole missään säännöissä eikä sitä siksi tarvitsisi tehdä, mutta Terttu Kanervon mielenrauhan vuoksi ajattelin nyt kuitenkin niin tehdä, kun kerran käsketään.

Olen siis harkinnut asiaa ja päättänyt lähteä ehdokkaaksi puheenjohtajan valintaan ensi vuosikokouksessa.
Kokemukseni perustuu vain kahteen yhdistykseen jossa toimin noin 10-15 vuotta sitten.Molemmissa useita vuosia. Toisessa sihteerinä ja toisessa myös puheenjohtajana. Sen sijaan olen pyörittänyt omaa yritystä yli 30 vuotta. Kyllä siinäkin kokemusta kertyy, vaikka hieman toisenlaista.
Mutta nyt on ilmennyt, että KKY:n riveissä on monta hyvin yhdistystoiminnasta perillä olevaa aktiivista ja sopuisaa ihmistä.
Siksi uskallankin ottaa askeleen heidän tuellaan ja kannustuksellaan KKY.n ylimpään portaaseen.
No, eihän se "titteli" ole sen kummempi kun muidenkaan toimijoiden, mutta Terttu saa sen kuulostamaan vähintään keisarin arvolta. huh huh.
Mutta tosiaan, olen varma että työtä riittää monellekin ihmiselle ,eikä yhden tarvitse ottaa itselleen niin paljon valtaa eikä vastuuta.
Kissojen kanssa työskennellessä on otettava paljon asioita huomioon ja niistä pitää myös keskustella avoimesti. Vaikeuksia on aina mahdollista tulla, eikä nykyajan eläinlääkäreilläkään ole riittävästi tietoa kaikista taudeista, mitä kissoilla on. Kuluja siis on myös aina odotettavissa, mutta tarkalla rahan käytöllä siitä kyllä selvitään.
Yritystoiminnassa kuten myös yhdistyksissä, kulut pitää osata aina minimoida, yrityksessä siitä on oma toimeentulo kiinni.

Mutta sitten vielä toinen asia.
Olen vastaavan kirjoituksen laittanut myös Katti-Mattiin, jotta myös kaikki jäsenet saisivat tästä asiasta tiedon.
Nyt vain heräsi suuri epäilys, onko Terttu Kanervo kieltänyt "vaalipuheeni"julkaisemisen ?
Sehän olisi hänen omia sanojansa vastaan. Ehdokkuudesta kun pitää ilmoittaa. Eikä tietenkään yksin hänelle, vaan kaikille jasenille. Jäsenethän tämän yhdistyksen omistavat.
Tiedän että hallitus käsittelee jäsenlehteen tulevat artikkelit, mutta kokousta ei ole ollut, eikä asiaa voitu käsitellä.
Vai onko Terttu tehnyt jotain omia päätöksiä ilman käsittelyä? Lehti ei ole vielä painossa, joten viikko sitten lähettämäni artikkeli on ehtinyt kyllä lehteen.
Sen kieltäminen olisi jäsenien oikeuksien polkemista. Jäsenillä on oikeus tietää, mitä yhdistyksessä tehdään.