KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

Jaana
Vieras

/ #459 KKY

26.12.2010 17:50

Kissojen vuosittainen määrä on ollut vaihteleva ja liikkunut muistaakseni 300 - 500 talteenotetun kissan paikkeilla vuodessa. KKy on saanut toimintavuosiensa aikana paljon myös hyvää aikaiseksi, sitä ei voi kukaan kiistää. Nyt toiminta on ajautunut hieman väärille raiteille ja siksi tämä adressikin perustettu.

Yhdistyksen tulisi keskittyä itse nimenomaan puolivillien kodittomien kissojen talteenottoon ja hoitoon, jotka eivät ole varsinaisesti kenenkään omistamia. Avustaa ihmisiä myös karanneiden ja eksyneiden kesykissojen kiinniotossa, jotta ne voidaan toimittaa löytöeläinpalveluun. Ymmärtääkseni Boondocks ei ota kissoja itse kiinni. Jos ja kun kissaa ei kukaan kaipaa löytöeläinkodissa, KKY voisi auttaa uusien kotien löytymisessä ja ottaa sijoitukseen ensikoteihin näitä kissoja.
Valistusta tulisi niin ikään laajentaa ja neuvovan puhelimen olemassaolo olisi myös todella tärkeä. Leikkauskampanjat ehkäisevät kissojen yletöntä lisääntymistä ja toimivat ennaltaehkäisevänä toimintana. Yhteistyö muiden alan tahojen kanssa on niin ikään ehdottoman tärkeää. Siten kunkin toimintaa voidaan järkeistää ja suunnata aktiviteettia juuri sinne, missä sille on tarvetta!

KKY:tä tarvitaan ehdottomasti ja sillä on oma tehtävänsä kentällä. Meillä on nyt mahdollisuus saattaa yhdistyksen toiminta tasapainoon ja valita uutta virtaa hallitukseen seuraavassa vuosikokouksessa ensi vuoden maaliskuussa. Kokous pidetään 27.pvä Kalevan uimahallin kerhohuoneessa nro 53 klo 14 alkaen. Jotta voit äänestää, sinun tulee olla jäsen. Olethan sinäkin siellä?