Arabikristittyjen vaellus

Arabikristityt sinnittelevät Pyhällä maalla juutalaisten ja muslimien kitkerän taistelun jaloissa.

http://natgeo.fi/files/bonnier-ngm/imagecache/630x420/pictures/Mand-ryger_93_MM7...

Teksti: Don Belt, 30.03.2010

Pääsiäinen Jerusalemissa ei oikein sovi heikkohermoisille. Rauhallisinakin aikoina kaoottinen vanhakaupunki näyttää muuttuvan täysin hillittömäksi pyhiä edeltävinä päivinä. Joka puolelta maailmaa virtaa kymmeniätuhansia kristittyjä, jotka marssivat kuin valloittaja-armeija Via Dolorosan kapeilla kujilla etsien pyhää yhteyttä kylmistä kivistä tai kenties häivähdystä kärsimyksistä, joita Jeesus koki viimeisinä tunteinaan. Kaikki maailman kasvot tuntuvat leijuvan näillä kaduilla pääsiäisenä, kaikki mahdolliset silmien, hiusten ja ihojen värit ja niiden yhdistelmät. Kaduilla kulkee väkeä räikeästi pukeutuneista, sinimustista afrikkalaiskristityistä kalpeisiin, orjantappurakruunuja kantaviin suomalaiskristittyihin.
He tulevat tänne, koska täältä kristinusko sai alkunsa. Jerusalemissa ja sen lähialueilla kohoavat ne kiviset kukkulat, joilla Jeesus kulki, opetti ja kuoli ja joilla hänen seuraajansa sittemmin rukoilivat, vuotivat verta ja taistelivat siitä, mitä Jeesuksen opetuksista piti tuleman. Palestiinan ja Syyrian luoliin juutalaiskäännynnäisten rinnalle kerääntyneistä arabeista tuli ensimmäisiä uuden uskonnon vuoksi vainottuja ja myös ensimmäisiä, joita kutsuttiin kristityiksi. Tänne Levanttiin – alueelle, joka käsittää nykyisen Syyrian, Libanonin, Jordanian, Israelin ja palestiinalaisalueet – rakennettiin satoja kirkkoja ja luostareita sen jälkeen kun Rooman keisari Konstantinus laillisti kristinuskon vuonna 313 ja julisti levanttilaiset maakuntansa pyhäksi maaksi. Alue pysyi pääosin kristittynä vielä senkin jälkeen, kun arabimuslimit valloittivat sen vuonna 638.
Arabikristittyjen pitkä ja hidas tie alueen vähemmistöryhmäksi alkoi jokseenkin ironisesti ristiretkistä (1095–1291), kun arabikristittyjä surmattiin siinä missä muslimejakin ja he jäivät islamilaisten ja kristittyjen länsimaalaisten ristituleen. Nykyisin Levantin alkuperäiset kristityt ovat unohdetun maailman sanansaattajia, jotka kantavat mukanaan varhaiskirkon tulisieluista ja vainottua henkeä. Heidän yhteisönsä, joihin mahtuu erilaisia ortodoksisia, katolisia ja protestanttisia lahkoja, ovat kutistuneet viime vuosisadan aikana noin kahdeksaan prosenttiin alueen väestöstä entisen neljänneksen sijaan. Nykyisin kristityt jättävät seudun taloudellisista syistä, väkivallan vuoksi tai lännessä asuvien sukulaisten kannustamina. Heidän poistumisensa merkitsee ikävä kyllä samalla Levantin parhaiten koulutettujen ja poliittisesti maltillisimpien menettämistä, ja juuri näitä ihmisiä alueen yhteiskunnilla ei olisi varaa päästää käsistään. Niinpä Jerusalemin arabikristittyjen joukossa aistii pääsiäisenä riemua ikään kuin pitkä ja yksinäinen kärsimys olisi viimein helpottamassa kaivattujen apujoukkojen saavuttua kaupunkiin.
Pienessä asunnossa kaupungin laidalla nuori kristitty palestiinalaispariskunta, joista käytän tässä nimiä Lisa ja Mark, valmistautuu liittymään joukkoihin. Lisa ponnistelee saadakseen heidän puolitoistavuotiaan tyttärensä Nadian valkoiseen pääsiäismekkoon. Pyjamapukuinen Mark taas yrittää heikolla menestyksellä estää heidän kolmivuotiasta poikaansa Natea tärvelemästä upouusia housujaan ja liiviään, jotka hänelle on vaivalla saatu päälle – tai televisiota, Jeesus-lasta esittävää taulua tai pöydällä olevaa maljakkoa. Kuumaverinen Mark irvistää epätoivoisesti. On viileä maaliskuun aamu, kello on vasta kahdeksan, ja hän hikoilee jo vuolaasti. On kuitenkin pääsiäinen, optimismin ja toivon aika, ja vielä aivan erityinen pääsiäinen. Tämä on nimittäin ensimmäinen pääsiäinen, jonka Mark saa viettää perheensä luona Jerusalemissa. Hän on kotoisin Länsirannalta Betlehemistä, joten hänen henkilöllisyystodistuksensa ovat palestiinalaisviranomaisten myöntämä, ja hän tarvitsee Israelilta luvan päästäkseen käymään Jerusalemissa. Lisalla, jonka vanhemmat asuvat vanhassakaupungissa, taas on israelilaiset paperit. Vaikka Mark ja Lisa ovat olleet naimisissa jo viisi vuotta ja vuokranneet asunnon Jerusalemin lähiöstä, he eivät saa Israelin lain mukaan asua saman katon alla. Mark asuu vanhempiensa luona Betlehemissä, ja vaikka sinne on matkaa alle kymmenen kilometriä, sitä voisi yhtä hyvin olla sata, koska välissä on Israelin tarkastuspiste ja seitsemän metriä korkea betonieste, joka kantaa nimeä Muuri.
”80 prosenttia kristityistä lapsuudenkavereistani on muuttanut etsimään töitä ulkomailta”, harmittelee Mark, vaikka hän ymmärtääkin lähtijöitä. Mark itse on sosiologian opinnot suorittanut, koulutettu sosiaalityöntekijä. Hän on yrittänyt etsiä itselleen työtä – mitä tahansa työtä – lähes kaksi vuotta. ”Ympärillä on tuo valtava muuri, eikä töitä ole”, hän sanoo. ”Tämä on kuin tieteellinen koe. Jos rottia pidetään suljetussa tilassa, jota pienennetään joka päivä ja jonne lisätään erilaisia esteitä ja jonka sääntöjä muutetaan jatkuvasti, niin jonkin ajan kuluttua rotat sekoavat ja alkavat syödä toisiaan. Niin se on.”
Stressi on arkipäivää Israelin ja palestiinalaisalueiden asukkaille, mutta 196 500 palestiinalaista ja israelilaista arabikristittyä, joiden osuus väestöstä on pudonnut vuoden 1894 kolmestatoista prosentista alle kahteen, joutuvat lisäksi elämään traumatisoituneiden Israelin juutalaisten ja traumatisoituneiden Palestiinan mus­limien puristuksissa. Jälkimmäisten kasvava sotaisuus liittyy alueen islamistiliikkeisiin, jotka ottavat välillä kohteekseen arabikristityt. Viime vuosikymmenen aikana ”arabikristittyjen tilanne on mennyt vauhdilla alamäkeä”, sanoo Razek Siriani, suorapuheinen nelikymppinen mies, joka on Syyrian Aleppossa toimivan Lähi-idän kirkkojen neuvoston leivissä. ”Olemme altavastaajia vihaisten äänten keskellä”, hän sanoo. Hänen mukaansa länsimaiden kristityt ovat pahentaneet tilannetta, ja samoin kokevat monet arabikristityt. ”Kaikki johtuu siitä, mitä lännen kristityt ovat Yhdysvaltain johdolla tehneet idässä”, hän sanoo luetellen sodat Irakissa ja Afganistanissa, Yhdysvaltain tuen Israelille sekä Bushin hallinnon uhkaukset ”hallitusvaihdoksista”. ”Etenkin fanaattisimpien muslimien silmissä tämä näyttää ristiretkien toisinnolta, kristinuskon julistamalta sodalta islamia vastaan. Koska olemme kristittyjä, meidätkin nähdään vihollisina. Meitä pidetään syyllisinä muiden tekemien tekojen vuoksi.”
Mark ja Lisa käyvät muiden arabikristittyjen tapaan jatkuvaa väittelyä siitä, pitäisikö heidän jättää kotimaansa pysyvästi. Markilla on yksi veli Irlannissa ja toinen San Diegossa, ja hän on itsekin asunut muutamia vuosia Yhdysvalloissa. Hän oli jo saanut työ- ja oleskeluluvan ja oli töissä Kaliforniassa, kun hän avioitui Lisan kanssa Jerusalemissa vuonna 2004. Lisa yritti sopeutua San Diegoon mutta kaipasi sukuaan, ja Naten syntymän jälkeen pariskunta palasi Jerusalemiin.