Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Craig Nielsen on kirjoittanut kirjan Israel, Palestine: A Christian Response.


Mondoweiss on Yhdysvaltojen edistyksellisten tai liberaalien juutalaisten uutispalvelu, joka seuraa Israelin ja Palestiinan tapahtumia. Se on julkaissut kiinnostavia artikkeleita, joissa tehdään yhteenvetoa siitä miten Israelin sionistinen valtio harjoittaa rotuerottelua paletiinalaisia kohtaan.

Aihe herättää paljon vastakkaisia näkemyksiä ja kiistaa. Tässä kirjoituksessa pyritään keräämään faktoja Israelin toiminnasta ja analysoimaan mitä ne mahtavat merkitä niitten uskonnollisten ja eettisten velvotteiden näkökulmasta, joita sekä juutalaisille että kristityille Vanhassa Testamentissa asetetaan.



Lukemalla Vanhaa Testamenttia kuka tahansa voi helposti havaita, että Jumala on antanut monia ohjeita siitä, miten juutalaisten tulee elää Jumalan heille lupaamassa maassa. Erityisesti juutalaisia on kielletty ajamasta toista kansaa pakkosiirtolaisuuteen, ottamasta panttivangiksi ja sortamasta siten kuin muinaisia heprealaisia kohdeltiin Egyptissä Mooseksen aikaan. Jumala toistuvasti käskee Israelin lapsia olemaan armahtavaisia ja suvaitsevaisia ei-juutalaisia kohtaan luvatussa maassa ja huolehtimaan heidän oikeuksien toteutumisesta kuin omistaan.



Seuraavassa nostan esimerkkejä Mondoweissin Ilan Pappen dokumentoimista Israelin käytänteistä, joiden pitäisi antaa ajattelemisen aihetta ja soittaa hälytyskelloja niille, jotka haluavat tukea sionistista valtiota ehdoissa ja väittävät Jumalan puolustavan tällaista valtiota (linkit lähteisiin löytyvät kirjoituksen englanninkielisestä alkuperäisversiosta).




Israelissa on yli 30 lakia, jotka suoraan tai epäsuorasti mahdollistavat palestiinalaisten syrjinnän ja tekevät heistä kansallisuutensa perusteella toisen tai kolmannen luokan kansalaisia kotimaassaan.




93 prosenttia maasta on valtion tai valtiota lähellä olevien organisaatioiden kuten Juutalaisen kansallissäätiön (Jewish National Fund) omistuksessa, jotka syrjivät käytännöissään ei-juutalaisia. Palestiinalaista alkuperää olevien Israelin kansalaisten on erittäin vaikeaa saada käyttöönsä maata asumis-, maanviljely- tai kaupallisessa tarkoituksessa.




Israelissa on yli 70 kylää ja palestiinalaisyhteisöä - osa niistä ajalta ennen Israelin valtion perustamista - joilla ei ole hallituksen tunnustamaa virallista asemaa, joihin ei ole järjestetty yhteiskunnan palveluja ja joita ei ole edes merkitty karttoihin.





Monissa muissa merkittävissä palestiinalaisyhdyskunnissa palvelujen taso on merkittävästi Israelin muita asutuskeskuksia heikompi ja ne saavat huomattavasti vähemmän valtion rahoitusta kuin juutalaisenemmistöiset kaupungit.




Israelin perustamisen jälkeen vuodesta 1948 on perustettu yli 600 juutalaisten asuttamaa kuntaa mutta yhtään arabienemmistöistä kaupunkia tai yhteisöä ei ole virallisesti tunnustettu.




Israelin hallinnon voimavarat on kohdennettu juutalaisille, ei arabeille. Seurauksena on, että arabiväestön elintaso ja elämänlaatu on Israelin yhteiskunnassa alhaisin kaikilla sosioekonomisilla mittareilla mitattuna.




Arabiankielisten koulujen rahoitus on huomattavasti pienempi kuin juutalaisten koulujen. Vuonna 2004 julkistettujen tietojen mukaan panostus oppilasta kohti on kolminkertainen juutalaisten kouluissa.




Yhdysvaltain ulkoministeriön uskonnon vapautta käsitellyt raportti vuodelta 2009 toteaa että monien kansallisten ja kuntatason ohjelmien tavoitteena oli pienentään ei-juutalaisen väestön osuutta Jerusalemin asukkaista.




Lokakuussa 2010 hyväksyttiin laki, joka antaa pienemmille kunnille mahdollisuuden kieltää asumisoikeus asukkailta, jotka eivät sovi yhteisön henkeen (community's fundamental outlook) rodun, uskonnon tai sosioekonomisen aseman vuoksi. Lain kriitikoiden näkemyksen mukaan lain tarkoituksena oli estää arabien ja ei-juutalaisten asuminen juutalaisissa kaupungeissa.




Nakba-laki kieltää valtiota rahoittamasta yhteisöjä, jotka viettävät 1948 Israelin valtion perustamisen yhteydessä tapahtuneen 725 000 palestiinalaisen karkotuksen ja etnisen puhdistuksen muistoa.

The so-called “Nakba Bill” bans state funding for groups that commemorate the tragedy that befell Palestinians during Israel’s creation in 1948, when approx. 725,000 Palestinian Arabs were ethnically cleansed to make way for a Jewish majority state.


Nämä ovat vain esimerkkejä tilanteesta, joka merkitsee sitä, että palestiinalaiset Israelissa ovat toisen luokan kansalaisia. Ilan Pappen kirjassa Unohdetut palestiinalaiset (The Forgotten Palestinians: A History of the Palestinians in Israel) aihetta käsitellään laajemmin.





Israelissa on syrjintä toteutuu kolmella tasolla:



1) Ensiksi on lainsäädännöllinen taso, jossa syrjintää harjoitetaan ennenkaikkea jakamalla yhteiskunta niihin, jotka suorittavat asepalveluksen ja niihin jotka eivät. Lain mukaan niillä, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta ei ole samoja kiinteistöjen omistusoikeuksia, samoja oikeuksia mm.turvallisuuteen, vakuutuksiin, sosiaalihuoltoon ja yliopisto-opiskeluun.



Voi tietysti väittää ettei kysymys ole rasismista, koska kysymys on kansallisesta identiteetistä. On kuitenkin niin, että laki ei koske juutalaisia, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta. Käytännössä lait koskevat ainoastaan Israelin arabikansalaisia, jotka on vapautettu varusmiespalveluksesta Israelin armeijassa. Näin ollen kysymyksessä selkeä kansanryhmään kohdistuva lainsäädäntö.



2) Toisena syrjinnän muotona on puolilainsäädännöllinen harmaa alue, jossa sovelletaan erilaisia asetuksia ja säädöksiä.

Israel soveltaa koko joukkoa hätätilasäädöksiä, joita voidaan ottaa käyttöön milloin ja missä tahansa. Niitä hyödynnetään tilannekohtaisesti mutta yleensä aina palestiinalaisyhteisöä vastaan. Näin sotilashallinnolla on käytännössä absoluuttinen valta määrätä ihmisten elämästä.

Ihmisiä pidätetään ilman oikeuskäsittelyä, karkotetaan väkivalloin kodeistaan sekä karkotetaan maasta. Taloja tuhotaan ja kotikylä voidaan eristää ja sulkea sotilasalueeksi ilman perusteluja tai valitusmahdollisuuttta. Sotilashallinto voi käytännössä toimia haluamallaan tavalla ilman seurauksia.



Viimeksi näitä hätätilasäädöksiä sovellettiin kun pantiin käytäntöön laki, joka kieltää Länsirannalta kotoisin olevan avioituvaa Israelin (palestiinalaista) kansalaista asumasta Israelissa puolisonsa kanssa. Näin nämä pariskunnat karkotettiin väkivalloin Israelista ja käytännössä tehtiin eräistä Keski-Israelissa sijaitsevista arabikylistä suljettuja alueita, joilta väestö karkotettiin.



3) Syrjinnän kolmas taso koskee palestiinalaisten Israelin kansalaisten päivittäistä asiointia viranomaisissa.

On runsaasti todisteita palestiinalaisten huonosta kohtelusta verohallinnossa, oikeusistuimissa ja poliisin toimesta.

Israelissa tehty tutkimus on aukottomasti todistanut, että palestiinalaiset saavat oikeudessa ankarampia tuomioita samoista rikoksista kuin juutalaiset syytetyt.



Toinen esimerkki on, että poliisi ei ole ampunut juuri ketään juutalaisia pikkurikollisuuden torjunnan yhteydessä, mutta tilastojen mukaan koko joukko palestiinalaisia on menettänyt henkensä poliisioperaatioissa.

Palestiinalaisten kohdalla viranomaisten asenne on yleensäkin on toisenlainen. Se tulee esiin lentokentillä, julkisessa liikenteessä, rautateillä ja maanteillä missä palestiinalaiset ovat jatkuvasti nöyryyttävien turvatarkastusten kohteena tai heitä estetään nousemasta junaa tai lentokoneeseen pelkästään siksi että he ovat palestiinalaisia.



Artikkeli on käännetty englanninkielisestä alkuperäistekstistä kirjoittajan luvalla. ©Craig Nielsen. http://craignielsen.wordpress.com.