Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta

Mistähän johtui, että kun JH toi tutkimustuloksiaan SRK:n tietoon pari vuotta sitten, ei kyetty kovinkaan nopeasti luomaan todellista käytännön toimintaa asiaan liittyen? Vai menikö se minulta ohi? Onko toiminnan jähmeyden syynä organisaation hierarkisuus? Olivatko keskustelut asiaan liittyen liikkeen sisällä avoimia ja aidosti vastavuoroisia? Haluttiinko lähteä pf- puhujien paljastuessa yhdessä etsimään koko yhteisöä tukevia toimintatapoja, keskusteluapua, terapiaa? Lähdettiinkö korjaamaan mahdollisia tehtyjä virheitä näiden rikosten hoidossa?

Itse koen, että rakentavin keskustelu on käyty julkisuudessa. Näin kompleksiset ja vakavat ja jollain tavalla koko yhteisöä (paljon lapsia) koskettavat asiat eivät hoidu itsestään, eivätkä muutamalla artikkelilla Päivämiehessä. On hyvä pitää asiaa esillä, (vaikka sitten julkisuuden kautta) niin kauan että syntyy kokemus että asia käsitellään juuria myöten. Maijan tarina oli esimerkki myös siitä, kuinka yhteisö rajasi "uhrin" ulkopuolelle ja häntä mustamaalaamalla tuotettiin" sosiaalista syrjäytymistä myös hänen kotisiionissaan. Samoin asiaa hengellisesti hoidettaessa tehtiin paljon pahaa (uhrille) hyvän nimissä. Tällaisissa uskonnollisen yhteisöllisyyden negat. kääntöpuolessa on mielestäni yhteisen itsetutkiskelun paikka! - ja kun se on käyty, on toivottavasti myös paljon opittu.