VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

/ #3517 Paukalle

07.05.2012 14:46

Paukalla tuntuu olevan asennetta ja kiivautta niin kuin hyvällä fundamentalistilla kuuluukin olla.

Siteeraan oloneuvosta, joka sanoo, että metsästäjänaisen arvot ovat aivan terveellä järjellä ajattelevan ihmisen ajatuksia. Yhdyn tähän käsitykseen. Pauka näyttää kääntävän asioita päälaelleen, mm. yksiin ei käy se, että
1) hän moittii koiraihmisiä ja koiria pelottaviksi ja vaarallisiksi (tästä voisi äkkinäinen päätellä, että Pauka pitäisi hyvänä, jos tämä asia helpottuisi eli koiria ei tarvitsisi pelätä)
2) kuitenkin hän moittii ankarasti metsästäjänaista samasta syystä eli siitä, että tämä olisi valmis lopetuttamaan koiransa, jos se osoittautuu vaaralliseksi ihmisille. Johdonmukaisuuden nimissä Paukan tulisi kehua metsästäjänaista juuri samasta syystä, josta hän moittii tätä.

On siis turhaa syyttää metsästäjänaista aiheesta että koirat voivat (valitettavasti) hyökätä ihmisen kimppuun. Mitä vastuuntuntoinen koiranomistaja voisi enempää tehdä kuin metsästäjänainen, jos hänen koiransa olisi vaaraksi muille? Ehkä Pauka miettii tätä ja kertoo.
Jos Paukan ajatuksena on kieltää koiranpito (hänelle itselleen vastenmielisenä asiana), niin hänet voi huoletta luokitella kiilusilmäisten fundamentalistien joukkoon. Ymmärrystä erilaisiin arvoihin ei tunnu olevan lainkaan.

Pauka ei oikein saa kiinni rautalankamallistakaan, jolla pyrin vääntämään hänelle esimerkin uhrautumisesta ihmisen tai koiran auttamiseksi. Mikäli hän pysähtyy ajattelemaan, niin hän ehkä huomaa, että kysymys ei ole ihmisen arvottamisesta koiran kategoriaan (tämä asia käy hyvin ilmi metsästäjänaisen aiemmistakin kirjoituksista). Sen sijaan suden suojelun puolella taitaa olla niin, että susi arvostetaan ihmisen kategorian yläpuolelle vai miten on tulkittava niitä kommentteja, että poliisilain nojalla ihmiselle vaarallisina hävitettyjä susia ei olisi saanutkaan hävittää. Näitä kommentteja on tämäkin palsta solkenaan. Hyväksyykö Pauka pihasusien tappamisen?