Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta

Monia tuntuu vaivaavan se, että Hurtig keskittyy lestadiolaisiin uhreihin ja tekijöihin, ja varsinkin se, että Hurtigin keskeistä sanomaa ei tunnu olevan vertailu muu yhteiskunta vs. lestadiolaisuus. Miksihän näin on?

Joku jo mainitsikin, että Hurtigille on ohjautunut tämä hänen kotiherätysliikkeensä ongelmatiikka siksi, että uhrit ja heidän läheisensä ovat kokeneet hänet luontevaksi tahoksi, kun ovat asiaansa lähteneet apua ja selkeyttä etsimään. Kuulin myös radiosta, kun Kirkon perheasiainkeskuksen johtaja (?) Martti Esko sanoi, että heiltä alettiin hyväksikäyttöasioiden lisääntyessä ohjata vanhoillislestadiolaisia juuri Hurtigin puoleen - hänellä nähtiin olevan kompetenssia ja riittävää tuntemusta juuri tämän joukon kohtaamiseen. Ylipäänsä ihmiset pyrkivät kääntymään niiden puoleen, joihin luottavat ja joilta katsovat saavansa parhaan avun.

Huoli siitä, että Hurtig olisi irrottanut lestadiolaisten parissa tapahtuneet seksuaalirikokset yhteiskunnan, kristikunnan ja koko ihmiskunnan todellisuudesta, on mielestäni aiheeton. Esimerkiksi Voimala-keskustelussa huhtikuussa hän nimenomaan viittasi katolisen kirkon piirissä esiintyneeseen pedofiliaan. Lastensuojelun tutkijaa on ylipäänsä hassua epäillä siitä, että hän ei olisi hyvinkin tietoinen asian ulottuvuuksista, laajuudesta (jos se on hyvin tärkeä asia tässä) ja vaikutuksista.

Mietinkin kovasti, miksi joillekin tuo laajempien yhteyksien korostaminen ja asian suhteellistaminen (prosentti-/promillearvioihin saakka) on niin kovin tärkeää. Oudolta se tuntuu varsinkin yhteisössä, joka muistini mukaan vuosikymmenien ajan on korostanut sitä, että siitä itsestään maailman pahuuden keskellä löytyy turvapaikka. Tilanne, jossa millään tavalla asetetaan vanhoillislestadiolainen yhteisö tasaveroiseen asemaan ympäröivän maailman kanssa, ei ole juuri eteen tullut. Tämä yhtäkkinen asettuminen etiikan ja moraalin kysymyksissä samalle viivalle ns. epäuskoisen maailman kanssa on varmasti koetellut monien ajattelua.