VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE

#3408: - Re: Nyt allekirjoittamaan, muuten homma pissiii !!!!!!!!!!

Riippuu siitä mitä sinä eränkävijällä tarkoitat. Olen  60-luvun lopulla metsästyksen aloittanut.Pyssyn kanssa 1973.Ensimmäinen  aseeni oli vm 51 oleva l16 cal Leijona. Se ns. olympiamalli. Alussa se oli piisamin rauta-ja mertapyyntiä ja sedän sekä isän mukana riistankantajana oloa. Sittemmin minkki verotti piisamikantoja ja nahan hinta tipahti ettei piisaminyynti kannattanut.

Hirviporukassa oltiin ajomiehenä, tosin hirviä oli niin vähän ettei lupia edes joka vuosi myönnetty. Susia, ilveksiä tai karhuja ei Ylä-Savossa näkynyt. Kerran yksi susi ilmaantui ja monessa paikassa vauhkoonnuttiin sitä jahtaamaan. Meiltäpäin eivät jaksaneet  lähteä, sodan käyneet miehet. Setä tuumas, että kyllä niitä mehtiin mahtuu.

Piisamin pyynti oli tuottoisaa metsästystä, eikä sitä silloin ymmärtänyt rautapyynnin raakuutta.  Pitäjän paikallinen ostaja Laukkas Erkki maksoi hyvin. 70-luvun alussa  kahden piisamin nahalla saattoi hankkia saman kuin mikä oli savotassa päivän palkka. Varsinkin sodankäyneet olivat innokkaita piisamien perässä  samoilijoita.

Näiltä veteraaneilta se kumpuaa meikäläisen kunnioitus eläimiä kohtaa(Siitä huolimatta että aikoinaan kovastikkin metsästin). Miehet olivat sen verran paljon rintamalla  kokeneet.

Setä kun ampui teeren tai jäniksen tai  vaikkapa laittomasti soitimella olevan metson, niin aina se oli juhlallinen tapaus. Saalista käsiteltiin hellävaroin ja kunnioituksella. Sitä hypistellen ja ihaillen. Ikinä en kuullut  saalismäärillä leuhkittavan. Nykyajan kiireisiin poikasiin verrattuna metsällä oli leppoisa meininki. Jostain syystä meillä ei innostuttu kettuja jahtaamaan, eikä muutenkaan pienpetojen perään. Piisami oli ookoo siitä sai lisätuloja. Kettua setämies kunnioitti. Tuumasi ketun perässä hiihtäville, että kyllä sitä riistaa riittää kaikille.

Suden se olisi halunnnut nähdä, karhun tavata. Kunnioitus nelijalkaisia  kollegoja kohtaan oli aistittavissa.

Kun katselin teidän ryhmäläisten videoita niin mietin mitähän setävainajani olisi tuumannut tilanteesta missä  ammuttua jänistä ei kunnioitettu vaan siirrettiin potkaisemalla syrjemmälle. Sedän kertoman metsästäjän etiikan mukaan saalista tapetaan sitä kunnioittaen. Myös kuollutta saalieläintä kunnioitetaan. Sitä kohtaan ei ikinä osoiteta halveksuntaa eikä vihaa. Samoin koirien antaminen ahdistella supia minuuttitolkulla  ei oikein kuulu eerriseen eränkäyntiin.

Oikea erämies ei  luojan luomia luontokappaleita edes voi vihata. Oikea erämies ei leiki tuomaria. Ei edes sutta demonisoi, niinkuin monet täällä näyttävät tekevän.

Setäni opetus, että luonnossa ei ole hyviä eikä pahoja eläimiä. Luonnossa ei ole mitään turhaa on ollut koko eränkävijän urani  johtolanka.

Viime vuosina metsästykseni on rajoittunut lähinnä riekkoon ja kiirunaan, paitsi viime vuosina myös metsäkanalintuihin ja jäniksiin kotimaisemissa käydessäni, kun kannat ovat olleet metsästyksen kestävia.

Eränkäynnissä ja susipolitiikassa minulla on täysi luottamus riistanhoitoyhdistyksiin ja maltilliseen riistapäällikköömme Jouni Tanskaseen. Häirikkösusien suhteen tehköön poliisi tehtävänsä.

Metsästäjäliitto tekee hyvää työtä samoin kuin MKJ sen eteen ettei jalo harrastajajoukkomme leimaantuisi  sohlojen kanssa meuhkaaviksi.  Siksi Nyt Riittää aktivienkin kannattaisi  luopua viha- ja syyttelylinjastaan. Mikäli tarkoituksena on hedelmällisen keskustelun aikaansaaminen.

Ministereiden ja riistapäälliköiden tai sudensuojelijoiden syyttelyllä ei  saavuteta mitään konkreettista. Korkeintaan menetetään uskottavuus neuvottelukumppanina ja kyseenalaistetaan koko metsästäjäkunnan moraali.