IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
vastaus on Canada |
/ #1038 Re:31.03.2012 23:14Jaahas. Saarijärven salomailla asui tilallansa hallaisella Paavo, ja sitä rataa... Siinä on suo-maalaisten uskonkappale nummero Uno joka on muutamien mutaatioiden kautta, sukusiitoksen edesauttamana siirtynyt kansan geeniperimään. Niin kauan on tätä myös Uno Cygnaeuksen perustamassa kansakoululaitoksessakin ulkolukuläksynä jauhettu, välillä paksulla kirjalla pappissäädyn toimesta päähän hutkien, että pikku siimahäntien pyrstövärkit menivät varsin mutkille. Sittemmin torpparissäätyyn identifioituneen suokuokka-Jussinkin sukukalleuksissa - työväenluokan pienenevässä piirissä - perintötekijät jatkoivat degeneroitumistaan. Kun P. Saarijärven ja torppari-Jussin suvut, turvepehkun täyteisessä fennomaanisessa evoluutiokehityksessä kerta toisensa jälkeen löysivät toisensa, epämääräisissä agraariolosuhteissa (riihiladossa), niin turvehulluus-geeni muuttui dominantiksi. Siitä syntyi suuri vapolais-sukulinja, vihamielistä luontoa vastaan urheasti taisteleva Suomen kansa, jolle on aivan turha tulla eeuusta sanomaan, että alkuperäisluontoa pitäisi suojella. Tämän kaiken luin juuri tuoreesta Vapo-viestistä (kolmossivun yliö). Artikkeli perustui (toimittajan lievästi mukaelemana) Turveteollisuusliiton tilaamaan ja GTK:n tekemään tutkimukseen ja sen katsotaan toimittajan mukaan yksiselitteisesti tukevan myös sitä p-suomalaista käsitystä, että maamme erityisolosuhteissa turvesuot uusiutuvat kahdessa vuodessa täysin ennalleen heti sen jälkeen, kun turvekenttä saadaan kuokituksi loppuun. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16286 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1801 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15932 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
514 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
254 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
173 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
160 Luotu: 16.12.2024