KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
syvästi pettynyt |
/ #3111 alkujuurille12.01.2012 17:40Palataksemme adressin alkulähteelle ja sitä sivuavaan aiheeseen, mikä on tullut täällä esille useaan otteeseen. KKY,n mittavat varat varsinkin, kun kyseessä on vapaaehtoistyöllä toimiva yhdistys. Olen kertonut tästä usealle henkilölle, jotka toimivat aktiivisesti vapaaehtoisperiaatteella toimivissa rekisteröidyissä yhdistyksissä. Jokainen joille olen kertonut näistä kky,n pankkiin säilötyistä sadoista tuhansista, ovat pöyristyneet. Pöyristys vaihtui tyrmistykseen kun kerroin, että toimintaa supistettiin savustamalla/mustamaalaamalla/heittämällä aktiivitoimijat ulos ja rajaamalla toiminnasta pois ne kaikkein kurjimmassa asemassa olevat kissat ja siirtymällä siistiin sisätyöhön eli kotikissojen kierrätykseen ja silti keräävät rahaa edelleen vaikka varoja on, mutta toimintaa minimaalisesti. Tätä ei ymmärtänyt kukaan. En tunne yhdistyslakia mutta askarruttaa sellainen seikka, että onko laillista ja mahdollista kerätä varoja johonkin tiettyyn tarkoitukseen muttei käyttää niitä siihen? Minä ainakin katson jatkossa tarkkaan mihin lahjoitan jos tämä yhdistystoiminta on tällaista, että rahoja kerätäänkin vain pankkitileille vaikka olen antanut sen sillä ajatuksella, että sillä autetaan OIKEASTI sitä kohdetta johon kerätessä on sanottu sen menevän. Olen ollut siinä uskossa, että vapaehtoistyötä tekevät kerääjät ovat rehellisiä. KKY ainakin meni mustalle listalle ja boikottiin minun kohdallani ja toivon, että kaikki jotka ovat tietoisia tästä pankkitilien lihottamisesta eivät enää anna varojaan heidän toimintaansa. Tämän kaltainen toiminta heittää kaikkien muidenkin yhdistysten ylle epäilyksen varjon ja haittaa niiden toimintaa. Vaikka varmasti on olemassa yhdistyksiä, jotka toimivat eettisesti ja moraalisesti oikein noudattaen yhdistyksensä sääntöjä ja jäseniänsä kunnioittaen ja kuunnellen. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen" tässä luettelossaAdressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2757 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
2725 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
892 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18237 Luotu: 11.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
823 Luotu: 27.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
350 Luotu: 24.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4340 Luotu: 30.06.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
305 Luotu: 22.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
246 Luotu: 25.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
205 Luotu: 27.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
309 Luotu: 18.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
165 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13467 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2759 Luotu: 13.01.2023
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
139 Luotu: 28.09.2024
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
118 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
704 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1513 Luotu: 02.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
80 Luotu: 24.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
75 Luotu: 28.09.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.