Adressi RaisU:n johtoryhmälle

LukekaaRivienVälistä

/ #64 Surullista

01.07.2018 10:46

Että Raisiossa asuvien uimarit joutuvat joko lopettamaan tai jatkamaan harrastustaan muualla, koska Raisiossa pärjäävät vain valmentajien lapset ja aikuisuimareista ne, jotka oikeasti harjoittelevat muualla. Näissäkin SM kisoissa Raisun pisteet tulevat ennen kaikkea erityisuimarin pisteistä lajeissa, joissa melkein jokainen pääsee palkintopallinne. Kyllä pitäisi erikseen laskea NSM, SN ja VSM pisteet. Ja eipä kovinkaan moni uimari tuolla Raisun riveistä ole uinut lähellekään omia ennätyksiään.

Aikaisempina vuosina SM ja NSM uinareita Raisusta oli iso joukko - nyt esim. aikuisten 4 x 50m VUV (seka) 1. joukkueen sijoitus oli 13. - ei mikään huippusuoritus.

Toivottavasti pikku-uimareiden vanhemmat rahoittaessaan Raisun toimintaa maksamalla kausimaksuja, pohtivat mikä on syynä siihen, että siellä ykkös/edustusryhmässä on todellisuudessa aika paljon vähemmän uimareita, kuin mitä seuran kotisiujen listoista voisi päätellä. Miksi niin moni lopettaa?

Rollo kisojen laskeva trendi sijoituksissa jatkui tänäkin vuonna - aiemmin on juhlittu mestaruutta, IKM kisat pelasti mitallitaulukossa pari luontaista lahjakkuutta + valmentajien lapset, mutta seurapisteissä kärki oli kaukana. SM kisoissa aikuisuimareiden puute paistaa ikävästi, kun samat IKM uimarit koittavat aikuisten kisoissa paikata aukkoa. Toivottavasti uimarit jaksavat vielä PM kisatkin.

Valitettavasti urheilusta kirjoittava paikallislehdistö ei näitä kuvioita näe, vaan nielee sellaisenaan kaunistellut puheet Raisun menestyksestä ja tekee juttuja, joiden avulla seura saa uusia jäseniä.