Adressi RaisU:n johtoryhmälle


Vieras

/ #39 Nuoren terveys ensisijalla

25.04.2017 06:14

Ratkaisu lopettamisesta tai seurvaihdosta kannattaa tehdä mieluummin liian aikaisin, kuin liian myöhään. Pitkitynyt stressitilanne saattaa aiheuttaa nuorille vakavia ongelmia, joiden kanssa joutuu elämään loppuikänsä ja jotka ovat taakkana aina kun joutuu hankalaan tilanteeseen. Liian vähän korostetaan sitä, että valmentajalla on suuri vaikutus kehittyviin lapsiin ja nuoriin - valmentajan valta on lähes rajaton. Joko voi nostaa tai painaa maan alle. Yhdessä vietetyn ajan perusteella, voisi puhua kasvatuskumppanuudesta, joiden kulmissa ovat vanhemmat, opettajat ja valmentaja. Valmentajan rooli on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin opettajan tai vanhemman. Tämä rooli tuo mukanaan myös vastuun. Viimekädessä hankalassa tilanteessa vastuun palkallisen valmentajan toimista kantaa työnantaja. Mutta kuka kantaa nuorta, sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut ja  ikävien tunteiden kanssa pitää vain elää. Toivottavasti kaikilla uimareilla on vanhemmat ja valmentajat, jotka tiedostavat oman vastuunsa ja seurassa johtoryhmä, joka tiedostaa vastuunsa työnantajana.