Adressi RaisU:n johtoryhmälle


Vieras

/ #33 Re: Re: Kyllä on alas vajottu

11.04.2017 19:55

#31: - Re: Kyllä on alas vajottu 

 

Monet ravintolat ja yökerhot käyttävät Spotifyta ja streaming-musiikkia äänitemusiikkina vastoin lupia, paljastui Turkuun tehdyssä ravintolaiskussa.


Joka kolmannella ravintolalla oli puutteita musiikin tallennuslupien tai netistä yksityiskäyttöön ostettujen kappaleiden käyttöoikeuksissa, paljastui Turun ravintoloihin tehdyssä tarkastuskierroksella viikonloppuna.

Musiikkialan tekijänoikeusjärjestö Gramex ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen TTVK tarkastivat Turussa poliisin ja tullin kanssa noin sata ravintolaa.

Apulaisjohtaja Leena Pitkänen Gramexilta kertoo, että epäselvyyttä oli muun muassa musiikkipalvelu Spotifyn käytössä. Noin kymmenessä ravintolassa soi Spotify, vaikka palvelu on tarkoitettu pelkästään kuluttajakäyttöön.

– Spotifyn julkiseen esittämiseen ei voi edes hankkia Gramexin tai Teoston lupaa, Pitkänen muistuttaa.

Spotifyn lisäksi lepsuilua oli muun muassa YouTuben ja iTunesin tapaisten nettipalvelujen julkisessa esittämisessä.

Epätietoisuutta oli myös musiikin kopioimisessa ja  tallenteiden esittämisessä. Tiskijukka oli voinut ottaa vinyylilevystä kopion cd:lle tai tietokoneelle, josta hän soitti musiikkia. Kyseessä on tällöin kopio. Tiskijukalla pitäisi olla musiikin esittämiseen tallennuslisenssi.

– Yön aikana toistakymmentä tiskijukkaa hankki lisenssin, Pitkänen kertoo.