Vältämme ydinsähköä ja ydinvoimaosakkaitten tuotteita
Erkka Tuppurainen Tampere |
/ #14 hmm06.09.2010 20:50Uusiutuvat energianlähteet olisivat ihan kivoja mutta vaihtoehdot ovat vielä enemmän tai vielä enemmän kehittämisen tarpeessa: 1. tuulivoima on epävarma vaihtoehto, sillä ne eivät toimi liian heikossa tai voimakkaassa tuulessa. Voimaloiden rakentaminen ja ylläpito on suhteellisen kallista ja saastuttavaa. Tuulivoimalat aiheuttavat meluhaittoja ja häiritsevät tutkalaitteistojen toimintaa aiheuttaen vaaratilanteita etenkin lentoliikenteelle. Tosin, "polttoaine" on ilmaista. 2. vesivoima. Tarvitsee yllätys yllätys virtaavaa vettä, mikä käytännössä tarkoittaa tekojärviä tai jokien valjastamista energiantuottoon. Näillä on omat negatiiviset vaikutuksensa ympäristöön. 3. aurinkopaneelit. 800 Watin paneeli oli viime viikolla lähirautakaupassa tarjouksessa, 599€. 800 W en saa edes mikroa pyörimään. Paneelien hyötysuhde verrattuna pinta-alaan on heikko. Lisäksi sähköä ei saada juuri silloin kun sitä eniten tarvittaisiin eli talvella. Silloinhan Aurinko ei suo lämpöään eikä paneelitkaan silloin juuri toimi.
Paras uusiutuvan energian lähde on puu. Toinen kehittämisen arvoinen asia olisi jätteiden käyttö energianlähteenä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1775 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19887 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
415 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
220 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2839 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
135 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
134 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
122 Luotu: 13.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
396 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
107 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
941 Luotu: 13.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
562 Luotu: 22.03.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1817 Luotu: 18.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
43 Luotu: 12.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
540 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2279 Luotu: 15.07.2023
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
979 Luotu: 10.12.2024