Heinolan Reumasairaalan konkurssi estettävä!

Monet pesuvedet tulee juu. Valitettavasti. Toivotaan että ydintä eli lasta ei ennätetä menettämään. Pahimmassa tapauksessahan muutoksen aikana onnistutaan hassaamaan kaikki se erikoisosaaminen mitä Heinolassa on / oli. Tai ryssimään nykyisten potilaiden hoidon järjestäminen jatkossa.


Palaan vielä tuohon aiempaan viestiisi (Anita Laineen kanssahan tästä onkin tullut hetkellinen yksinpuhelu:) )

Minusta on turha pelotella asiassa jonkin pandoran lippaan avautumista "kolmannen sektorin" tai vapaaehtoistoimijoiden konkurssiaallolla. Kyse on yksittäistapauksesta, jossa aika on kulkenut asian ohi. Kyse ei ole kela-rahoituksen poistamisesta tai lopettamista, vaan siitä, suostuuko valtio ottamaan kontolleen jotain mistä ei ole koskaan ollut edes mitään puhetta.

Mikäli Heinolan reumasairaala halutaan säilyttää, pitäisi edes alkaa puhumaan asiasta oikealla nimellä: aluepolitiikka. Väitän ja kuvittelen, että reumasairaat voidaan nimittäin hoitaa paremmin, halvemmalla ja tasavertaisemmin muuallakin. Ja hoidetaankin, lisäksi ongelmana on se että etenkin lähialueiden reumasairaiden hoito laajemmassa sairausskaalassa pahimmillaan jopa häiriintyy siitä, että vieressä on reumasairaala joka on keskittynyt spesifiin sektoriin, muttei kuitenkaan hoida niitä kaikkia.

Miksi siis julkisin varoin pitäisi ylläpitää sekä vanhaa laitosta Heinolassa, että vastaavia toimintoja keskussairaaloissa? Jos asiaa lähestytään potilaiden tasavertaisuuden pohjalta, tulee valita ilman muuta alueellisten hoitojen ja hoitokäytäntöjen tehostaminen.


Joskus puolustaessaan jotain asiaa hämääntyy tuijottamaan liiaksi asiassa olevia kehyksiä.

Jotta asia, jota sydänverellään haluaa puolustaa eli tässä tapauksessa reumahoito, voisi säilyä, on joskus mietittävä tapoja jolla entisen ympärillä olevat kehykset voisi sisällön suojelemiseksi uusia. Kehysten purkamisen jälkeen päästään rakentamaan asian ympärille jotain mikä toimii paremmin tässä ajassa, kun vaihtoehtona on historiaan juuttuminen ja sen seurauksena pahimmassa tapauksessa kaiken puolustetun menettäminen.

Olennaisempaa Heinolan reumasairaalan seinien tukemisen sijaan olisikin pohtia sitä, miten reumahoito voisi vastata jatkossa alueellisestikin tasavertaisemmin ihmisten tarpeisiin, sekä sitä miten reumatutkimusta voitaisiin jatkaa esimerkiksi yliopistosairaalan sisällä ja siten myös yliopistotason perustutkimuksena.

Reuman tutkiminenhan ei tästä maailmasta lopu, sitä tutkitaan myös Suomen ulkopuolella. Mutta sen sijaan että Reumaliitto kamppailisi yksin mahdottoman yhtälönsä kanssa, se voisi luopua seinistä, hoidosta ja tarpeettomasta infrasta, ja keskittyä lujittamaan jo nyt hyvää keskussairaaloiden tarjoamaa reumahoitoa ja tukemaan ja jopa keräämään nykypohjallaan rahoitusta yliopistotutkimukselle.

Se olennainen kysymys tässä on nimenomaan reumahoidon, ei -sairaalan turvaaminen.