Asumisen Hinta Alas AHA !

Juha Saarimäki
Jokela

/ #8 Pientaloasumisen kustannukset alas

01.04.2010 00:10

Omakotiliitto on 70 000 jäsentalouden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Liitto on puolueista riippumaton toimija, jonka tarkoituksena on edistää pientalovaltaista elämänmuotoa, mitä kaikkea se pitääkin sisällään. Liitto on asumisen ja erityisesti pientaloasukkaiden asialla.

Liitto tekee työtä sen puolesta, että asumisen kustannukset saadaan pienemmiksi. Eduskunnassa käydään tuon tuosta kansanedustajia tapaamassa, vuosittain aamukahvitapaamisen merkeissä. Viime syksynä liitto luovutti kiinteistöveroadressin eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Kiinteistöverohan on asumisen verottamista jos mikä. Liitto on selvittänyt Suomen kovimmat kiinteistöverokunnat.

Pientaloasumisen kustannusten nousu on suuren luokan tulevaisuuden uhka, joka paitsi tekee pientaloasukkaiden arjen vaikeaksi, niin myös vaikeuttaa pieni- ja keskituloisten haaveiden toteutumista omasta talosta. Asumisesta ihmisen pitää saada voimia arjessa jaksamiseen; jos asumisesta tulee taakka alati nousevien kustannusten takia, niin siitä kärsii välillisesti koko yhteiskunta.

Hetemäen työryhmän loppuraporttia odotetaan kauhun sekaisin tuntein. Juoksuhautoja jo kaivetaan.

Kaikki pientaloasukkaat, siitä vain mukaan Suomen Omakotiliiton toimintaan. Jo pelkkä jäsenyys tarkoittaa tuen antamista liitolle taistelussa asumisen kustannusten nousua vastaan. Ilman toiminnallisia resursseja ei voi olla työtäkään tavoitteiden saavuttamiseksi.

Katso lisää www.omakotiliitto.fi

Juha Saarimäki