Suomen Koirankasvattajat ry:n vetoomus ja adressi Suomen Kennelliitto ry:n jalostusstrategiaesitystä

Eipä taida löytyä kasvattajaa, joka ”ansioituneesti on kasvattanut vaikka nyt viisisukupolvea arvostettuja ja laadukkaita koiria, sekä tuonut lukuisia yksilöitä maailmalta laajentamaan rodun tai rotujen geneettistä monimuotoisuutta - sekä samalla pystyisi sitoutumaan Suomen Kennelliiton nyt esittämään jalostusstrategia ehdotukseen”

Kun lukee näitä kannanottoja on aika selvää, kuinka laajasta ja monisyisestä ongelmasta tässä on kyse ja kuinka mahdotonta sitä on edes ymmärtää, ellei ihan vakavissaan ole yrittänyt kasvattaa hyviä koiria - paino sanalla vakavissaan. Aivan yhtä selvää on, että alkuperäisen ”jalostus”strategian esityksen takana on joku aivan yhtä kokematon ja käytännön kasvatusta tuntematon henkilö, kuin jotkut tännekin kirjoittaneet. Suomi on vapaa maa ja meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseen, mistä olen suuresti kiitollinen ja toivon, että meillä säilyisi myös mahdollisuus kasvattaa aidosti hyviä koiria. Suomella on suorastaan käsittämättömän hyvä maine ainakin harrastamassani rodussa ja saavutuksista kysyttäessä olen aina sanonut, että meille on annettu vapaus käyttää aivojamme ilman holhoavaa mentaliteettia (vrt. Saksa ja muutamat samankaltaiset maat) ja ihan viime aikoihin asti olen siihen uskonut....

Olen kasvattanut labradorinnoutajia vuodesta 1975 eli nähnyt ihan aitiopaikalta rodun asettumisen Suomeen, sen kehittymisen, vaikeudet ja uudet tuulet moneen kertaan. Olen hyvin ylpeä rotujärjestöstämme, joka on onnistunut pitämään pään kylmänä ja mielen avoimena lähtemättä ylenmääräisiin haihatuksiin ja usein maailmalla kiertäessäni olenkin saanut kuulla suorastaan kateellisia kommenteja siitä, kuinka hyvin meillä on asiat!

Niille, jotka asiaa eivät vielä ole täysin ymmärtäneet, ja kun tätä taloudellistakin puolta tässä on käsitelty ja se varmaankin on yksi niistä asioista, joita maallikonkin on helppo käsittää, otan esimerkiksi siitosurokset. Aikuisen terveeksi todetun ja muutaman geenitestin läpäisseen hyvän uroksen ostaminen Suomeen ei ihan pienellä rahalla onnistu ja meillä suomalaisilla on aniharvoin ollut mahdollisuutta niin tehdä... sellaisen ostaminen vaatisi todennäköisesti vähintään 30 000 euron satsauksen JOS jostain löytyisi idiootti, joka sellaisen myisi, mutta meillä on silloin tällöin ollut mahdollisuus ”liisata” Suomeen joku lupaava nuori 6-12 kuukaudeksi, mutta sekin sitten menetetään, jos uroksen omistajalle tarjotaan mahdollisuutta saada sille täällä kolme narttua, mitä Kennelliiton rajoitus 25 pentua merkitsisi. Aivan varmasti löytyy joku järkevmpi kohdemaa sillekin koiralle! Luonnollisestikaan, jos sattuisin hyvän uroksen Suomessa omistamaan, en sitä muiden kasvattajien nartuille pystyisi antamaan, sillä toki minä nyt erityisesti omaani haluaisin käyttää ja tällaisessa rodussa 25 pentua tulee pian täyteen. Näin sitten syntyy outo tilanne, jossa jollain onnekkaalla kasvattajalla on hieno uros ihan yksityisessä käytössä. Tällainen tukee epärehellisyyttä - ja jos tällainen esitys läpi menisi, niin en edes yhtään ihmettele - ja pian ainakin osa kasvattajista alkaa rekisteröidä vain osan pennuista, jotta siihen 25 pentuun saadaan sullottua edes 6 pentuetta jne.... Hyvät urokset lähtevät nopeasti jonnekin ulkomaille, missä suomalaista labradoria arvostetaan (toki niitä ei sitten enää kovin kauaa synny) ja meillä sitten sorrutaan käyttämään "Peräkamarin Prinssiä” tai kuten oletan, ei edes viitsitä enää hirveästi kasvattaa, kun hyvän aikaansaaminen on tehty niin vaikeaksi. Kyllä pennunostajat sitten hakevat pentunsa Virosta ja Venäjältä papereiden kanssa tai ilman.... Mahdotonta kuvitella, että tämä olisi kenenkään tavoite, mutta tällä strategialla en näe muuta suuntaa.... ja nyt käsittelin vain yhtä epäkohtaa maailmanlaajuisestikin suuressa rodussa - en osaa edes kuvitella, mitä tämä voisi aiheuttaa pienessä rodussa, joka muutenkin painii olemassaolonsa rajamailla!!

Kirsi Luomanen