Suomen Koirankasvattajat ry:n vetoomus ja adressi Suomen Kennelliitto ry:n jalostusstrategiaesitystä

Riitta Hohtela
Hämeenlinna

/ #8 Näkökanta - Tavan koiraharrastajaa ihmetyttää

04.03.2010 14:06

"Nyt kun siis on todistettavasti kokeiltu vapaaehtoisuuden tietä, ja huomattu ettei se toimi, niin eikö nyt nimenomaan olisi aika kokeilla rohkeasti jotakin muuta keinoa joka oikeasti pakottaisi kasvattajat ja koiranhankkijat ajattelemaan muutakin kuin söpöä ulkonäköä ja näyttelyruusukkeita. Vaikka sitten lisäämällä sitä "loputonta lupien, testien ja kustannusten viidakkoa". "

Harrastuksemme - koiran kasvatus - on edelleenkin vapaaehtoista toimintaa, kuten moni muukin harrastus. Voimme itse päättää millaisia koiria kasvatamme ja minkä järjestön alaisuudessa. Suomen Kennelliitto on suomalainen koirankasvattajien ja harrastajien kattojärjestö. Se voi määritellä jäsenilleen sääntöjä ja määräyksia, mutta sillä ei ole lain säätämis oikeuksia. Mikäli kysymykseen tulee eläinsuojelulliset toimenpiteet on käännyttävä Maa- ja metsätalousministeriön puoleen.

Mikäli Kennelliittomme määräykset ja rekisteröintivaatimukset ovat liian tiukkoja, siirtyy osa koirankasvatuksesta sen ulkopuolelle, eli lisäämme paperittomien koirien kasvatusta. Rekisteröityjen, Suomessa kasvatettujen, kaikki määräykset täyttävien koirien hinta nousee, jotta kustannukset saadaan katettua, sen seurauksena meille syntyy halvempien, ulkomailta tuotujen koirien markkinat, joiden viat ja sairaudet eivät johdu suomalaisista koirankasvattajista.

Olisiko syytä miettiä määräysten ja vaatimusten mukanaan tuomia seurauksia, ennen kannanottoja ja päätöksiä.