Kannabis lailliseksi
Mia Kemppi Jyväskylä |
/ #1569 Terveysriskeistä19.01.2010 01:41Teet Kimmo hyvää työtä kun laitat vähän faktojakin, ihan samoilla faktoilla kannabiksen laillistamistakin puolustetaan. Kuten kirjoituksestasi näkee, eivät kannabiksen terveysriskit ole ainakaan kauheammat kuin alkoholilla, kuten siinä EMCDDAn tutkimuksessakin todettiin. Tässä listattuna ne varmaan kyllä näyttävät aikamoisilta, mutta jos vastaavan listan tekisit alkoholista, niin sen jälkeen saisimme ihmetellä miten niin vaarallinen aine voi olla laillista ja vieläpä yleisesti hyväksyttyä, ellei jopa pakollista. Katsotaanpas niitä vähän tarkemmin: "Pitkäaikaisen käytön terveysriskit ovat: • Joissain tapauksissa suurkuluttajat tuntevat ahdistusta, masennusta ja epämukavaa oloa." No eipä ne kännitkään aina hauskat ole. Psykologiset vaikutukset voivat vaihdella paljon, eihän se pitäisi olla kenellekään yllätys. • "Kannabistuotteet vaikuttavat ajokykyyn." Ei kai kukaan täyspäinen kännissäkään aja? Käsittääkseni tätä voitaisiin valvoa ihan niinkuin alkoholiakin liikenteessä. • "Kannabiksen (hasis, marihuana) polttaminen aiheuttaa karsinogeenien pääsyn elimistöön ja lisää syöpäriskiä." Mikäpä nyt ei nykyään aiheuttaisi syöpäriskiä. Mikäs pakko sitä on edes polttaa? Laittaa vaikka kukkia salaatin koristeeksi. • "Raskauden aikana kannabistuotteilla voi olla negatiivisia vaikutuksia sikiöön." Mielestäni raskauden aikana ei tulisi käyttää myöskään muita huumeita, kuten alkoholia, tupakkaa ja kofeiinia. • "Joissain tapauksissa pitkäaikainen kannabistuotteiden käyttö johtaa riippuvuuteen ja väärinkäyttöön." Sangen mahdollista ja todella ikävää. Mutta sama pätee alkoholiinkiin, tupakasta nyt puhumattakaan. Haittojen minimointi on tärkeää, ja minusta dekriminalisointi voisi antaa paremmat mahdollisuudet myös huumeriippuvaisten hoitoon. Esimerkiksi hoitoon hakeutumisen kynnys voisi madaltua ja hamppuverot voitaisiin käyttää riippuvaisten hoitoon. • "Pitkäaikainen käyttö voi vaikuttaa ajattelukykyyn ja tunteisiin. • Kannabistuotteet voivat aiheuttaa psykoosin niillä henkilöillä, jotka ovat alttiita sille. Lisää • Joidenkin tutkijoiden mielestä: • Kannabistuotteiden käyttö voi johtaa kovien huumeiden käytön aloittamiseen. • Kannabis heikentää immuunipuolustusta. • Kannabis vaikuttaa lisääntymiskykyyn. • Kannabis aiheuttaa skitsofreniaa. Lisää • Kannabis aiheuttaa apatiaa ja mielenkiinnon sammumista." Ed. kohdat perustuvat aika muinaisiin, asenteellisiin tutkimuksiin, kuten kirjoititkin, "joidenkin tutkijoiden mielestä". Kausaliteetin osoittaminen on vähän niin ja näin: kumpi oli ensin: muna vai kana? Mikä tahansa tunne-elämän myllerys voi laukaista psykoosin, se taitaa tulla jos on tullakseen oli hamppua sitten nautiskeltu tai ei. Ja vieläkö joku jaksaa siitä porttiteoriasta jauhaa? Huoh. Tupakkahan se taitaa se ensimmäinen aine olla, tai sitten kofeiini. Kun ihan järjellä ajattelee, jos kannabis olisi dekriminalisoitu, niin aika korkea kynnys olisi lähteä kokeilemaan laittomia huumeita. Nyt tilanne on huonompi, kun sama tyyppi myy kovempiakin aineita ja ihan mielellään niitä tarjoaa että saa ostajan koukkuun. Tuosta immuunipuolustuksen heikkenemisestä en ole lukenut mitään, täytyypä selvitellä asiaa. Sitä ei yleensä nosteta tutkimuksissa kovin tärkeäksi vaikutukseksi, joten oletettavasti vaikutus on vähäinen. Se voisi liittyä kannabiksen polttamiseen, joka vaikuttaa hengitysteihin. Periaatteessa kuitenkin voisi luulla että yrtit olisivat terveellisiä? :) Lisääntymiskykyynkin vaikutukset taitavat olla melko vähäisiä jos käyttö ei ole jatkunut vuosikausia päivittäin. Ehkä tämäkin liittyy savun haittoihin. Tuskinpa minullakaan riittäisi paljon muuhun enää mielenkiintoa jos polttelemaan alkaisin, joten tuo apatia ja mielenkiinnon sammuminen on aika selvä juttu. Mutta varmasti on ikäviä vaikutuksia, jos koko ajan polttelee. Mutta pahempaan jamaan menee paljon nopeammin, jos vetää viinaa jatkuvasti. Juoppoja on varmaan jokaisen lähipiirissä joten useimmat tajuavat kuinka kamalaa sitä on seurata vierestä. En ole mikään asiantuntija hampun suhteen, mutta edelläoleva perustuu erinäisiin tutkimuksiin joita olen lueskellut. Älkää vetäkö hernettä nenään jos jossain on virheitä, luulen että kovin monella tutkijallakaan ei ole jäsentynyttä kuvaa hampun vaikutuksista terveyteen. Olisihan se mukavaa, jos ihmiset eivät vahingoittaisi terveyttään, mutta kieltolait eivät näitä haittoja poista, vaan tuovat vain uusia ongelmia. Onhan tämä jo alkoholin kanssa nähty. Se nyt vain on niin, että ihmiset haluavat välillä olla vähän sekaisin. Kun tämä fakta hyväksyttäisiin, niin huumekeskusteluun saataisiin vähän järkeä. Kannatan ehdottomasti sitä, että kaikkien päihdyttävien aineiden käyttö saataisiin vähenemään. Mutta se on pitkä ja kivinen tie, ja viisainta on yrittää edes minimoida haitat jos ongelmaa ei voi poistaa kokonaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
562 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
494 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
316 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
313 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15375 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
62 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
608 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
58 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.