Kannabis lailliseksi

”Mielenkiintoista tekstiä Osmo Soininvaaralta. Ei aina tarvitse olla huumemyönteinen ymmärtääkseen miten asiat huumeiden osalta Suomessa ja maailmalla oikeasti on.

Ote Osmo Soininvaaran kirjasta, Ministerin kyytiä:

http://www.soininvaara.fi/Huumeministeri.pdf ”

Eli muutama erityisesti kannabista koskeva Soininvaaran mietintä vuodelta 2002:

Suomalaisen huumepolitiikan sopassa on monta ministeritason kokkia.
Sisäministeri on vastuussa huumepoliisin toiminnasta ja esimerkiksi sallituista
tutkintakeinoista, kuten valeostoista tai salakuuntelusta; valtiovarainministeriön
alaisuudessa on tullilaitos, jolla on oma osuutensa huumekaupan valvonnassa;
oikeusministeri esittelee kysymykset siitä, millaisia rangaistuksia huumeiden
myynnistä ja ostamisesta seuraa; opetusministeri vastaa omalta osaltaan
huumevalistuksesta kouluissa ja nuorisotoimessa ja peruspalveluministeri osasta
valistusta sekä huumeriippuvaisten hoidosta. Kysymys huumetesteistä työpaikoilla
kuuluu paitsi peruspalveluministerille myös työministerille, oppilaitosten osalta taas
osittain myös opetusministerille. Tätä kokonaisuutta koordinoi peruspalveluministerin
johtama huumeministerien ryhmä.

Suomessa pyritään yleisesti kokonaan huumeettomaan yhteiskuntaan, kun muualla lähdetään siitä, ettei huumeista päästä kokonaan eroon, ja pyritään minimoimaan haitat.

Espanjalainen huumepoliisi selitti asian minulle niin, että he pyrkivät estämään kannabiskaupan luisumisen ammattirikollisille ja kovien huumeiden kauppaajille, eivätkä he siksi käräytä
amatöörejä jos näiden toiminta pysyy riittävän pienimuotoisena.

Huumekauppiaat ovat ovelia ja häikäilemättömiä rikollisia. On katsottava,
etteivät toimet, joiden kuvitellaan vaikuttavan huumeiden käyttöä vastaan, vaikutakin
rikollisten eduksi.

Nykytilanteemme nurjiin puoliin kuuluu, että vaikka Suomessa käytetään huumeita
selvästi vähemmän kuin muualla, huumeiden haitat ovat meillä käyttöön nähden
suuria, kun haittoja mitataan huumekuolemilla tai terveyshaitoilla.

Teimme Suomessa Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana kompromissin kieltolinjan ja haittojen ehkäisylinjan välillä. Nyt edetään molempia raiteita pitkin.

Korviini jäi kaikumaan espanjalaisen huumepoliisin varoitus, ettei kannabiskauppaa pidä ajaa ammattirikollisten syliin. Näin juuri meillä on tehty. Kun myös mietoihin huumeisiin suhtaudutaan samalla ankaruudella kuin vahvoihin ja kun huumepoliisin onnistumista mitataan selvitettyjen rikosten määrällä, amatöörit on saatu pois huumekaupasta. Osa nuorista ei pidä kannabiksen käyttöä mitenkään tuomittavana. Tälle asenteelle emme voi oikein mitään, koska moni EU –kumppaneistamme noudattaa tätä periaatetta.

Olin yllättynyt, että coffee-shopit eivät olekaan vain amsterdamilaisia turistipyydyksiä vaan kannabis on levinnyt kaikkialle Hollantiin.

Vakava huumeongelma on Suomessa nuori, ja suomalainen huumepolitiikka etsii vielä
muotoaan, mutta miten sitä voitaisiin muotoilla, kun asiasta ei voi käydä keskustelua?
Vain mustavalkoiset mielipiteet ovat sallittuja. Joka yrittää yhtään tuoda sävyjä ja
syvyyttä keskusteluun, leimataan huumeiden suosijaksi, ja jopa vihjataan, että ties
vaikka itsekin käyttäisi.

Muut maat ovat juuri nyt etenemässä kovin toiseen suuntaan kuin me. Jos muut maat lieventävät
suhtautumistaan ”kevyisiin” huumeisiin, se on otettava meilläkin huomioon,
olimmepa asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Meidän kyllä kannattaisi pyrkiä siihen, että kannabiksen markkinat eriytettäisiin
kovien huumeiden markkinoista, mutta ei vapauttamalla kannabista monen muun
maan tapaan vaan erilaistamalla rangaistusasteikot. Selvästi korkeammat
rangaistukset sille, joka myy heroiinia tai amfetamiinia, ja lievemmät sille, joka pysyy
kannabiksessa.

Viimeaikaiset tiedot kannabiksen aiheuttamista pysyvistä muutoksista aivoissa ovat myös
muuttaneet käsityksiä kannabiksen haitattomuudesta.

Maailmassa on ollut neljä suurta päihdekulttuuria: Euroopan alkoholi, Etelä-Amerikan kokaiini,
arabimaiden kannabis ja Kiinan oopium. Kaikki nämä ovat alkuperäisessä
ympäristössään pysyneet jollakin tavoin hallinnassa, mutta kun ne on viety muualle,
ne ovat aiheuttaneet kauheuksia: alkoholi intiaaneille (tai suomalaisille), oopium
eurooppalaisille, kokaiini pohjoisamerikkalaisille.
Alkoholi on keskivahva huume, joka aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden ja tuottaa
liikaa käytettynä vakavia terveyshaittoja, mutta se on sisällä kulttuurissamme,
emmekä saa sitä ulos.
Uuden päihteen tuominen alkoholin rinnalle ei tekisi maailmaa paremmaksi.
Toisaalta jos muu Eurooppa laillistaa kannabiksen, mekin joudumme sen tekemään.
Emmehän me onnistuneet kieltämään alkoholiakaan, kun muu maailma ei seurannut
esimerkkiämme.
_______________________________________________________________________________

Suomen huumepolitiikka on todellakin monessa sopassa. Ministerit vuorollaan hämmentävät omaa soppaansa ja lopputulos pysyy aika hyvänä. Kaikilla soppa on pysynyt kuumana.
Huumeeton eli päihteetön yhteiskunta on utopia, mutta tavoitteena paras mahdollinen. Suomalaiset ovat päänsekoittaja kansaa ja siksi lukumääräisesti melko siedettävä huumeongelma aiheuttaa suuria murheita. Ilman päänsekoittajia olisi paras olla!
Erityisen tärkeää on varmistaa, etteivät yhteiskunnan toimet helpota rikollisten toimia. Onkin täysin ymmärrettävää, että amatööreilläkin kaikki huumausaineisiin liittyvä on rikollista. Se helpottaa poliisin työtä. Vaihtoehtona olisi se, että huumeisiin puututtaisiin vähän niin kuin ”pärstäkertoimen” mukaan.
Kannabis on levinnyt kaikkialle Hollantiin. Onhan se levinnyt kaikkialle muuallekin, mutta pitääkö se kaikkialla muuallakin olla niin näkyvää? Maailma ei seuraa esimerkillistä ”kieltolakiamme”, mutta äänestämällä päätämme, ettei meidänkään tarvitse seurata muun Euroopan ”luovuttamislakeja”. Paitsi, jos tulee se jäsenmaita velvoittava kannabismyönteinen direktiivi!
Niin kuin aina ennenkin. Äänestäkää – en allekirjoita.