Kirjastoja ei saa sulkea

Aloitin kirjaston käytön ennen kuin osasin lukea eli joskus 1960-luvun alkupuolella. Niinpä kirjasto on ollut aina iso osa elämääni: viimeisimmän asuinpaikkani ja -alueeni - Helsingin Pitäjänmäen - valintaan vaikutti kaksi asiaa: julkisen liikenteen helppous ja kirjaston sijainti. Vasta näiden jälkeen mietin, onko ruokakauppaa lähellä. Muita kulutuspaikkoja en tarvitse. Nyt ihmettelen ja kauhistelen kirjaston lakkautusuhkaa.

Itselleni kirjojen lainaus on kirjaston tärkein palvelu, vaikka luen lukusalissa myös lehtiä ja lainaan videoita. Monelle Internetin käyttö on mahdollista ainoastaan kirjaston tiloissa. Toisaalta satutunnnit ja muut teematapahtumat kokoavat myös niitä, jotka eivät muuten kirjojen tai lehtien parissa viihdy.

Kun Helsingin valtuustossa piakkoin päätetään mm. kirjastojen kohtalosta, kysyn: Kuinka moni kaupunginvaltuuston (kokoomukselaisista) edustajista itse käyttää kirjastoa aktiivisesti? Kuinka moni ymmärtää kirjaston sivistyksellisen, demokraattisen ja kansallisen merkityksen? Kyse ei tosiaankaan ole tiloista tai seinistä, vaan siitä, mitä seinien sisällä on. Kirjastojen palvelut eivät tunnu sopivan siihen konseptiin, jossa meitä kaupunkilaisia ajatellaan pelkästään kuluttajina.

Työssäni kohtaan päivittäin nuoria, jotka ovat läpäisseet yhdeksänvuotisen peruskoulun (omien sanojensa mukaan) lukematta yhtää kaunokirjallista teosta tai tietokirjaa. Minusta tällaiseeen ei ole henkisesti varaa. Juuri kirjasto voi tarjota ratkaisuaan kaiken ikäisille: lähellä ja saavutettavissa olevan palvelun - sivistyslaitoksen kaikille tasapuolisesti.