ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!

Kristillinen sionismiaate

Monet näkevät sen kaikilta osin yksi­selitteisen raamatullisena aatteena. Sen yksi pääsisältö on maahan-muutto, jota kristittyjen tulee johtaa. Siis kansan fyysinen, ei niinkään sen hengelli­nen rakentaminen, joka edellyttää todistusta Kristuksesta ja juutalaisten uskovien vahvistamista suorittamaan tätä työtä.

Oikeuttaakseen oman järjestyk­sensä näille asioille he käyttävät mm. Hes.37:21-23.[14]

Eli ensin kokoaminen, sitten puhdis­tus, kun he ovat omassa maassaan.

Tähän ajatteluun ei kuulu suuri ah­distus, Israelin oman voiman murta­minen, vaan ajatellaan juutalaisen kansakunnan kehittyvän maailman keskukseksi ilman sitä. Siksi on raa­matullisesti oikein vastustaa viimei­seen saakka maa-alueiden luovutusta ja tukea Israelin oikeistolaista poli­tiikkaa.

Ajatellaan, että jos Israel vain on lu­jana ja sotilaallisesti vahva, Jumala palkitsee ja vapauttaa sen ulkoisista uhkatekijöistä. Jumala omalla ajal­laan kääntää kansan puoleensa, siihen ei liity evankeliumintyön aktiivinen tukeminen.

Kannustan pyrkimystä antaa Israe­lista ja Lähi-idän tilanteesta oikeaa informaatiota. Puolustan Israelin oi­keutta omaan maahansa. Mutta se ei saa olla kristityn ensisijainen huoli. Jumala pitää huolen maa-asiasta.

Kun katselemme näiden jakei­den ympäristöä näemme, että esim. jakeessa 14 Herra lupaa ensin antaa henkensä ja sitten sijoittaa juutalaiset omaan maa­hansa.[15]

Se sopii täydellisesti monessa muussa paikassa esille tulevaan kokonaisku­vaan, että Israelin viimeinen kokoa­minen tapahtuu suuren ahdistuksen jälkeen, Messiaan ajan koittaessa ja silloin kaikki maailman kansat johta­jineen ovat siinä osallisena.

On totta, että Raamattu kertoo Israe­lin kokoontumisesta epäuskossa omaan maahansa. Ei ole suosittua puhua, että kokoaminen johtaa suu­reen ahdistukseen ja vasta sen jälkeen kansa kääntyy. En usko, että yksikään juutalaisten kokoamiseen Israeliin kokosydämisesti antautunut kristitty haluaa ajatella vievänsä heitä maa­han, joka vielä joutuu tuhon partaalle vihollistensa edessä. Mutta näin Raamattu meille kertoo.

Mikä neuvoksi?

Olemmeko ymmärtäneet oikein raa­matullisen Israelin lohduttamisen ja rakastamisen sisällön?

Missä määrin nykyinen ystävyy­temme on inhimillistä rakkautta ja missä määrin se perustuu Raamatun pohjalle?

Onko inhimillinen hyväntekeväisyys sama asia kuin raamatullinen rak­kaus?

Lyhyesti voidaan sanoa vanhan sa­nonnan mukaan, että hyvä voi olla parhaan pahin vihollinen. Kun hy­vällä peitetään paras, saadaan aikaan vahinkoa.

Uskon, että juutalaisten nykyinen maahanmuutto hoituisi aika hyvin ilman, että suuri(n) osa kristittyjen Israel-työlle uhraamista varoista käytetään siihen.

En vastusta maahanmuuttoa, enkä juutalaisten auttamista pois maista, joissa heitä vainotaan. Kannatan sitä.

Antisemitismiä on vastustettava.

Mutta Israel ei ole vielä Messiaan valtakunta, eikä maahanmuutosta pidä antaa petollista kuvaa. Maahan­muutto ei tuo Jeesusta takaisin. Raa­mattu ei aseta mitään ehtoja, kuinka monta juutalaista maassa tulee olla, kun Hän palaa. Ainoa ehto on, että juutalaiset kutsuvat Hänet palaamaan. Se tapahtuu vasta suuressa hädässä.

Kristittyjen tulisi pitää huoli siitä, että he suuntaavat varansa ja voimansa ensin Raamatun mukaisen rakkauden osoittamiseen. Se voi joskus johtaa joidenkin suhteiden katkeamiseen ja joutumista ”ulkopuolelle”, halveksi­tuksikin tulemista.

Raamatun mukainen rakkaus Israelia kohtaan on asettaa etusijalle toiminta, joka mahdollisimman hyvin palvelee evankeliumin asiaa.

Elämällään monet kristilliset sionistit ovat varmasti hyviä Kristuksen to­distajia. Mutta monella on käsitys, että Jeesusta ei saa tarjota juutalai­selle, vaikka tämä olisi valmis asiasta keskustelemaan. Korkeintaan Vanha testamentti on sovelias antaa juutalai­sen käteen. Koko Raamattua ei.

Raamatullinen Israel-rakkaus merkit­see kaiken työn, joka vahvistaa to­distusta Kristuksesta juutalaisten kes­kuudessa kaikkialla maailmassa, tu­kemista. Tämä työ ei ole ylihengel­listä paatosta, eikä manipuloimista. Se ei ole pakonomaista ”hengellisten päänahkojen” metsästämistä, eikä suuria kuvitelmia omasta itsestä.

Luottamus Jumalan johdatukseen ja alistuminen Hänen johdatettavakseen on kaiken lähtökohta. Oikea lähetys­työ on aina ollut hienovaraista ja ai­dosti ihmisestä ja hänen tarpeistaan välittävää työtä. Todistamme omalla tavallisella elämällämme ja sen ohessa saamme tilanteita, jolloin saamme suullisestikin todistaa.

Oikea Israel-rakkaus merkitsee usko­vien juutalaisten avustamista niin, että he voivat asua Israelissa ja luon­nollisessa ympäristössään, työpai­koilla, kouluissa, jne. kertoa evanke­liumin silloin, kun siihen tulee tilai­suus.

Seurakunnan tehtävä juutalaisille on todistaa, että Jeesus Kristus on luvattu Mes­sias.

Rabbitkin näkivät tämän ja heidän mukaansa Messias saapuu, ”kun koko kansa on tullut luopioiksi”, tällä tar­koitetaan kristinuskoon kääntymistä. Rabbeille usko Jeesukseen Messiaana on oman uskonnon vaihtaminen toi­seen, eli luopumus. Meidän mieles­tämme näin ei tietenkään ole, vaan Kristus on tosi juutalaisuuden täytty­mys.

Tiedämme, että lopulta,

”ja niin kaikki Israel on pelastuva, niin kuin kirjoitettu on: ’Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalat­toman menon Jaakobista’”. Room.11:26.[16]
---------------------------------------------------------------------------------

[1] ’Kansojen Keskellä’, Israel-seminaari

Suomen Raamattuopisto 15.6.2002

Luento Juhani Aitomaa

http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=4872&sid=31ce7d9068826b8866757b2db1644af3