Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Vieras |
/ #716 LEENALLE24.06.2015 06:03Leena hei. Kiitos, ja luin juuri tämän Ilkasta; Omaishoitajat luovuttavat adressinsa kansanedustajille23.06.2015 11:00 (Päivitetty: 23.06.2015 12:57) Jalasjärveläinen omaishoitaja Sari Riskumäki luovuttaa tänään yli 1500 allekirjoitusta keränneen omaishoitajien adressin kymmenelle kansanedustajalle Helsingissä. Riskumäki luovuttaa adressin yhdessä tamperelaisen Kristiina Brandtin kanssa kello 11 alkavassa tilaisuudessa. Adressin allekirjoittajat vaativat tulevan kansallisen omaishoito-ohjelman uudelleenkäsittelyä. Heidän mukaansa ohjelmaan liittyy epäkohtia, joiden pohjalta ei pidä lähteä tekemään uutta omaishoitolakia. Näihin epäkohtiin kuuluvat muun muassa omaishoitajien liian pieni maksimipalkkio ja riittämättömät vapaapäivät, joita on nykyisellään kolme kuukaudessa. Puoli tuntia ennen luovutustilaisuuden alkua Riskumäki kertoi olevansa melko positiivisella mielellä. Hän uskoo, että päättäjillä on ainakin jonkin verran painetta kuulla omaishoitajien asiaa. – Omaishoitajat tulevat nykyään mediassa valtavasti esiin, eivätkä tarinat todellakaan ole hienoa kuultavaa. Vaasan vaalipiirin kansanedustajista luovutustilaisuudessa ovat paikalla ainakin Paula Risikko (kok.) ja Antti Kurvinen (kesk.). ........... .Eli tuli mieleen, saisitko paikalle vaikka jonkun Iltasanomista edes, Yle olisi paras, Ylen nettiuutissiin luulisi ainakin ehkä hyväksyvän tästäkin jotain, en sano että etteikö tämä ole vielä lisä työtä sinulle, mutta jospa joku jossain kuulisi.. Kysy jos Mika Niikko ;( Puhelin 09 432 3129 ) olisi paikalla, onhan hän perussuomalisten blokissakin asiaa kommentoinut...(ei hyvin ymmärtäneen asiaa, mutta edes yrittänyt ymmärtää). Janakkalassa kunnan asioista tietää/jos tulisi kanssasi luovuttamaan addressia; Kuka keskustalainen -otsikon alla. Toisena vuorossa on (Janakkalan) valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kautto. mikko.kautto@elisanet.fi 044 - 550 4488. Jos keskustalaisia ei kiinnosta, SDP luulisi, saavat näkyvyyttä jne Janakkalan Sosialidemokraatit ryPuheenjohtaja Markku Puhakainen, puh. 040 529 5239 ................................. Iltasanomat; Postiosoite: PL 45, 00089 SANOMA .................... Yle puhelimitse numerossa 020 690 414. Puhelun hinta on sama kuin paikallispuhelu- tai matkapuhelumaksu. Puhelinpäivystys on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10−14. Muina aikoina voit jättää viestin puhepostiin. ................... Sitten on ET lehti joka on eläkeikäisille suunnattu, luulisi sieltä muuten ehkä jonkun olevan kiinnostunut. Puhelinvaihde Taivaan Isä antakoon sinulle viisautta ja voimia.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19961 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
686 Luotu: 22.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1805 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
181 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
175 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
159 Luotu: 13.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
131 Luotu: 18.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
122 Luotu: 18.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
116 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
231 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
593 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
57 Luotu: 12.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11254 Luotu: 03.02.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
428 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
116 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024