Hallituksen on muutettava päätös eläkeiän nostamisesta

Kaikkien tahojen yksimielisyys itse tavoitteesta on ihailtavaa. Nyt palkansaajajärjestöjen käynnistämä kampanjointi eläkeiän kategorista nostamista vastaan, onkin enemmän reagointia asian hoitamiseksi tasapuolisemmalla tavalla.

Hallituksen perustelu yleisestä eläkeiän korotuksesta ontuu, koska eri tehtävissä työskentelevät aloittavat eri ikäisinä ja näin ollen ansaitsevat eläkettäkin eri kokonaiskarttumalla eläkeikäänsä mennessä. Loppujen lopuksi eurot ratkaisevat asian, niin yksilön kuin yhteiskunnankin osalta. Eli yksinkertaisuudessaan asia voidaan ilmaista; mitä pidempi työura sen parempi eläketurva. Yksilölle tulee kuitenkin jäädä valinnanmahdollisuus oman elämäntilanteensa mukaiseen vaihtoehtoon.

Tämän vuoksi ei jatkossa tulisi säätää yhtä kategorista vanhuuseläkkeen alaikärajaa, vaan:

1) Sitoa "eläkeikä" työuran pituuteen sekä työn kuormittavuuteen. Esim. 360 kk vuoden (30 vuoden) työuran (= eläkekarttumaan oikeuttavaa todellista työvuotta eli esim. opiskelu ja työttömyysjaksoja ei näihin luettaisi mukaan) jälkeen voi siirtyä varhennetulle eläkkeelle, kuitenkin aikaisintaan 62-vuotiaana, ilman varhennusvähennystä. Tietyillä aloilla esim. pelastustehtävissä ikäraja voisi olla esim. 60-v. Viimeistään vahnuuseläkkeelle voisi kuitenkin siirtyä 65-vuotiaana, riippumatta eläkkeeseen oikeuttavien työvuosien määrästä. Joustomahdollisuus vanhuuseläkkeelle voisi olla edelleen 68-vuoteen kuten nykyisinkin, ehkä jopa ylikin. Tällä tasattaisiin eri tehtävien vaatimaa työtaakkaa ja ohjaisi urakehitystä jo nuorempana. Ongelmana tietenkin on, että miten lasketaan työuran aikana työtehtäviä vaihtaneiden eläkeikä. Ratkaisuna on korvamerkitä tietyistä työtehtävistä ansaitut eläkkeeseen oikeutetut kuukaudet, jotka alentavat yleistä (65-vuoden) vanhuuseläkeikää vastaavasti 1 suhteessa 5:een. Eli esim. 5 vuotta palomiehen ammatissa nuorena alentaisi henkilökohtaiseksi eläkeiäksi 64-vuotta. Vaikeutena on laittaa eri ammatit rinnakkain ja päättää kumpaan kategoriaan kyseinen tehtävä kuuluu, mutta jostain on lähdettävä ja listaa muuttaa yhteiskunnan kehittyessä.

2) Ns. vanhan YVE:n määritelmä tulisi palauttaa 60-64 vuotiaille, vaikka nykyinen työkyvttömyyseläke voidaankin myöntää yli 60-v. normaalia lievemmin, ei tämä kuitenkaan vastaa aiempaa YVEn tulkintaa kaikilta osin. Tämä auttaisi työelämässä jaksamista, kun olisi mahdollisuus viimeisen työtehtävän vaatimusten mahdollisesti kasvaessa liian suuriksi, hakeutua "lievemmin ehdoin" yksilölliselle varhaiseläkkeelle.

3) Osa-aikaeläkkeelle siirtymisen päätösvalta tulisi siirtää työntekijälle, siten että työntekijä voi sitovasti ilmoittaa työnantajalle käyttävänsä osa-aikaeläkemahdollisuutta esim. 6 kk ennen osa-aikatyöhön siirtymistä (aikaisintaan kuitenkin 60-vuoden iästä). Työskentelyaikamallin päätösvalta säilyisi kuitenkin työnantajalla. Osa-aikaeläkkeen rinnakkaisesta työstä tehdään samalla uusi määräaikainen työsopimus, jolla työsuhde päättyy omassa henkilökohtaisessa eläkeiässä / 65 vuoden iässä, ilman uutta sopimusta. Tämän jälkeen työsopimusta jatketaan vuosittain määräaikaisesti. Määräaikaisuus antaa työntekijälle normaalia paremman irtisanomissuojan, koska määräaikaisen työsopimuksen purkaminen tulee korvata täysimääräisesti. Tämä vähentäisi huomattavasti ns. putkeen johtavia massairtisanomisia. Vastaavasti määräaikainen työsopimus tulee määrittää osa-aikaeläkkeen myöntöperusteeksi.

4) Ns. ikävapaista tulisi säätää työaikalaissa esim. siten että 55-vuoden iästä vuotuisten yksittäisten palkallisten lisävapaiden määrä on esim. 5 päivää / vuosi ja 60-vuoden iästä 10 päivää / vuosi. Vapaita ei voi pitää yhdenjaksoisesti esim. vuosilomien jatkeena vaan 1-2 päivän jaksoina / kk. Työnantaja voisi ohjatusti järjestää korkeintaan puoleen näistä vapaista virikkeellistä / kuntouttavaa toimintaa. Alakohtaisissa TESseissä voidaan tietenkin sopia enemmistäkin vuotuisista ikävapaapäivistä, mutta laki määräisi alarajan.

5) Etätyön mahdollisuuksia hyödynnetään monilla aloilla vieläkin aivan liian vähän, jota kautta saataisiin sekä työmatkustuksen ja työtilojen tarpeiden kautta sekä yritystason että yhteiskunnallista säästöä joka taas voitaisiin suunnata uusiin investointeihin ja palveluihin. Hallitus voisi näihin antaa enemmän veroporkkanoita.

Tässä alkuun vaihtoehtoja työssäjaksamisen edistämiseksi ja työurien pidentämiseksi ilman yleistä vanhuuseläkeiän nostamista. Paljon muitakin keinoja on, mutta ne ovat niin alakohtaisia, että niihin tuskin lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa. Enemmänkin asiat tulisi valmistella palkansaajajärjestöjen ja EK:n yhteistyön kautta, joista sitten parhaiten sopivat voidaan ottaa käyttöön alakohtaisissa TESseissä.