ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

/ #464 Adressin luovutus viikolla 7

30.01.2009 08:19

Ehdotan puolueryhmien johtajille adressin luovutusta torstaiksi 12.2 tai perjantaiksi 13.2. Riippuu sitten heidän aikatauluistaan, milloin luovutus tapahtuu.

Olen tullut siihen tulokseen, että luovutan adressin yksityishenkilönä, koska sitä olen yksityishenkilönä kerännytkin.

Toinen merkittävä syy on se, että saamieni tietojen mukaan mahdollista mielenosoitusta, kulkuetta tms. aiotaan anarkistien yms. laillisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan vihollisten taholta häiriköidä ja provosoida tavoitteena saada aikaan täydellinen sekasorto. En halua omalla toiminnallani tai valinnoillani millään muotoa tarjota näille fasistisille tahoille tilaisuutta moiseen rikolliseen, yhteiskuntarauhaa horjuttavaan toimintaan.

Median kutsun paikalle, mutta en isommin kyllä usko ketään mediasta paikalle tulevan.

Sen sijaan pari kaveria ajattelin pyytää mukaan videokameroiden kanssa. Meillä on Youtube, jonne voimme tuottaa itse sellaista materiaalia, mitä haluamme. Ominaista tälle materiaalille on se, että siinä puhutaan totta, toisin kuin monessa virallisessa tiedonvälittäjässä.