ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

/ #338 Yleisönosastokirjoitukseni tässä:

21.12.2008 19:14

Lähti Aamulehteen, Hesariin, molempiin iltapäivälehtiin, Aviisiin, Aikalaiseen sekä Voima-lehteen. Lisäksi laitoin tämän erinäisiin nettikeskusteluihin.

Voitte vapaasti välittää tämän kirjoituksen seutukuntanne lehtiin. Muistakaa mainita, että teillä on lupa lähettää teksti puolestani.

Laittakaa tänne keskusteluihin näkyviin, mihin kaikkialle olette tämä jälleenlähettäneet, ettei mene samoihin osoitteisiin moneen kertaan.

Raportoikaa myös, jos kirjoitus on jossain julkaistu.

Kiitos

*******



ASIALLISEN MAAHANMUUTTOKESKUSTELUN PUUTE RUOKKII ÄÄRI-ILMIÖIDEN KASVUA

Avasin 9.12 internetiin adressin, jonka allekirjoittajat vaativat ministeri Thorsin (rkp) johdolla valmistellun uuden ulkomaalaislain hylkäämistä kokonaan. Tätä kirjoitettaessa adressin on allekirjoittanut jo lähes 23 000 kansalaista.

Kuluneen kolmen viikon aikana olen saanut noin 2500 yhteydenottoa adressini johdosta. Osa yhteydenotoista ja niissä käsitellyistä asioista aiheuttaa minussa kasvavaa huolestuneisuutta.

”Kentältä” minulle tullut viesti on hyvin yksiselitteinen: niin kauan, kun julkisuudessa – ja nimenomaan valtamediassa – ei keskustella asiallisesti ja totuudenmukaisesti maahanmuutosta, sen eri muodoista sekä niiden kansantaloudellisista, kulttuurisista ja sosiologisista vaikutuksista, niin media ruokkii kasvavaa kansallismielisyyttä ja vaarallista äärioikeistolaisuutta sekä sitä kautta vääjäämättömästi lisääntyvää rasismia. Erilaiset äärijärjestöt värväävätkin parhaillaan uusia jäseniä riveihinsä. Pelottavaa on se, että niihin liittyy nyt aivan tavallisia, koulutettuja, työssäkäyviä keskiluokkaisia veronmaksajia eli niitä, joiden varaan suomalainen yhteiskuntajärjestys ja – rauha perinteisesti on rakennettu.

En pidä poliittisista ääri-ilmiöistä riippumatta siitä, onko kyse äärioikeistosta tai – vasemmistosta. Ääriliikkeet ovat aina totalitaarisia ja fasistisia ilmiöitä, jotka harvemmin tuottavat mitään hyvää ainakaan tavalliselle kansalaiselle. Tästä historia tarjoaa aivan liian paljon surullisia esimerkkejä.

Mikäli haluamme vastustaa yhteiskuntarauhalle vaarallisen aineksen lisääntymistä ja järjestäytymistä, tulee uusi ulkomaalaislaki hylätä kokonaisuudessaan ja avoin, reaalimaailmaan pohjautuva maahanmuuttopoliittinen keskustelu aloittaa välittömästi.

Mikäli näin ei toimita, näyttänee suomalainen yhteiskunta kymmenen vuoden päästä hyvin erilaiselta, kuin mitä se on nyt. Pahoin pelkään, että tapahtunut muutos on jotain, mitä kukaan ei osannut edes pahimmissa painajaisissaankaan pelätä.

Ei-työperäisestä maahanmuutosta keskustelu ja ei-työperäisen maahanmuuton järkevyyden asettaminen kyseenalaiseksi ei ole rasismia tai muukalaisvihaa. En minä ainakaan ole rasisti enkä vihaa ulkomaalaisia sen paremmin kuin ketään muitakaan. Olen vain huolissani sekä nykyisten että etenkin tulevien sukupolvien puolesta. Mielestäni minulla on oikeus siihen.


Juha Mäki-Ketelä, Tampere