Kannabis lailliseksi
Simo Viitalo Anjalankoski |
/ #1033 Santtu15.12.2008 21:52No pikasesti googlettemalla löytyy mm. seuraaavaa: "Syövän tuhoaja Lähde: NOW Magazine 14.10.2004 http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1463/a01.html American Association for Cancer Research -lehdessä julkaistu tutkimus marihuanan ainesosasten vaikutuksesta aivokasvaimeen on viimeisin pitkässä sarjassa tutkimuksia, jotka osoittavat kannabiksella olevan syöpää parantavia ominaisuuksia. Tässä viimeisimmässä Madridin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kannabis rajoittaa erään agressiivisen, USA:ssa 7000 ihmistä vuosittain surmaavan aivokasvaimen veren saantia. Huolimatta tällaisen löydöksen arvosta sekä hengenvaarallisen sairauden hoidon kannalta että pelkästään uutisena USA:n tiedotusvälineet olivat tutkimuksesta vaiti. Asiat eivät ole aina olleet tällä tolalla. Ensimmäinen koe, mikä osoitti kannabiksella olevan syövän vastaisia ominaisuuksia, tehtiin Virginian lääketieteellisessä korkeakoulussa USA:n hallituksen tuella vuonna 1974. Tutkimus osoitti marihuanan psykoaktiivisen aineen, THC:n, "hidastavan keuhkosyövän, rintasyövän sekä viruksen aiheuttaman leukemian kasvua hiirillä ja pidentävän niiden ikää jopa 36%." Huolimatta näin lupaavista löydöistä USA:n hallituksen virkamiehet kieltäytyivät rahoittamasta jatkotutkimuksia kahden vuosikymmenen ajan kunnes 1990-luvun puolivälissä se suoritti salaa samanlaisen tutkimuksen. Tutkimuksessa havaittiin, että vahvoilla THC annoksilla lääkityt hiiret ja rotat saivat paremman suojan pahanlaatuisia kasvaimia vastaan kuin verrokit. Hallituksen tutkijat hyllyttivät tulokset, jotka vuosivat julkisuuteen yhden kopion päädyttyä lääketieteelliselle lehdelle, joka vuorostaan teki siitä uutisen vuonna 1997. Sen jälkeen USA:n hallitus ei ole rahoittanut yhtään lisätutkimusta kannabiksen syöpää torjuvista ominaisuuksista. Onko tämä jälleen esimerkki siitä, kuinka virkamiehet ajavat mieluummin politiikkaa kuin potilaiden terveyttä ja turvallisuutta? Milanon yliopiston tutkijat ilmoittivat aivan äskettäin havainneensa kannabiksen ehkäisevän aivosyöpää aivokudosnäytteissä. Viime vuonna sama tutkijaryhmä kirjoitti Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics -lehdessä, että kannabiksen ei-psykoaktiiviset aineet ehkäisivät gliomasolujen kasvua suhteessa annostukseen ja valikoivasti tappoivat pahalaatuisia soluja saaden nämä tekemään "itsemurhan", apoptoosin. Vuonna 2000 Madridin Complutense yliopiston tutkijaryhmä kirjoitti Nature Medicine -lehdessä, että synteettinen THC hävitti pahalaatuiset aivokasvaimet yhdellä kolmasosalla hiiristä. Tutkimus tehtiin vuonna 1998 tehdyn havainnon pohjalta, että THC aiheuttaa valikoivaa apoptoosia aivokasvaimissa vahingoittamatta ympäröivää tervettä kudosta." SELLAISTA... Onhan noita tutkimuksia joissa todetaan kannabiksen hidastavan tai jopa pysäyttävän syövän kehityksen. Jos kannabis löydettäisiin nyt, olisi se todellinen ihmelääke ja ihmiskunnan pelastaja. Koska takana on kuitenkin 100 vuotta tiukkaa kieltolakipolitikointia ja propagandaa, on tilanne toinen, valitettavasti. Meillä on lääke joka voi parhaassa tapauksessa parantaa syövän säästäen miljoonia ihmishenkiä vuodessa, mutta emme salli sitä... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1804 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
564 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101362 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
494 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
331 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
317 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
307 Luotu: 10.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15423 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
130 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
96 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
81 Luotu: 19.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2659 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
609 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
48 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1070 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
60 Luotu: 11.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.