Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #39848

30.07.2014 17:47



YK:n suojatilana käytetyn koulun tulituksessa kuoli keskiviikkona 16 ihmistä Gazan pohjois-osassa. YK:n edustaja syyttää tulituksesta Israelin armeijaa. Sama tapahtui muutamia päiviä aiemmin. Siinä kouluun osunut raketti surmasi 15 siviiliä. IDF kieltää ehdottomasti ampuneensa kouluun osuneen raketin, jonka uskotaan olleen Hamasin Haifaan ampuma Fajr-75 raketti, joka harhautui suunnastaan. IDF aloitti tutkimukset viimeisestätapauksesta, eikä ota kantaa raketin ampujasta.
IDF sanoo omaavansa videoita, joissa todistetaan, että Hamas ampui raketteja koulun alueilta tai niiden sisältä. Keskiviikkona UNRWA sanoo löytäneensä raketteja kolmannesta sen omistamasta koulusta, mutta kieltäytyy antamasta tietoja, minkä tyyppisiä raketit olivat tai kuvia niistä. Edelliset raketit luovutettiin Hamasille eikä pioneereille tuhottaviksi. Keskiviikkona raketin vaurioittama koulu sijaitsee Jabalian pakolaisleirissä, kuten Hamasin hätäpalvelujen tiedottaja Ashraf al-Qudra sanoi.