Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
naisen ja miehen avioliitto on tasa arvoinen EU. |
/ #38648 hiv on homojen kansantautiTHL.13.07.2014 20:30Homouden todelliset seuraamukset ovat karmeat Hyvin usein tässä keskustelussa jätetään huomiotta homoseksuaalisuuden harjoittamisesta aiheutuvat fyysiset vahingot sekä haitalliset tartuntataudit. Koin että tämäkin asia tulee ottaa rohkeasti esille, koska se myös todistaa sen, että homouden harjoittaminen on vastoin luonnonjärjestystä sekä Jumalan tahtoa. Anaalisen sukupuoliyhteyden harjoittamisen kautta leviää enemmän sukupuolitauteja kuin emättimen kautta. Homoseksuaalisista miehistä noin kaksi kolmannesta harjoittaa erilaisia anaalisia seksuaalitoimintoja. Vaikka anaalisessa sukupuoliyhteyden harjoittamisen kautta käytettäisiin suojavälineitä, niin silti anaalinen sukupuoliyhteys aiheuttaa aina vahinkoa. Peräaukon sulkijalihas on tehty siten, että se venyy päästäessään läpi suolen liikkeet ulostuksen yhteydessä. Kun peräaukkoon tunkeudutaan työntäytymällä sen sisään, niin peräsuolen ympärillä oleva kalvo vahingoittuu aina sekä helposti rikkoutuu. Kun peräaukkoon tunkeudutaan työntäytymällä sisään, niin työnnön aiheuttama paine yleensä vahingoittaa peräaukossa olevaa sulkijalihasta. Jumalan luomassa luonnollisessa järjestyksessä peräaukko on suunniteltu sisältäpäin työntöliikkeeseen ulostuksen yhteydessä. Silloin kun peräaukkoon työnnetään jotakin ulkoapäin sisälle, niin se rikkoo paikkoja. Tämä osoittaa selkeästi, että seksuaalisuutta ei ole tarkoitettu toteutettavaksi anaalisen yhdynnän kautta. Kaikki asiat niin Jumalan luomat kuin ihmisen rakentamat ovat toimivia silloin kun niitä oikein käytetään. Väärinkäyttämisen takia asiat rikkoutuvat ja aiheuttavat ongelmia. Kun peräaukkoa käytetään anaaliseen sukupuoliyhteyden harjoittamiseen, niin sen seurauksena voi tapahtua seuraavia asioita: peräsuolen pidätyskyvyttömyys, peräsuolen kalvon repeytymät joiden kautta bakteerit pääsevät helposti verenkiertoon sekä peräaukon syöpä. Homoseksuaalinen sukupuoliyhteys sisältää hyvin usein myös yhdistetyn anaalisen ja oraalisen sukupuoliyhteyden, jonka seurauksena pienet ulostushiukkaset päätyvät suoraan suuhun ja päätyvät elimistöön aiheuttaen ongelmia. Peräaukkoon jää aina pieniä ulostushiukkasia myös peseytymisen jälkeen. Koska anaalinen sukupuoliyhteyden harjoittaminen rikkoo peräaukon ympärillä olevia kalvoja, joka edesauttaa bakteerien pääsemistä verenkiertoon sekä muiden fyysisten haittojen takia kaikenlainen (myös miehen ja naisen välinen anaali sukupuoliyhdyntä) anaalinen sukupuoliyhdyntä on vastoin Jumalan luomaa seksuaalista kanssakäymistä. Jumala loi miehelle ja naiselle sukupuolielimet, jotka sopivat yhteen täydellisesti, siksi se on Jumalan luoma luonnollinen sukupuoliyhteys. Homoseksuaalisuus on sen kaikissa muodoissaan syntiä ja Jumalan tahdon vastaista. Jumala rakastaa homoja mutta Jumala on voimallinen eheyttämään vääristyneen ja kieroutuneen seksuaalisen suuntautuksen. Ei mitään uskonnollisia itsesuorittavia eheytymistä vaan Jumala korjaa ja eheyttää kun Hänelle antaudutaan. Jumala ei väkisin korjaa vaan odottaa että sinä antautuisit Hänelle ja pyytäisit apua, niin siinä se prosessi alkaa. Yksinkertaista! Nautinto on syntiä josta homot ei halua luopua. Jumala kyllä rakastaa homoja, iankaikkisella rakkaudella. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto" tässä luettelossaPelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu – ja kylä! Jyväskylän Kuohun kylän päiväkotikoulu on ollut lakkautusuhan alla yli 20 vuoden ajan. Tänä vuonna tilanne on vakavampi kuin koskaan aiemmin, sillä Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunta on äänin 7-6 puoltanut ehdotusta, jonka mukaan koulu lakkautettaisiin 35 000 euron vuotuisten säästöjen aikaansaamiseksi. Miksi näin ei saa käydä: Jyväskylän kaupunki on MAL-sopimuksessa (4/2021) sitoutunut kehittämään Kuohun kylää....
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
13306 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
5374 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4199 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1463 Luotu: 27.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
793 Luotu: 28.09.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2369 Luotu: 09.03.2022
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
1202 Luotu: 28.06.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
322 Luotu: 30.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18462 Luotu: 11.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15138 Luotu: 20.10.2022
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
384 Luotu: 25.09.2024
Vesangan lähikirjasto pitää säilyttää!
203 Luotu: 26.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13635 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
232 Luotu: 28.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4472 Luotu: 30.06.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2862 Luotu: 13.01.2023
Vaadimme, että Suutarilan ala-asteen ja Suutarinkylän peruskoulun yhdistymisen jälkeiset luokkajärjestelyt otetaan uudelleen tarkasteluun
111 Luotu: 03.10.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
295 Luotu: 27.09.2024
Pihateiden auraus säilytettävä Kokkolan kaupungin vastuulla
82 Luotu: 03.10.2024
Seinäjoen kaupungista koiraystävällisempi
150 Luotu: 22.08.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.