Kannabis lailliseksi
Kauhee Hippi Juicylä |
/ #860 Omat kokemukseni04.10.2008 16:08Olen kannabista reilut kaksi vuotta käyttänyt yli kolmekymppinen mies. Tuntuu siltä, että objektiivista tietoa kannabiksen haitoista tai hyödyistä on vaikeaa löytää. Vastaan olevat argumentit ovat usein voimakkaasti asenteellisia - mikä vaikeuttaa niiden ottamista vakavasti - tai huonosti perusteltuja. Monet vastaan olevat lähteet ovat myös ristiriitaisia muiden samalla puolella olevien lähteiden kanssa. Joskus ne ovat ristiriitaisia jopa itsensä kanssa! Puolestapuhujat vaikuttavat pääsääntöisesti olevan fiksua väkeä, joka perustelee mielipiteitänsä huolellisesti, eikä nakkele 'faktoja' ilmaan. Tässä keskustelussa pätee sama sääntö kuin kaikessa muussakin keskustelussa; asiallinen mielipiteiden asettelu ja vastapuolen kunnioittaminen ja kuuntelu on huomattavasti hedelmällisempi tapa ajaa omaa asiaa kuin ruokoton töksäyttely tai tekopyhä jeesustelu. Kannabis ei varmastikaan ole vaaratonta, mutta koska vaihtoehtoja ei käytännössä ole kuin alkoholi tai kannabis, näistä vaarallisemman osoittaminen ei ole todellakaan vaikeata. Alkoholin terveyshaitat ovat kiistattomat ja tutkimustulokset ovat selkeitä. Itse poltin tupakkaa 15 vuotta, mutta onnekseni olen päässyt tuosta kurjasta ja riippuvuutta aiheuttavasta huumeesta eroon. Mielestäni tämä osoittaa hyvää luonteen lujuutta ja kykyä vastustaa riippuvuuksia. Alkoholiin sorruin elämääni joitain vuosia sitten koettelemien vastoinkäymisten ajamana ja mielestäni myös osittain suvussa kulkevan taipumuksen vaikutuksesta. Käytin alkoholia lähes kolme vuotta, jona aikana join keskimäärin kolme litraa viinaa viikossa. Vaikutukset olivat kiistattomat; voimakasta masennusta, unettomuutta, pitkiä muistikatkoksia, vaikeuksia sosiaalisessa elämssä ja osittaista kyvyttömyyttä hoitaa normaalia arkea. Kaiken yllä oli harmaa verho, värit katosivat elämästä ja minulla oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Aloitettuani kannabiksen käytön olen ilokseni havainnut, että olen pystynyt luopumaan alkoholin käytöstä miltei kokonaan ja että KAIKKI edellä mainitut oireet ovat poistuneet. Tällä hetkellä voin todella hyvin ilman minkäänlaisia fyysisiä riippuvuuksia mihinkään aineeseen, jopa aikaisemman ylenpalttisen kahvinjuonninkin olen jättänyt pois ilman tuskia. Henkisesti saatan olla riippuvainen kannabiksesta jollain tasolla - mutta niin olen myös esimerkiksi seksistäkin. Joidenkin tutkimusten mukaan kannabis saattaa altistaa syövälle tai aiheuttaa vaikkapa rakenteellisia muutoksia aivoille. Syöpäriskiä lisää monet asiat, mutta kannabiksen positiiviset vaikutukset tekevät tästä lisääntyneestä riskistä vähintäänkin siedettävämmän. Itse uskon, että kiinalaisten suklaapatukoidenkin syöminen on riskialttiimpaa. Aivorakenteen muutosväitökset puolestaan kuulostavat lähinnä pelottelulta, varsinkin kun tällä muutoksella ei ole voitu olevan käytännön vaikutuksia. Monenlaiset aktiviteetit tai aineet aiheuttavat elistössä rakenteellisia muutoksia, alkoholistin maksa, tupakoitsijan keuhkot, maratoonarin sydän, ahmatin rasvakudos, jne. Kaikki tulosta normaalista (lue: ihanteellisesta) poikkeavasta käytöksestä. ihanteellisessa tilanteessa ei olisi sairauksia tai nälänhätää tai eriarvoisuutta. Kaikilla olisi asiat hyvin ja kaikki koikkelehtisivat onnellisina elon kukkaisniityillä Ëdelweissin soidessa vienosti jumalaisesta jukeboksista. Emme kuitenkaan elä utopiassa. Monille arjen selättäminen kaikkinen vaikeuksineen vaatii satunnaista todellisuuspakoa jonkinlaisilla nautintoaineilla avustettuna. Koska kannabis on Suomessa luokiteltu huumeeksi, minulle sen kokeilu oli todella korkean kynnyksen takana vaikka olin tutustunut aiheeseen huolellisesti lähinnä nettijulkaisuista. Tässä kohtaa todettakoon porttiteorian kannattajille, että he ovat uskoakseni pitkälti oikeassa, mutta kannabiksen vaikutus 'portilla' riippuu pitkälti sen legaalista asemasta, asenteista ja ennen kaikkea tiedon määrästä. Minä kannatan vilpittömästi kannabiksen laillistamista, mutta vaadin myös tiedon lisäämistä. En kuitenkaan ole valmis barrikadeille tämän jalon asian puolesta, koska minulla on aivan liian paljon hävittävää. Tyydyn siten pössyttelemään kotona saunan takana piilotellen ja raukkamaisesti väärällä nimellä esiintymällä oman kantani esittämään. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
560 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
313 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15372 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
48 Luotu: 19.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
57 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.