Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Turvetuotannon haittojen korjaus vie aikaa

Vieraskynä: Vesistöön kertynyt kuormitus vaikuttaa vielä pitkään sen jälkeen, kun lupaehdot ovat tiukentuneet.
13.6.2012
Per Mickwitz ja Seppo Rekolainen

Turvetuotanto pilaa vesistöjä näkyvästi tuotantoalueidensa lähistöllä. Turvesoilta huuhtoutuva turve, humus ja ravinteet limoittavat ranta-alueita sekä aiheuttavat paikallisia happikatoja ja muita rehevöitymiseen liittyviä haittoja.

Koko maassa turvetuotanto ei ole kovin suuri vesistöjen pilaaja verrattuna suurimpiin kuormittajiin maa- ja metsätalouteen. Turvetuotannon typpi- ja fosforikuormitus on selvästi alle prosentin kaikista Suomen vesistöpäästöistä.

Paikallisesti tilanne on kuitenkin hyvin toisenlainen. Joillakin alueilla turvetuotannon osuus on jopa 80 prosenttia kuormituksesta. Tuotantoalueiden lähijärvissä kuormitus voi aiheuttaa merkittävää haittaa vesiekosysteemille, vesien virkistyskäytölle ja kalastukselle.

Turvetuotannon kuormitusta voidaan pienentää erilaisilla teknisillä ratkaisuilla, kuten laskeutusaltailla, sarkaojarakenteilla ja pintavalutuskentillä. Niillä ehkäistään turpeen huuhtoutumista valumavesiin tai jo liikkeelle lähteneen aineksen päätymistä vesistöön. Pintavalutuskentillä pystytään vähentämään myös rehevöitymistä aiheuttavaa liukoisten ravinteiden kuormitusta.

Näilläkään ratkaisuilla ei kuitenkaan päästä yhtä hyvään tulokseen kuin esimerkiksi kaupunkien ja teollisuuslaitosten jätevedenpuhdistamoilla. Etenkin äkillisten virtaamamuutosten hallinta on vaikeaa, koska turvekentät ovat laajoja ja herkkiä sateille.

Vuodesta 1961 lähtien teollisuuden ja asutuskeskusten vesistökuormitusta on säädelty vesilain ja sittemmin ympäristönsuojelulain mukaisella lupajärjestelmällä. Tiukkojen lupaehtojen ansiosta monet hyvin huonossa kunnossa olleet vesistöt kaupunkien ja teollisuuslaitosten lähistöllä ovat toipuneet.

Sen sijaan turvetuotanto, joka käynnistyi laajassa mitassa 1970-luvun öljykriisin seurauksena, oli pitkään miltei kokonaan lupajärjestelmän ulkopuolella. Siksi tuottajia ei myöskään voitu velvoittaa seuraamaan toimintansa ympäristövaikutuksia.

Tämän seurauksena turvetuotannon vaikutuspiirissä olevien vesistöjen tilan huononemiseen herättiin varsin myöhään. Vasta 2000-luvulta lähtien kaikki yli 10 hehtaarin turvetuotantoalueet tulivat lupamenettelyn piiriin. Aluksi myös lupaehdot olivat varsin väljät, ja ne edellyttivät turvetuotannolta melko tehottomia teknisiä ratkaisuja.

Tutkimustiedon lisäännyttyä uusissa luvissa on ryhdytty vaatimaan tehokkaampia puhdistuskeinoja. Uusilla menetelmillä kuormitus saadaan pienenemään parhaimmillaan jopa alle puoleen.

Menetelmiä on kuitenkin vielä kehitettävä ja lupaehtoja tiukennettava. Osittain tilannetta parantaa ympäristöministeriössä valmisteilla oleva turvetuotannon ympäristönsuojeluohje, joka tähtää muun muassa valvonnan parantamiseen.

Luvat turvetuotantoon myönnetään yleensä viideksi vuodeksi. Voimassa on valitettavasti vielä runsaasti lupia, joihin ei ole vaadittu tehokkaita menetelmiä. Tiukemmat lupaehdot tulevat voimaan vasta uusissa lupapäätöksissä, ja niiden toteuttamiseen annetaan yleensä useita vuosia aikaa.

Vesistöön vuosien varrella kertynyt kuormitus vaikuttaa vielä pitkään senkin jälkeen, kun lupaehdot ovat tiukentuneet. Toipuminen kestää yleensä vuosia, pahimmissa tapauksissa vuosikymmeniä.

Turvetuotanto vähentää myös luonnon monimuotoisuutta. Nykyinen lainsäädäntö ei pysty turvaamaan riittävästi uhanalaisia suoluontotyyppejä eikä estämään suoluonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Nyt kun ympäristönsuojelulakia uudistetaan, on tärkeätä selvittää perusteellisesti, miten soiden luontoarvot voidaan huomioida paremmin ympäristölupamenettelyssä.

Turpeen poltto on niin ikään merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Sen vaikutus ilmastoon on samaa luokkaa kuin kivihiilen. Turvetta tulisikin käyttää ainoastaan nopeasti uusiutuvien biopolttoaineiden lisänä. Valtio on kuitenkin kannustanut turpeen käyttöön esimerkiksi verottamalla turvetta huomattavasti kevyemmin kuin kivihiiltä.

Lupamääräysten tiukentamisella ja valvonnan parantamisella voidaan vähentää turvetuotannon vesistölle aiheuttamia ongelmia, mutta se vie aikaa. Tuotannon aiheuttamien kokonaishaittojen vähentäminen vaatii sen sijaan muitakin ohjaavia toimenpiteitä, esimerkiksi energiaveron kiristämistä tai esitetyn kaivosveron ulottamista myös turvetuotantoon.

Mickwitz on Syken tutkimusjohtaja ja Rekolainen Syken vesikeskuksen johtaja.