Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #33216 Re:

31.03.2014 21:41

#33214: -



Maailman historiaa johtaessaan Jumalalla on ollut

mielessään historian täyttymys, Jeesus Kristus.

Näin ollen typologia(eli oppi esikuvista) on tärkeä tulkinta-avain Vanhaan testamenttiin Vanha testamentti sisältää itsessään jo typologista tulkintaa. Esim. Deuterojesaja näkee Egyptistä paon Babylonian pakkosiirtolaisuudestapaluun esikuvana. § 15. Typologialla on kolme tärkeätä tulkintaperiaatetta, joilla se eroaa mielivaltaisesta allegorisesta tulkinnasta. Ensinnäkin analogialla on tärkeä osa typologiassa. historialla on tärkeä osuus typologiassa. Esikuvan historiallinen tulkinta on tärkeä määriteltäessä esikuvan merkitystä Uudessa testamentissa. Uusissa historian vaiheissa Jumala toimii vastaavalla tavalla kuin mitä hän on aikaisemmin toiminut. Toiseksi

edes Jahve sai raivattua muut jumalat israelilaisten sieluista vasta n. 600 eKr ja ne muut jumaluudet olivat ihan muuta kuin Jeesus...?