Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #33155 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

30.03.2014 21:58

#33154: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Oliko Jeesus historiallinen henkilö?

Tuskin kukaan vakavasti otettava tutkija tohtii väittää Jeesusta sepitetyksi hahmoksi. Historiallisten lähteiden valossa näyttää selvältä, että noin 2 000 vuotta sitten eli Jeesus-niminen ihminen. Käsitystä tukevia mainintoja on useissa teksteissä. Niiden laatijat tunnetaan, eivätkä kaikki kirjoitukset liity Raamattuun. Keskeisen tietolähteen muodostavat silti Uuden testamentin neljä evankeliumia. Valtaosa raamatuntutkijoista ajoittaa ne vuosiin 60–90. Vaikka kyse on uskonnollisista teksteistä, joiden kirjoittajat olivat toisen polven kristittyjä eli eivät olleet kuvailemiensa tapahtumien silminnäkijöitä, niiden todistusarvoa pidetään kiistattomana. Raamatun ulkopuolisissa kirjallisissa lähteissä on melko niukkoja mainintoja Jeesuksesta. Asia on täysin ymmärrettävä sitä taustaa vasten tarkasteltuna, että koko Rooman valtakunnan kannalta Jeesuksen toiminnalla Palestiinassa ei ollut aluksi niin suurta merkitystä, että sitä olisi pitänyt kuvailla monisanaisesti. Ajanlaskun ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla eläneiden roomalaisten historiankirjoittajien toteamuksia Jeesuksesta pidetään kuitenkin hyvin todistusvoimaisina. Tietoa Jeesuksen elämästä kirjoittivat muistiin Suetonius, Tacitus, Velleius Paterculus ja Cassius Dio Cocceianus.
Myös juutalainen historioitsija Josefus, joka syntyi vuoden 37 tietämillä ja kuoli noin vuonna 100 Roomassa, kertoi Jeesuksesta. Hänen erikieliset tekstinsä valaisevat Palestiinan tapahtumia pitkältä aikaväliltä, myös Jeesuksen elinajalta.
http://tieku.fi/kysy-meilta/oliko-jeesus-historiallinen-henkilo