Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

vierasyliö
Heikkotuottoiset ojitetut suot

Suomen maapinta-alasta lähes kolmannes on turpeen peitossa. Soita on kautta historian kuivatettu maatalouden käyttöön esimerkiksi viljelysmaiksi ja laitumiksi.

Metsänparannusta tukeva lainsäädäntö ja rahoitustuet edistivät 1900-luvun alkupuolella järjestelmällisen metsäojitustoiminnan kehittymistä. Metsätalouden koneellistuminen moninkertaisti ojitustehon 1960-luvulta lähtien.

Nykyisestä, lähes 10 miljoonasta suohehtaarista yli puolet on ojitettu metsätalouskäyttöön, ja metsämme tuottavat puuta paremmin kuin koskaan aiemmin.

Ojituksia tehtiin myös sellaisille ravinneköyhille soille, joilla ei luontaisesti ole edellytyksiä metsän kasvulle.

Ojitus on vähentänyt merkittävästi suolajien, metsäkana- ja vesilintujen elinympäristöjä, sekä haitannut soiden virkistysarvoja ja merkitystä luontaisina tulvapuskureina.

Samanaikaisesti toivottua puuntuoton lisäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Puuston määrä on jäänyt niin vähäiseksi, ettei sen laajamittainen korjuu ole kannattavaa.

Lähes viidennes kaikista ojitetuista soista on nykyarvion mukaan metsätaloudellisesti kannattamattomia. Pääosa niistä, noin 80 prosenttia, sijaitsee Pohjois-Suomessa eli Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

Mitä tälle lähes miljoonalle hehtaarille suota pitäisi tehdä, on eräs tärkeimmistä soiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä Suomessa. Kysymyksen ajankohtaisuutta korostaa, että uuden metsälain myötä uudistamisvelvoite poistui kitumaiksi luokitelluilta ojitetuilta soilta.





Suositusten
antaminen vaikeaa



Ojitettujen soiden jatkokäytölle on lukuisia vaihtoehtoja, jotka edustavat sekä taloudelliseen toimintaan että suojeluun liittyviä toimenpiteitä.

Osa soista kelpaa aines- tai energiapuun korjuuseen, ja parhaat alueet voidaan edelleen yrittää kunnostaa takaisin metsätalouskäyttöön kunnostusojitusten ja lannoituksen avulla. Heikkotuottoisilla mailla sekä uudistamis- että korjuukustannukset voivat kuitenkin nousta huomattaviksi.

Luontoarvoiltaan tai riistanhoidollisesti merkittäviä soita voidaan jättää ennallistumaan tai ennallistaa ne aktiivisesti esimerkiksi lintujärviksi. Ennallistaminen on hyvä vaihtoehto etenkin silloin, kun suon lähiympäristössä on muita monimuotoisuuden tai luonnonarvojen kannalta tärkeitä alueita tai suojelualueita.

Osa soista voidaan ottaa turvetuotantoon, joka jatkuu ainakin seuraavien vuosikymmenten ajan kotimaisen energiatuotannon turvaamiseksi. Turvetuotannon yleisen hyväksyttävyyden kannalta tuotantoalueiden vesiensuojelun ja jälkikäytön tulisi olla huolellisesti suunniteltu.

Mutta mikä jatkokäyttötarkoitus soveltuu millekin suolle?

Ongelmana on, ettei toimenpidesuosituksia voida antaa, koska eri jatkokäyttövaihtoehtojen ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ei vielä tunneta riittävästi.

Suositusten tavoitteena on löytää sellainen vaihtoehtojen yhdistelmä, jossa monimuotoisuuden heikkeneminen pysähtyy, vesistöihin kohdistuva kuormitus vähenee, soiden kyky sitoa kasvihuonekaasuja paranee, ja saavutetaan vieläpä mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty. Lisäksi toiminnan tulee olla kansalaisten mielestä hyväksyttävää.

Tavoitteet ovat siis korkealla, ja tiedon tuottaminen edellyttää monitieteistä tutkimusta sekä eri intressitahojen tarpeiden yhteensovittamista. Ojitettujen soiden jatkokäyttövaihtoehtoja koskeva tutkimustarve onkin linjattu soiden ja turvemaiden kestävää käyttöä koskevaan Valtioneuvoston periaatepäätökseen syksyllä 2012.





Hyötyjä pystyttävä
arvottamaan



Puulla ja turpeella on kautta aikojen ollut taloudellinen markkina-arvo, mutta jotta soiden käytön eri vaikutuksia voidaan tutkia yhtä aikaa, on kehitettävä arvoa kuvaavia mittareita myös niille luonnon hyödyille, jotka tavallisesti koetaan markkinattomiksi.

Tällaisia hyötyjä ovat esimerkiksi monimuotoisuus, vesistökuormitus ja virkistyskäyttö, sekä soiden kyky sitoa kasvihuonekaasuja.

Jos soiden käyttötavan vaikutuksia esimerkiksi puuntuotannon, monimuotoisuuden ja virkistyskäytön arvoon voidaan tarkastella samanaikaisesti, voidaan maankäyttöä koskevat päätökset tehdä kansalaisten hyvinvoinnin kannalta pitempiaikaista hyötyä tuottavaksi verrattuna sellaisiin päätöksiin, jotka perustuvat pelkästään välittömiin aineellisiin tai rahallisiin hyötyihin.





Projekti tuottaa
tietoa vaihtoehdoista



Metsäkäyttöön soveltumattomien ojitettujen soiden jatkokäyttöä selvitetään EU LIFE+ Ympäristöohjelman rahoittamalla viisivuotisella projektilla, joka käynnistyi heinäkuussa 2013.

Projektissa tuotetaan tietoa metsätaloudellisesti kannattamattomien ojitettujen soiden jatkokäytön kustannustehokkuudesta sekä vaikutuksista suoluonnon monimuotoisuuteen, vesistöjen kuormitukseen ja hiilensidontaan.

Tavoitteena on löytää taloudellisesti kannattavin ja sidosryhmien kannalta hyväksyttävin vaihtoehto soiden aineellisten ja aineettomien hyötyjen turvaamiseksi.

Metsäntutkimuslaitoksen koordinoima projekti on tällä hetkellä merkittävin heikkotuottoisten soiden käyttövaihtoehtoja tutkiva kokonaisuus Suomessa, ja siinä ovat mukana Oulun ja Helsingin yliopistot, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus ja Vapo Oy. Rahoittajina toimivat myös Ympäristöministeriö ja Turveruukki Oy.

Kansalaisilla on erilaisia näkemyksiä soista ja siitä, mitä he heikkotuottoisten soiden jatkokäytöltä odottavat. Aiheesta onkin käynnissä kansalaiskysely, joka on auki helmikuun loppuun saakka. Kyselyn löytää kirjoittamalla hakukoneeseen ”Kysely soiden jatkokäyttömuodoista”.



ANNE TOLVANEN

MIIA PARVIAINEN

Tolvanen on metsien monikäytön ekologian tutkimusprofessori
Metsäntutkimuslaitoksessa ja
Oulun yliopistossa sekä
LifePeatLandUse-hankkeen
johtaja. Parviainen on
LifePeatLandUse-hankkeen
koordinaattori Metsäntutkimuslaitoksessa.

Ojitettujen
soiden jatkokäytölle on
lukuisia
vaihtoehtoja