Raiskauksille kovempi tuomio!

Aluksi on sanottava, että minua jaksavat pohjattomasti huvittaa kaikki "munat pois" -kommentit. Aivan kuin penis olisi ainoa väline, jolla raiskauksen voi suorittaa. Ihmiset ovat ilmeisesti onnistuneet rakentamaan itselleen todella falloskeskeisen maailman, kun mielikuvitus ei riitä minkäänlaisten muiden seksuaalirikosten kuvitteluun kuin peniksen emättimeen työntymiseen.

Ja entäpä jos nainen pakottaa miehen työntämään edellämainitun kapineen sisälle väkisin? Hänet ommellaan sitten kiinni?

Mutta asiaan:
Keskimäärin en usko kovien rangaistusten hyödyllisyyteen rikosten ehkäisemisessä, mutta silti kannatan raiskausten suhteen tuomioiden koventamista.
Että miksikö?

Siksi että rangaistukset kertovat osaltaan yhteiskunnallisesta arvojärjestyksestä. Siitä mikä koetaan haitallisena tai vaarallisena. Tällä hetkellä velan maksamatta jättäminen voi olla yhteiskunnalle haitallisempaa kuin raiskaus, jos tuomioita katsotaan.

Toisin sanoen rangaistuksen suuruus määrittelee ihmisen koskemattomuuden - perusoikeuden - arvon hyvin alas. Sinällään se sopii kuvaan; oikeus omistaa nousee tärkeämmäksi kuin velvollisuus olla koskematta toisen tärkeimpään omaisuuteen - ihmiseen itseensä, hänen identiteettiinsä, seksuaalisuuteensa - minäänsä. Väkivalta tarkoittaa sitä että toinen käyttää valtaa toiseen väkisin. Siksi raiskaus on aina väkivaltarikos, riippumatta siitä, paljonko fyysisiä vammoja on seurauksena. Tässä mielessä raiskaus itse asiassa muistuttaa sekä sotakentälle joutumista, joka myös on syvä loukkaus ihmisen itsemäärämisoikeutta ja koskemattomuutta kohtaan, että tietenkin muita väkivaltarikoksia, esimerkiksi pahoinpitelyjä. Raiskauksessa väkivalta ja loukkaus itsemäärämisoikeutta kohtaan kohdistetaan fyysisen väkivallan lisäksi hyvin herkälle alueelle - ihmisen seksuaalisuuteen. Tämä on ihmisen perusvoimia ja ehkä juuri sen seurauksena monet raiskaukset itse asiassa päätyvät olemaan loppujenlopuksi epävirallisia tappoja tai kuolemantuottamuksia uhrin tappaessa itsensä.

Sekä raiskaus että siitä annetut matalat rangaistukset edustavat samoja asioita: a) ihmisten itsemääräämisoikeuden halventamista
ja
b) yleisimmin naisiin kohdistuvina rikoksina todistusta jo yhteiskunnallisissa rakenteissa olevasta misogyniasta.

En usko, että ihminen, joka aidosti kunnioittaa toista, voisi raiskata toista, ainoa ajateltavissa oleva tilanne tällaiselle ovat tietyt harvinaiset sairaudet ja siinäkin liikutaan hyvin tulkinnanvaraisella alueella. Tästä syystä raiskauksen tekijää on aina kohdeltava vaikkakin teostaan vastuullisena, myös henkilönä, jolla on hyvin paha asennevamma tai psyykkinen sairaus. Tämä asennevamma tai sairaus pitää diagnosoida ja hoitaa, jos raiskauksia todella halutaan estää. Tämän lisäksi raiskaukseen pitää aina suhtautua yhteiskunnallisena rikoksena, jota yhteiskunnan rakenteet edistävät.

Jos raiskauksia tahdotaan ehkäistä, tämä vaatii ennen kaikkea ihmisen fyysisten itsemääräämisoikeuksien arvostamista ja toisten ihmisten kunnioittamista, erityisesti seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Rangaistusten koventaminen on eräs tapa ilmoittaa että nämä asiat ovat tärkeitä, eikä niihin saa kajota. Toinen tapa on opettaa lapset ja nuoret arvostamaan omaa itsemääräämisoikeuttaan ja seksuaalisuuttaan, jolloin he antavat enemmän arvoa myös muiden itsemääräämisoikeudelle ja seksuaalisuudelle - eivätkä ehkä totea että "reikä se on sammunutkin" (poikien kannalta valitettavasti ystäväni ei suinkaan ollut sammunut vaan torkuilla, ja he saivat tästä syystä varsin lentävän lähdön "rei'ältä").


Raiskaukset sekoitetaan monesti seksiin ja seksin tarpeeseen; raiskaaja raiskaa, koska nainen ei anna. Raiskaajalla saattaa olla seksuaalisia frustraatioita, totta kyllä, mutta nämä seksuaaliset frustraatiot ovat seurausta hänen sisäisestä todellisuudestaan, ongelmista suhteessa itseensä tai hänelle kehittyneistä hyvin pahoista asennevammoista eivät sen hetkisestä ulkoisesta todellisuudesta, johon tuleva uhri vaikuttaa. On täysin selvää, että ihminen ei voi olla vastuussa toisen ihmisen teosta, niinpä myöskään - paria hyvin epätodennäköistä esimerkkiä lukuunottamatta - kukaan ei voi olla vastuussa siitä, että toinen raiskaa hänet. Tätä ei voi ikinä riittävästi korostaa.

Olen erinäisiä kertoja vinoillut miespuolisille ystävilleni, kuinka olisin öisellä kadulla "paremmassa turvassa" ilman heitä; edelleen Suomessa suurin osa raiskauksista tehdään tuttujen, "ystävien" ja perheenjäsenten toimesta, vaikka viime aikoina tietyillä tavoin orientoituneet suomalaiset (erityisesti miehet) ovatkin hyvin tomerasti koettaneet saada tätä unohtumaan vetoamalla maahanmuuttajien tekemiin vastaaviin rikoksiin. Lisäksi on tilastollinen tosiasia on, että nainen on yksin kadulla kävellessään paremmassa turvassa väkivallalta kuin mies, jonka todennäköisyys päätyä pahoinpidellyksi on huomattavasti suurempi. Oma mielipiteeni on, että naisten, joita tämä asia erityisesti tässä yhteiskunnassa koskee, on lakattava pelkäämästä raiskauksia. Raiskaus on yksi vastenmielisimmistä, inhottavimmista, epäreiluimmista , sadistisimmista väkivallan muodoista ja rikoksista. Silti on kertakaikkiaan lakattava hiljaisena, kilttinä uhrina olo. Tämä koskee sekä raiskattuja - heille se tietenkin on kovin paljon vaikeampaa, myötätuntoni heille - että meitä, jotka on opetettu pelkäämään raiskausta. Itse en pidä siitä, että minua yritetään kontrolloida pelolla. En suostu suostumaan potentiaaliseksi uhriksi, jota vielä kaiken huipuksi syytetään, jos uhriksi päätyy.

Ihmiset, arvostakaa itsemäärämisoikeuttanne - ja lukekaa Despentesin King Kong -tyttö.

Kat